Pomarkun koulutoimen ja koulujen yhteinen kotisivu

Lukiolaiset muistelevat - klikkaamalla nimeä saat koko tekstin esiin

Asiakkuusjohtaja Satu Kuusisto

Olen Pomarkun lukion abi vuosimallia 1995. Kauan on aikaa siis. Muistot paikasta ovat hauskoja ja lämpöisiä. Pomarkussa oli sellainen ihana ”koko kylä kasvattaa” – meininki. Pikkukoulun merkityksen tajusi ehkä parhaiten vasta monia vuosia myöhemmin. Kun nyt nähdään vanhojen lukiokavereiden kanssa, meillä on vahva yhteys: onko se sitten sitä, että jei, meistä tuli ihan kunnon ihmisiä 😊.

Elämä on monelta osin tietynlaista johkaantumista paikasta ja asiasta toiseen. Muistan, kun itse mietin ratkaisua, että mihin lukioon lähtisin. En muista vanhempien ohjanneen mihinkään tiettyyn suuntaan (tai sitten he tekivät sen niin taitavasti, etten vaan tajunnut?!). Varmaan isoin vaikuttava tekijä oli kaverit. Moni muukin siikaislainen nuori suuntasi Pomarkkuun ja lukiolla oli hyvä maine – nokka siis kohti Pomarkkua.

Olen kotoisin Siikaisista ja sieltä metsän keskeltä oli pitkä matka – joka paikkaan. Pomarkkuun piti siis muuttaa. Pomarkusta järjestyi kiva vuokra-asunto, joka oli ihan lähellä koulua. Olihan se sykähdyttävää, 16- vuotiaana asua itsekseen ja huolehtia omat ruoat ja muut. Kävin melkein päivittäin nostamassa pienen summan rahaa kylän ainoalta automaatilta, ja hain päivän ruokaostokset Riihimäestä. Kyllähän se kasvatti, eikä sitä silloin ajatellut sen kummempana asiana. Moni muukin kaveri asui samoin. Tänä päivänä olen 14- ja 11- vuotiaiden tyttöjen äiti, enkä voisi kuvitellakaan päästäväni heitä yksinään asumaan 16 vuotiaana! Tai noh, ehkä Pomarkkuun kyllä..

Opiskeluaikana en ajatellut, että koulunkäynti olisi ollut erityisen vaikeaa tai erityisen helppoa. Töitä tehtiin mutta ehdittiin myös viettää aikaa kavereiden kanssa. Muistan ensimmäisen historian tunnin – Seija opettaja antoi tehtäväksi kirjottaa essee aiheesta ”Antiikin kreikkalaisten historiallinen merkitys”. Huh! Siitäkin selvittiin! 😊 Vasta kirjoitusten selvittyä tajusimme, että luokkamme oli valtakunnallisesti kovatasoinen. Itsekin tiesin, että laudaturin papereilla on melko helppo valita, minne sitä sitten suuntaa. Siinä kohdin oli kiitollinen olo, että opettajat olivat olleet tiukkoja! Myöhemmin yliopistossa sain ihailevia katseita, kun osasin saksan kielen datiivia vaativat prepositiot kuin pyssyn suusta. Muistin Kaijan sanat mielessäni ja sieltä ne tuli, selkärangasta! Olin siinä hetkessä hyvin ylpeä, että olin ollut juuri Kaijan tunneilla! Lontoossakin lukioaikana käytiin, kieliä oppimassa ja ison maailman tavoille. Meidän onneksemme ei silloin ollut vielä somea… 😊  

Ei lukioaikana ihan ollut selvinnyt itselleni, että mitäs sitä sitten. Muistan, että juttelin asiasta OPOmme Pirren kanssa. Hän tokaisi, että toi kauppakorkeakoulu vois olla sun juttu. Jaha. Noh, sinne sitten. Ja sillä tiellä olen – kauppakorkeasta johkaannuin pankkimaailmaan ja siihen hurahdin. OP:ssa on tullut oltua jo 21 vuotta, tällä hetkellä toimin asiakkuusjohtajana OP Länsi-Suomessa ja vastaan Kankaanpään alueen henkilöasiakasliiketoiminnasta. Olen toiminut urani aikana myös OP:n Pomarkun konttorin johtajana 8 vuotta. Oli hienoa palata sinne lukioajan maisemiin myös työn kautta. Pomarkkulaisten kanssa oli jotenkin niin mutkatonta ja helppoa. Tuntui aina, että Pomarkku toivotti tervetulleeksi takaisin.

Katselin juuri kuvia tämän vuoden penkkareista ja muistelin meidän penkkareita vuonna 1995. Pukeuduimme arabeiksi, remuttiin kylällä ja heiteltiin karkkia. Ja joku meistä (kuka, tunnustakaa!!) päätti, että menemme niissä vetimissä laulamaan vanhainkotiin. En tiedä, kumpi ihmetteli enemmän, me vai vanhukset, että mitä ihmettä siellä teimme…😊 Mutta kaikki ne kokemukset, ihmiset, naurut ja itkutkin, ne kuuluivat lukioaikaan ja kuuluvat niihin kultareunuksin kehystettyihin muistoihin.

Kiitos Pomarkku, kiitos Pomarkun lukio! Kiitos kaverit ja opettajat! 😊

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentti