Näin arvioin oppimistanne kevättodistuksia varten
Halusimmepa tai emme, koulukevät alkaa kaartaa vähitellen kohti loppuaan. Henkilökohtaisesti toivon todella, että voisimme palata vielä kouluun edes hetkeksi, mutta noudatamme meille annettuja ohjeita ja teemme kukin omalta osaltamme parhaamme taistelussa korona-viruksen leviämistä vastaan. Jos se edellyttää etäopiskelua, teemme sen.
Kesäloman lähestyminen viikko viikolta tarkoittaa myös sitä, että arvionnit kevättodistusta varten on kirjattava ylös. Koska opetan ja te opiskelette kaikkia oppiaineita, niin minä myös arvioin oppimaanne, osaamistanne sekä aktiivisuuttanne kaikkien oppiaineiden osalta. Arvioinnissa otan huomioon seuraavat asiat:
Alkukeväästä ennen etäkoulua:
Tuntiaktiivisuuttasi vastaa nyt se, miten palautat tehtäviäsi. Jos olet jättänyt palauttamatta tehtäviä (esim. kuviksen ja liikunnan) en voi tietää, oletko tehnyt tehtävät, etkä voi myöskään saada positiivista aktiivisuusmerkintää, mikä myös vaikuttaa arviointiin.
Se, että et tiedä tai osaa jotakin ja kysyt neuvoa, ei laske numeroasi missään oppiaineessa. Päinvastoin! Kysymällä apua ja neuvoa, osallistumalla yhteisiin skype-tunteihin keräät itsellesi aktiivisuuspisteitä ja samalla myös opit enemmän ja paremmin.
Jos haluat tietää enemmän arvioinnista, kysy ihmeessä! t. Kerttu

- tuntityöskentely
- kokeet ja testit
- tekemäsi tehtävät
- asenteesi tehtäviä kohtaan
- palauttamasi tehtävät
- kokeet (tässä otan huomioon, että koetilanteet eivät voi olla samalla tavalla valvottuja kuin ne olisivat koulussa)
- suulliset näytöt
- keskustelut, joita olen sinun kanssasi käynyt peda.netissä, Skypessä, Wa:ssa