Retki Ultraparkiin 9.2.2020

Perinteinen Ellivuoren lasketteluretki jouduttiin perumaan tämän talven osalta vähäisen lumen vuoksi. Pikapikaa matkakohde vaihtui kuitenkin Porin Ultraparkiin ja sinne saimmekin lähtijöitä ennätysmäärän. Onneksi Rauman Tilausliikenteelle oli juuri hankittu uusi 75-paikkainen bussi, jossa parasta lähes kaikkien mielestä taisi olla 2 kerrosta. Pienimmille itse bussimatka taisi olla lähes yhtä jännittävä kuin itse retkikohde.

Ultraparkissa riitti monenmoista tehtävää niin pienille kuin suurillekin. Osa huoltajistakin innostui trampoliineista ja kiipeilypaikoista, ninja-radasta ja lämäritutkista. Toisille riitti jälkikasvun seuranta, joka sekin riitti nostamaan sykettä ja hien pintaan.

Olimme onnekkaita, kun saimme tutustua paikkaan ensimmäisen tunnin ajan rauhassa, sillä se oli auki vain meitä varten tuolloin. Sen jälkeen alkoi tulla enemmän porukkaa, mutta mukavasti siellä silti mahtui liikkumaan. 

Välillä sai käydä tankkaamassa herkkuja vapaavalintaisessa ravintolassa, ja niitähän Puuvillassa riitti.

Päivä meni kaikkien mielestä mukavasti ja perilläoloaikaa (4,5 tuntia) oli juuri sopivasti. Toki osalla olisi vielä tekemistä riittänyt, mutta mukava oli lähteä vielä virkeänä kotia kohtikin.