Isien ja lasten ilta 5.11.2018

Isien ja lasten iltaa vietettiin tällä kerralla sisätiloissa Kortelan koululla. Ilta alkoi seisovan pöydän antimilla - tarjolla oli kinkkukiusausta, salaattia ja leipää sekä jälkiruuaksi porkkanapiirakkaa kahvin/teen kera.

Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli koulun sisätiloissa järjestetty tehtäväsuunnistus, jonka isät ja lapset kiersivät yhdessä tehden rasteilla annettuja pieniä tehtäviä. Reitti kierteli ympäri koulua ja vei suunnistajat myös paikkoihin, joissa harvemmin pääsee käymään. Esimerkiksi koulun vintti oli sekä isien että lasten mielestä kiinnostava paikka. Tehtäviä oli monenlaisia, sai mm. miettiä mikä isässä on hauskinta ja lapsessa ihaninta, tai pohtia mikä on kivoin yhteinen harrastus.

Alakerran eteisen uusi pingispöytä oli myös käytössä ja liikuntasalissa oli mahdollisuus pelata sählyä. Siellä olikin runsas osanotto koko illan ajan.

Kiitos kaikille osallistuneille isille ja isoisille ym. sekä ahkerille tapahtuman järjestäjille kivasta illasta!
















Iskän kanssa on kivointa:


Isässä on hauskinta:


Isän kanssa on kivointa:

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin