Koulutapaturmat ja vahingot

Ohjeita tapaturman sattuessa koulussa, koulumatkalla tai esim. koulun retkellä

Koulutapaturmat

Punkalaitumen kunta on vakuuttanut kaikki peruskoulun ja lukion oppilaat lakisääteisellä ja vapaaehtoisella tapaturmavakuutuksella vakuutusyhtiö Pohjolassa. Vakuutus on voimassa koulussa, koulumatkalla suorinta tietä kouluun ja koulusta kotiin sekä koulun työsuunnitelman mukaisen toiminnan aikana, kuten retkillä, TET-harjoittelussa sekä leirikoulussa.

Tapaturman sattuessa

  • Opettaja, jonka tunnilla tai valvonnan alaisena tapaturma sattui, ohjaa oppilaan hoitoon ja ilmoittaa asiasta koulun toimistoon aina, vaikka tapaturma ei vaatisikaan sillä hetkellä lääkärin hoitoa.
  • Oppilas ohjataan kouluterveydenhoitajalle, terveyskeskukseen tai hammashoitolaan riippuen siitä, millaisesta tapaturmasta on kyse. Mikäli vanhemmat vievät oppilaan lääkäriin, tulee se tehdä 14 vrk sisällä.
  • Mikäli oppilaan tapaturma on sattunut koulumatkalla tai vaatii hoitoa vasta koulupäivän jälkeen, on asiasta ilmoitettava mahdollisimman pian koululle ja noudatettava koulutapaturmaa koskevia ohjeita hoidon järjestämisen suhteen. Hoitoon ilmoittautumisen yhteydessä on aina mainittava, että kyseessä on koulutapaturma.

Tapaturmailmoitus ja korvaukset

  • Koulun toimistossa täytetään vakuutusyhtiöön tapaturmailmoitus.
  • Tapaturmasta aiheutuvan hoitokulun korvaamisen edellytyksenä on, että vamman tutkimus tai hoito on lääkärin määräämä. Hoitoon voi hakeutua julkisen tai yksityisen sektorin kautta.
  • Vakuutuksesta korvataan tapaturmasta aiheutuneet sairaanhoitokustannukset, lääkärin määräämät vamman vuoksi välttämättömät ylimääräiset kulut koulumatkoista, lääkkeet ja sairaalahoito.
  • Mikäli oppilaalle tai huoltajalle aiheutuu tapaturmasta kustannuksia, esimerkiksi ambulanssimaksu, lääkärimaksu, apteekin lääkkeet tai taksimaksu, kulut on ensin maksettava itse. Niistä tulee toimittaa maksutositteet ja kuitit koulun toimistoon. Lääkkeistä tulee toimittaa myös resepti tai sen kopio. Oman auton käytöstä huoltajan tulee toimittaa matkakorvaushakemus koulun toimistoon Mahdollisista hoitokuluista yksityissektorilta on haettava ensin itse Kela-korvaus. Jatkotutkimuksista esim. magneettikuvauksesta, leikkauksista on ensin haettava maksusitoumus vakuutusyhtiö Pohjolasta ja maksettava kulut ensin itse ennen korvausten hakemista. Koulun toimiston palvelusihteeri Sari Saarikko p. 040 4879 820.
  • Mikäli koulumatkalla sattuneessa tapaturmassa on osallisena auto tai muu moottoriajoneuvo, hoitokulut korvaa ensisijaisesti pakollinen liikennevakuutus. Jossain tapauksessa korvaava vakuutus voi olla myös oppilaan oma vakuutus.
  • Oppilaan omaisuudelle sattuneita vahinkoja ei korvata. Tästä poikkeuksena on tapaturman yhteydessä rikkoutuneet silmälasit, mikäli tapaturma on vaatinut lääkärin hoitoa.


Koulussa tapahtuva vahinko

Tavaroiden katoaminen on poliisiasia

Koulussa kukin vastaa itse omista tavaroistaan. Muiden kuin kyseisenä päivänä oppitunneilla tarvittavien tavaroiden tuominen tapahtuu omalla vastuulla.

Koululla ei pääsääntöisesti ole velvollisuutta korvata kadonneita tavaroita. Pienten lasten kohdalla tavarat on hyvä nimikoida.

Koulun tehtävänä ei ole tutkia rikoksia. Jos epäillään näpistystä, huoltaja tekee asiasta ilmoituksen poliisille.


Tavaroiden vahingoittuminen

Kouluissa ja oppilaitoksissa noudatetaan vahingonkorvauslakia. Lain pääsäännön mukaan vahingon aiheuttaja korvaa aiheuttamansa vahingon. Vahingonkorvausvelvollisuudelle ei ole säädetty ikärajaa.

Koulu korvaa pääsääntöisesti oppilaan henkilökohtaista omaisuutta ainoastaan silloin, kun omaisuus on vahingoittunut opetustilanteessa.

Koulun omistaman tavaran vahingoittuminen

Kun oppilas aiheuttaa koulun omistaman tavaran vahingoittumisen, koulu on yhteydessä kotiin. Tilanne selvitetään ja vahingon suuruus arvioidaan yhdessä kodin kanssa. Samalla sovitaan, millä tavoin vahinko voidaan korvata tai hyvittää.

Toisen oppilaan tavaran vahingoittuminen

Mikäli oppilas rikkoo toisen oppilaan omaisuutta, tilanteeseen sovelletaan vahingonkorvauslakia. Oppilaiden vanhemmat saavat sopia keskenään korvaustavasta.

Jos oppilas esimerkiksi pudottaa kaverilta lainaamansa kännykän koulun lattialle, vanhemmat ja oppilaat sopivat keskenään vahingon korvaamisesta.