Ohje

Työelämässä on paljon ohjeita

Ohje on yksi työelämän yleisimmistä tekstilajeista. Ammattilainen joutuu lukemaan esimerkiksi valmistusohjeita, laitteiden käyttö- tai huolto-ohjeita, toimintaohjeita ja asennusohjeita.

Moni joutuu ohjeiden lukemisen lisäksi myös kirjoittamaan ohjeita. Ohjeen tavoitteena on opastaa jossakin toiminnassa. Siksi on ensisijaisen tärkeää, että ohje on selkeä. Lisäksi on otettava huomioon lukijan tietotaso. Esimerkiksi ei-ammattilaiselle suunnatun ohjeen lukijan tulisi pystyä tekemään ohjeen kuvaama asia, vaikka hän ei tietäisi etukäteen asiasta juuri mitään. Ohjeessa myös suunnittelu on erityisen tärkeää, jotta ohjetta voi todella noudattaa.

Erilaisia ohjeita

  • työtehtävien suoritusohjeet
  • toimintaohjeet erilaisissa tilanteissa
  • laitteiden käyttöohjeet
  • reseptit

Ohjeen teko-ohjeet

1. Suunnittele tarkasti. Käytä esimerkiksi miellekarttaa apunasi, jotta kaikki asiat tulevat varmasti mukaan.
2. Mieti tarkkaan ohjeen jäsennys eli eri vaiheiden järjestys.
3. Kirjoita ohje vaihe vaiheelta. Kiinnitä huomiota siihen, että ohjeet annetaan symmetrisesti eli jokaisessa vaiheessa käytetään samanlaista kieltä.
4. Kuvita ohje, mikäli se on tarpeen.
5. Tarkasta lopuksi ohjeen kieliasu. Mieti vielä ajatuksella, ovatko kaikki työvaiheet mukana ja loogisessa järjestyksessä. Mikäli mahdollista, testaa ohje eli tee ohjeen mukaan.

Esimerkki

Puolinaamarin käyttöohje
  • Ennen käyttöä tarkista suodattimen kunto. Suodatin on vaihdettava, mikäli se on vahingoittunut.
  • Tarkista, että käyttämäsi suodatintyyppi vastaa käyttötarkoitusta.
  • Tarkista varastointiaika.
  • Kiinnitä suodattimet kasvo-osaan.
  • Pue suojain päälle. Varmista, että suojain istuu tiiviisti kasvoilla.

Tehtävä 1. Listaa erilaisia ohjeita

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Mitä ohjeita tarvitaan
a) kotona?

b) koulussa?

c) työpaikalla?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Tehtävä 3. Tee oman alasi työtehtävään ohje

Tehtävänäsi on tehdä ohje alla olevan videon perusteella

1. Katso työvideo Talon perustukset LecaLex-perusharkoilla
- Tee muistiinpanoja videosta - muista, että olet kirjoittamassa ohjetta. Voit siis karsia kaikki mainoslauseet pois.
- Ideana on, että lukija osaisi tehdä perustukset ohjeesi perusteella.

2. Kirjoita ohje Word-tekstinkäsittelyohjelmalla.
- Kirjoita ohje muotoon "tee näin" ja "seuraavaksi tee näin", tarvittaessa myös "älä tee näin".

3. Muista oikeinkirjoitus!