Ympäristöoppi 5.lk

Ympäristöopin arviointiperusteet 5.lk

Merkitys, arvot, asenteet

T1 Kiinnostun ympäristöstäni ja ympäristöopin opiskelusta ja koen ympäristöopin tiedonalat merkityksellisiksi itselleni.

T2 Asetan omia tavoitteita ja työskentelen ryhmässä niiden saavuttamiseksi.

T3 Pohdin kestävän tulevaisuuden rakentamista, mitkä tekijät edistävät ja mitkä uhkaavat kestävää kehitystä. Tutustun ilmastonmuutokseen ja keinoihin sen hillitsemiseksi. Osaan selittää, mitä on luonnonvaojen kestävä käyttö.

Tutkimisen ja toimimisen taidot

T4 Muodostan kysymyksiä, joista voidaan yhdessä kehittää tutkimusta ja toimintaa.

T5 Suunnittelen, toteutan ja dokumentoin pienimuotoisen tutkimuksen.

T6 Tunnistan syy- ja seuraussuhteita sekä teen johtopäätöksiä tuloksista.

T7 Kuvaan arjen teknologisten sovellusten toimintaperiaatteita.

T8 Kuvailen turvallisuusohjeita sekä toimintatapoja liikenteessä ja tapaturmatilanteissa, käytän niitä oppimistilanteissa.

T9 Osaan toimia, liikkua ja retkeillä sekä luonnossa että rakennetussa ympäristössä.

T10 Kuvailen toimintamalleja ryhmässä toimimisessa, kohteliaassa käytöksessä ja tunteiden ilmaisussa ja harjoittelen näitä malleja.
Harjoittelen vahvistamaan taitojani oman hyvinvointini edistämisessä.

T11 Osaan käyttää TVT-taitojani tutkimusprosessissa. Käytän tietotekniikkaa vastuullisesti, turvallisesti ja ergonomisesti.

Tiedot ja ymmärrys

T12 Osaan käyttää yläkäsitteitä, selittää niitä omin sanoin sekä yhdistellä käsitteitä loogisesti.

T13 Osaan käyttää ja tulkita erilaisia malleja.

T14 Haen tietoa eri tietolähteistä ja valitsen joitakin luotettavia lähteitä.


T15 Biologia: ihmisen rakenne, elintoiminnat ja kehitys

T16 Maantiede: Aasian ja Afrikan luonnonmaantieteelliset ominaispiirteet ja keskeinen nimistö ja sijainti
Karttojen ja geomedialähteiden käyttö
Vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtelut ja maapallon liike

T17 Fysiikka: Teen havaintoja fysikaalisista ilmiöistä arjessa, luonnossa ja teknologiassa
Osaan käyttää energia-,voima- ja liikekäsitteitä ( voima, painovoima, kitka, vipy ja kalteva taso)
( kiihtyvä, hidastuva ja tasainen liike)

T 18 Kemia: osaan kuvata lähiympäristön aineita ja materiaaleja sekä kierrätystä että aineen säilymisen periaatetta
Osaan kuvata maapallon rakennetta sekä kallio- että maaperää

T19 Terveystieto: ateria- uni- tai ajankäyttöpäiväkirja, jonka avulla kerron, miten voin edistää terveyttäni.
Kuvailen elämänkulun eri vaiheita ja selitän murrosikään liittyviä tunnuspiirteitä, kasvua ja kehitystä.


SISÄLLÖT:
S1. Minä ihmisenä

S2 Arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimiminen
Arjen tilanteet, ilmiöt ja teknologia
Laitteiden toimintaperiaatteet ja rakenteet
Turvallisuuden edistäminen ( liikenne-, palo-, sähköturvallisuus, tapaturmat, myrkytykset, päihteet, kiusaamisen ehkäisy, fyysinen ja henkinen koskemattomuus, toiminta vaaratilanteissa, ensiapu)

S3 Löytöretkelle monimuotoiseen maailmaan. ( Afrikka ja Aasia)
Luonnon ja kulttuurien moninaisuuden arvostaminen, globaalin ymmärryksen vahvistaminen

S4 Ympäristön tutkiminen
Elollinen ja eloton ympäristö
Rakennettu ja sosiaalinen ympäristö
Tutkimuksen tekemisen vaiheet
Sään, maaperän ja kallioperän tutkiminen
Kappaleiden liikkeiden muutos. -> voiman käsite
Kasvion teko ohjatusti
Kasvien kasvu

S5 Luonnon rakenteet, periaatteet ja kiertokulut
Olomuodot ja aineiden ominaisuudet (muovi, malmit, metallit)
Palaminen, yhteyttäminen ja veden kiertokulku
Aineen säilymisen periaate
Lämpötila, lämpöenergia ja energialajien muuttuminen -> energian säilymisen periaate
Ääni ja valo
Lähiavaruus, vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtuminen, maapallon rakenne
Ravintoketjut, metsien hyötykäyttö

S6 Kestävän tulevaisuuden rakentaminen






Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä