Työnhaun kanavat

Kun teet työsopimuksen

Työsopimus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti. Työsopimuksen tekeminen kirjallisesti on sekä työntekijän että työnantajan edun mukaista.

Työsopimuksella sinä ja työnantajasi sovitte millä ehdoilla tulet työnantajan palvelukseen. Työsopimuksella sitoudut tekemään työnantajalle työtä tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työsopimus voi olla voimassa toistaiseksi tai määräaikaisesti.

Muista, että allekirjoituksen jälkeen työsopimus on sitova. Ennen allekirjoittamista kysy, mikäli et ymmärrä jotain kohtaa työsopimuksessasi.

Yksi kappale työsopimuksesta jää sinulle itsellesi ja yksi työnantajalle.

Suullinen vai kirjallinen työsopimus

Lain mukaan työsopimus on yhtä pätevä, olipa se tehty suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti. Suullisessa sopimuksessa on se huono puoli, että sovittujen asioiden muistaminen voi olla vaikeaa tai sopijat muistavat asiat eri tavalla.

Selvitys työnteon keskeisistä ehdoista

Jos teet suullisen työsopimuksen, tai jos työsuhteesi ehdot eivät ilmene työsopimuksestasi, sinulle on annettava selvitys työnteon keskeisistä ehdoista ilman erillistä pyyntöä. Selvitys työnteon keskeisistä ehdoista on annettava, jos työsuhde kestää yli kuukauden.

Jos olet alle kuukauden pituisissa määräaikaisissa työsuhteissa saman työnantajan kanssa toistuvasti samoin ehdoin, on työnantajan annettava edellä mainittu kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista viimeistään kuukauden kuluttua ensimmäisen työsuhteen alkamisesta.  Lisää tietoa kirjallisesta selvityksestä saat työsopimuslain 2 luvun 4 §:stä.

Koeaika

Työsuhteen alkuun voidaan sopia koeaika, joka voi työsopimuslain mukaan olla enintään kuusi kuukautta, määräaikaisessa työsuhteessa korkeintaan puolet työsuhteen pituudesta.

Jos olet ollut koeajalla pois työstä joko työkyvyttömyyden tai perhevapaan takia, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa.

Koeaikaa voi pidentää kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoon sisältyvää 30 kalenteripäivää kohden. Jos työnantaja pidentää koeaikaa, koeajan pidentämisestä on ilmoitettava sinulle ennen koeajan päättymistä.

Työsopimusta ei saa solmia huonommin ehdoin kuin mitä työehtosopimuksessa on sovittu. Sen sijaan työsopimuksessa voi sopia työehtosopimusta paremmista työehdoista.

Tarkista työnantajalta tai luottamusmieheltä, mitä työehtosopimusta työpaikallasi noudatetaan.

Nämä asiat työsopimuksessa pitää vähintään olla

Ennen kuin allekirjoitat sopimuksen tarkista että seuraavat asiat löytyvät sopimuksesta:

  • työnantajan ja työntekijän nimi, henkilötunnus sekä koti- ja liikepaikka
  • työsuhteen alkamisajankohta
  • mahdollinen koeaika ja sen pituus
  • työsopimuksen voimassaolo (onko kyse toistaiseksi voimassaolevasta vai määräaikaisesta työsopimuksesta tai muusta)
  • määräaikaisessa sopimuksessa työsuhteen kesto ja peruste määräaikaisuudelle
  • työn suorittamispaikka
  • työaika (kokoaikainen, osa-aikainen)
  • työtehtävät
  • palkka ja palkanmaksukausi
  • vuosiloma
  • irtisanomisaika
  • noudatettava työehtosopimus
  • päiväys ja allekirjoitus.

Keneltä voit kysyä neuvoa?

Jos olet epävarma työsopimuksesi oikeellisuudesta, käänny työpaikkasi luottamusmiehen tai lähimmän JHL:n aluetoimiston puoleen työsopimuksesi tarkistuttamista varten.

Kuuntele JHL:n podcast ”Työsopimuksen ABC” – löydät sen Ääniä liitosta sovelluksesta.

Työsopimuslaki (Finlexin sivuilla)

Työsopimuslomakepohja (AVI:n sivuilla)

https://www.jhl.fi/tyoelama/perustietoa/kun-teet-tyosopimuksen/

Vinkkejä työnhakuun

Työnhaku vaatii aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. Myös omia työnhakutaitojaan voi ja kannattaa kehittää. Tutustu työnhaun vinkkeihin ja sääntöihin TE-palveluiden sivulla: https://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/loyda_toita/vinkkeja_tyonhakuun/index.html.

Työnhakijan muistilista

  • Ole aktiivinen.
    Työn hakeminen on kokopäivätyötä. Älä lannistu, jos heti ei tärppää. Asennoidu siten, että kyllä tekevälle töitä löytyy.
  • Ole joustava.
    Etsi töitä laajalta alueelta ja hae erityyppisiä töitä. Ole valmis kokeilemaan myös määräaikaisia työsuhteita tai vuokratyötä. Ne ovat usein väyliä pysyvään työhön. Muista myös, että vähemmän kiinnostava työ saattaa myöhemmin johtaa todella mieluisaan tehtävään.
  • Etsi töitä monia eri kanavia pitkin.
    Hyödynnä työ- ja elinkeinotoimiston lisäksi
    - lehtiä ja yritysten kotisivuja
    - internetin työpaikkasivustoja, yksityisiä rekrytointiyrityksiä ja cv-pankkeja
    - rekrytointitapahtumia ja -messuja
    - tuttavaverkostoja sekä aikaisempia työtovereitasi ja sukulaisiasi
    - suoraa yhteydenottoa yrityksiin – lähetä avoin hakemus tai järjestä tapaaminen.
  • Pidä huolta siitä, että työnhakutaitosi ovat kunnossa ja paperisi ajan tasalla.
    Rekrytointitavat ja työnantajan vaatimukset ovat muuttuneet. Työ- ja elinkeinotoimistoista ja työnhakuvalmennuksista saat apua ja vinkkejä, miten haet työtä ja laadit työhakemuksia.
  • Mielenkiintoiseen työpaikkaan voit päästä myös koulutuksen, rekrytointikokeilun tai työkokeilun kautta.
    TE-hallinto järjestää osan työvoimakoulutuksista suoraan yritysten tarpeisiin. Näin koulutuksen jälkeen on hyvä mahdollisuus työllistyä. Ota selvää koulutuksista ja työkokeiluista TE-toimistosta.
  • Pidä huolta, että ammattitaitosi ja osaamisesi ovat ajan tasalla.
    Työ- ja elinkeinotoimiston avulla päivität puuttuvia tai vanhentuneita tietoja ja taitoja.
  • Hyödynnä sosiaalista mediaa työnhaussa.
    Työantajat etsivät työntekijöitä myös sosiaalisessa mediassa – varsinkin asiantuntijatehtäviin. Kun hyödynnät sosiaalista mediaa tehokkaasti, voit erottua työnhaussa. Mieti, minkä palvelun avulla tavoitat tehokkaimmin haluamasi työnantajat. Mieti myös, millaisia asioita sinusta saa sosiaalisen median kautta selville.

Pohditko yrittäjyyttä työllistymisvaihtoehtona?

Työ- ja elinkeinotoimistot tarjoavat erilaisia palveluja yrittäjille, yrittämisestä kiinnostuneille ja yritystoimintaa aloittaville. TE-toimistot kuuluvat seudulliseen yrityspalvelukokonaisuuteen, jossa viranomaiset ja organisaatiot tarjoavat yhteistyössä yrityspalveluja ja hyödyntävät valtakunnallisia asiantuntijoita.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä