5.4.1 Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu

5.4.1 Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu (OPS-perusteet)

Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu tekee mahdolliseksi joustavan opinnoissa etenemisen. Vuosiluokkiin sitomatonta järjestelyä voidaan käyttää koko koulun, joidenkin opetusryhmien tai yksittäisten oppilaiden opiskelun järjestämisessä. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi lahjakkuutta tukevana tai opintojen keskeyttämistä ehkäisevänä toimintatapana. Vuosiluokkiin sitomattoman opiskelun käytöstä määrätään paikallisessa opetussuunnitelmassa. Mahdollisuudesta tulee mainita myös silloin kun vuoisluokkiin sitomatonta opiskelua käytetään yksittäisen oppilaan kohdalla.

Koko koulun tai yksittäisten oppilasryhmien osalta vuosiluokkiin sitomattoman opiskelun toteuttaminen edellyttää, että oppiaineiden tavoitteet ja niihin liittyvät sisällöt määritellään opetussuunnitelmassa opintokokonaisuuksittain. Opintokokonaisuudet muodostetaan kussakin oppiaineessa valtioneuvoston asetuksen määrittelemän tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Opintokokonaisuudet voidaan myös muodostaa yhdistämällä eri oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä. Opetussuunnitelmassa on määrättävä, mitkä opintokokonaisuudet ovat oppilaille pakollisia ja mitkä valinnaisia. Kaikille vuosiluokkiin sitomattomaan opetukseen osallistuville oppilaille tulee laatia opinto-ohjelma.

Mikäli vuosiluokkiin sitomatonta opetusta käytetään vain yksittäisen oppilaan kohdalla, laaditaan hänelle opetussuunnitelmaan perustuva opinto-ohjelma. Siinä kuvataan oppilaan opintojen tavoitteet, määritellään opintokokonaisuuksien suorittamisjärjestys, aikataulu ja mahdolliset erityistavoitteet. Oppilaan opintojen etenemistä tulee seurata säännöllisesti.

Oppimisen arvioinnista vuosiluokkiin sitomattomassa opiskelussa määrätään luvussa 6.

Porin kaupunki

Porissa oppiaineiden oppimäärät on jaettu vuosiluokkiin ja opetus on pääsääntöisesti vuosiluokkiin sidottua. Vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua voidaan käyttää yksittäisen oppilaan kohdalla, jolloin se kirjataan oppimissuunnitelmaan tai erityistä tukea saavalle oppilaalle henkilökohtaiseen opetuksen järjestämistä koskevaan suunnitelmaan (HOJKS:aan). Oppilaan opiskelusta vuosiluokkiin sitomattomasti tehdään hallintopäätös.

Kun opinnoissa edetään vuosiluokkiin sitomattoman järjestelmän mukaan, oppiaineiden tuntimäärät, tavoitteet ja keskeiset sisällöt määritellään opintokokonaisuuksittain. Lisäksi oppimissuunnitelmassa kuvataan ne tiedot ja taidot, jotka ovat kunkin opintokokonaisuuden opiskelun aloittamisen edellytyksenä sekä se, miten oppilaan suorituksia ja opintojen etenemistä seurataan ja dokumentoidaan. Lisäksi määritellään, mitkä opintokokonaisuudet ovat oppilaalle pakollisia ja mitkä valinnaisia.

Vuosiluokkiin sitomattoman järjestelmän mukaan opiskeleva oppilas saa lukukauden päätteeksi todistuksen hyväksytysti suorittamistaan opintokokonaisuuksista ja siirtyy seuraavalle luokalle jatkamaan opintojaan siitä, mihin ne edellisenä lukuvuonna jäivät. Oppilas ei jää luokalleen puuttuvien tai hylättyjen suoritusten vuoksi, vaan luokalle voidaan jättää ainoastaan yleisen huonon koulumenestyksen vuoksi.