Koulukuraattori

Koulukuraattori tukee ja auttaa oppilaita

Koulukuraattori on koulussa työskentelevä sosiaalityön ammattilainen. Kuraattori tukee oppilaita kouluun ja vapaa-aikaan liittyvissä elämän pulmatilanteissa ja niiden ennaltaehkäisemisessä. Koulukuraattorin puoleen voi kääntyä oppilas itse, huoltaja, opettaja tai muu koulun henkilökuntaan kuuluva.  

Yhteydenoton syynä voi olla esimerkiksi kiusaaminen tai kaverisuhdeongelmat, oppilaan myöhästely, poissaolot tai muut koulunkäyntiin liittyvät hankaluudet, perhesuhteissa tai elämässä tapahtuvat muutokset sekä hankaluudet vapaa-ajalla. Usein ratkaisuja ongelmiin etsitään yhdessä vanhempien sekä muiden koulun aikuisten kanssa. Tarvittaessa myös koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden ja viranomaisten kanssa. Kuraattoriin on hyvä olla yhteydessä huolen ollessa vielä pieni.  

Kuraattorin tapaamiset ovat luottamuksellista ja ne sisältävät keskusteluapua, neuvontaa ja ohjausta. Käynnit ovat oppilaalle vapaaehtoisia, maksuttomia ja niihin on jokaisella oppilaalla oikeus. Kuraattorin kanssa pääsee keskustelemaan viimeistään seitsemässä työpäivässä yhteydenotosta. Kiireellisissä tapauksissa joko samana tai seuraavana päivänä. 

Koulumme kuraattorina toimii Toni Keskitalo (Samu-Petteri Pietiläinen virkavap.), puh. 044 701 9073. Yhteyttä voi ottaa myös Wilman kautta tai sähköpostilla samu-petteri.pietilainen@sata.fi.

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä