Eveliina Leppänen, kevään 2016 ylioppilas

Valvomon Mikä kesä soi, on vuosi 2013 ja kesäloma on juuri alkanut. Peruskoulu paketissa ja nyt voi huolettomasti nauttia kesän vapaudesta. Silloin jo oli selvät sävelet mitä seuraavat kolme vuotta toisivat mukanaan, sillä itselle oli kutakuinkin itsestään selvää, että jatkan opintojani Pomarkussa. Nopeastihan ne vuodet vierähtivät näin jälkeenpäin ajateltuna. Päivät menivät yleensä aina saman kaavan mukaan. Herätys, aamupuuro, takki niskaan ja juoksujalkaa naapureiden pihojen poikki ettei olisi myöhässä aamun ensimmäiseltä tunnilta. Siellä jo muut istuivatkin paikoillaan, nopea pahoittelu myöhästymisestä ja sitten höpöttämään vierustoverin kanssa toisella korvalla kuunnellen opetusta. Aina eivät jääneet viisaudet päähän ensimmäisestä kerrasta, mutta tulihan niitä taottua moneen otteeseen vielä viimeisenä vuonna, kun abijännä ilmaantui.

Lukiosta jäi paljon käteen ja ennen kaikkea kavereita, joita on edelleen ilo nähdä milloin missäkin. Jokainen on lähtenyt omaan suuntaansa ja hienointa on kuulla, kun on löytynyt se oma juttu, mitä lukiossa ei vielä ehkä tiennyt. Aina voi palata niihin yhteisiin hetkiin Raimon matikan tunneilla, kun pää oli aivan sekaisin lineaarialgebrasta eikä kukaan tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Tai kun Pirren kanssa harjoiteltiin Wanhojen tansseja varten eikä ne askeleet vaan yksinkertaisesti kertaakaan osuneet tahdilleen. Jukkakin sai oman osuutensa, kun välillä saatiin kuulla, että ”kansalaiset, häpeäminen alkaa nyt”. Nautin ennen kaikkea pienen lukion yhteisöllisyydestä ja siitä, että kouluun oli aina helppo tulla. Siivoja Eija oli iloisesti vastassa ja päivittelemässä kuulumisia. Kaikki oppilaat vuosikursseista riippumatta olivat tuttuja ja ilmapiiri oli kannustava sekä välittävä. Koen, että tämä oli suurimpia anteja pieneltä lukiolta. Kuten myös se, että apu oli aina lähellä. Vielä abikeväänä menin naapuriin Lehtosen Marjan luokse hakemaan viimeset tsempit matikan kirjoituksiin, mitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä ja voisi sanoa, että only in Pomarkku.

Yksi ikimuistoisimmista päivistä koittikin sitten ajallaan, kun sai painaa kovalla työllä ansaitun valkoisen lippalakin päähän kauniina kesäpäivänä taistelusta selvinneiden tovereiden kanssa. Silloin ei hymy hyytynyt, sillä yksi etappi elämästä oli saavutettu. Vielä kolmenkin vuoden jälkeen on hienoa käydä koululla moikkaamassa vanhoja opettajia ja samalla huomata, että laadukasta opetusta kovan luokan tekijöiltä tarjotaan edelleenkin tuleville ikäluokille. Oma koulupolkuni johti Turun kauppakorkeakouluun, josta on kiittämistä kaikkia Pomarkun lukion opettajia ja henkilökuntaa, jotka omalla työllään mahdollistivat oman koulumenestykseni Pomarkussa.

Eveliina Leppänen

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentti