Yleinen tuki
Yleinen tuki on koko opetus- ja ohjaushenkilöstön antamaa arjen tukea ja ohjausta opinnoissa. Tuen tarpeeseen vastataan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa heti sen ilmetessä.
Tuen tarve voi olla esim.
- opiskelija tarvitsee vahvistusta opiskelutaitoihinsa (esim. miten Peda.nettiä käytetään)
- opiskelija tarvitsee tukea opiskeltavan kokonaisuuden hallintaan / hahmottamiseen tai tehtäväkokonaisuuden ymmärtämiseen (mitä tulee tehdä)
- opiskelijalle on kertynyt tekemättömiä tehtäviä poissaolojen tai muiden syiden takia
- opiskelija tarvitsee käytännön työtehtävien oppimiseen enemmän aikaa / kertaamista
- opiskelijalla on arkuutta aloittaa työtehtävä (kirjallinen tai käytännön työ)
Tuki tarkoittaa opettajan antamia yksittäisiä pedagogisia ratkaisuja sekä opettajien ja / tai muun henkilöstön toteuttamia ohjaus- ja tukitoimia. Yleinen ohjaus ja tuki ei edellytä erityisiä selvityksiä tai päätöksiä ja sitä voi antaa heti. Tarvittaessa opettaja voi konsultoida ohjauksen ja tuen toimijoita (esim. opinto-ohjaaja, erva, kasvatusohjaaja, kuraattori).
Yleisen tuen toteuttamisen tapoja voivat olla mm.:
- kaikkia oppijoita tukevat pedagogiset ratkaisut (selkeys, monikanavaisuus)
- isojen opiskeltavien kokonaisuuksien pilkkominen välitavoitteisiin / osiin (toiminnan suunnittelu, aloittaminen, välivaiheet, tehtävän valmiiksi saattaminen)
- muistin tukeminen (aikataulusuunnittelussa tukeminen, kännykän hälytysten käyttö jne.)
- erilaisten opiskelutekniikoiden ja -menetelmien käyttäminen
- havainnollistaminen
- rauhallisen opiskelutilan / oppimisympäristön varmistaminen
- vuorovaikutteisuus, motivointi, innostaminen
Myönteisellä ja toista arvostavalla kohtaamisella voidaan tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja edistää koulutyöhön sitoutumista ja motivaatiota. Kohtaamisissa rakentuu myös ymmärrys opiskelijan kokemuksista. Pedagogisessa kohtaamisessa erittäin tärkeää on dialoginen asenne. Dialogisuus tarkoittaa tasavertaista keskustelua ja ohjausta, jolloin molemmat osapuolet voivat vaikuttaa vuorovaikutuksen kulkuun ja rakentaa yhteistä ymmärrystä. Dialogisessa kohtaamisessa on osattava myös kuunnella.
Onnistuneen dialogin lähtökohtana on opiskelijan ymmärtäminen omana persoonanaan. Dialogisella vuorovaikutuksella voidaan edistää ja tukea opiskelijoiden opintopolkuja ja jopa estää opintojen keskeyttämistä.