Retki Museojunaan ja Lasten maatalousnäyttelyyn Jokioisille

Lauantaina 10.9 klo 9 starttasi melkein täysi bussilastillinen iloisia retkeläisiä Kortelan koululta kohti Humppilaa. Bussi vaihtui Humppilassa Jokioisten museorautatieyhdistyksen ylläpitämään höyryjunaan, jolla matkustettiin Jokioisille.





Minkiössä pysähdyttiin sen verran, että jokainen matkustaja sai käydä ostamassa pientä purtavaa aseman kahvilasta. Noin tunnin kestävän matkan aikana nähtiin kauniita, joskin hieman sumuisia, maalaismaisemia. Konduktööri kävi leimaamassa jokaisen matkustajan lipun ja laitettiinpa joissain vaunuissa oleviin kamiinoihinkin tuli lämmittämään matkustajia viilenevässä syyssäässä.

Sateen sattuessa kohdalle Jokioisilla retkiväki hyppäsi taas bussiin, millä siirryttiin Maaseudun esittelypuistoon Elonkiertoon ja siellä pidettävään lasten maatalousnäyttely Mansikkiin. Aurinko alkoi suosia näyttelyväkeä ja reilu neljä tuntia kuluikin kuin siivillä siellä. Paikalla oli ohjelmaa ja nähtävää yllin kyllin. Mm. lampaiden paimennusnäytöksiä, alpakkaesittelyä, poniratsastusta, paljon erilaisia eläimiä, traktoriajelua – sekä itse ajaen, että peräkärryssä istuen, suunnistusharrastuksen esittelyä ym. Yksi suosituimmista, niin aikuisten kuin lastenkin mielestä, oli hamppulabyrintti.





Itse Elonkierto-puistoon tutustuminen taisi jäädä monille aika vähälle, koska kaikkea muuta nähtävää oli niin paljon. Mutta toivottavasti retki antoi kävijöille kipinän poiketa Elonkiertoon toisella kertaa, tutustumaan itse puistoon ilman mitään erityistä tapahtumaa, sillä sielläkin riittää paljon mielenkiintoista katseltavaa ja opittavaa.


Puoli viiden aikaan bussi nouti retkiväen ja suuntasi takaisin Kortelaan. Retki oli onnistunut, osallistujat tyytyväisiä ja kaikesta näkemästään ja kokemastaan väsyneitä.