Kulttuuri ja taidealat

Linkit

kulttuurin ja taiteen parissa voi suuntautua monenlaisiin oppiaineisiin ja ammattitehtäviin.
AD:N ammatti Millaistan on olla art directorina Ylellä?
Graafista suunnittelua
Graafisen suunnittelijan työ voi kohdistua esimerkiksi julisteeseen, verkkosivuun tai televisio-uutisten taustakuvitukseen. Graafisia suunnittelijoita työskentelee mm. graafisen suunnittelun toimistoissa ja mainostoimistoissa. Työ edellyttää visuaalisuutta, luovuutta, asiakaslähtöisyyttä ja yhteistyötaitoja.
Lavastaja
Lavastaja suunnittelee näytelmän lavastuksen ja valvoo sen toteutusta. Lavastajia työskentelee teattereissa sekä televisio- ja elokuvatuotannossa.
Lavastussuunnittelija visualisoi käsikirjoitusta työssään.
Metropoliassa opiskelleen Emilian haastattelu
Muotoile ajoneuvoja
L
AMK on Suomen johtava muotoilualan oppilaitos. Joonas kertoo alavalinnastaan ajoneuvomuotoilijana.
Muotoilulla ja suunnittelulla menestykseen
Henrik Rydberg on valmistunut Lahden Ammattikorkeakoulusta ja hän kertoo opinnoistaan ja nykyisestä työstään.
konservatoriot ympäri Suomen kouluttavat musiikin ja tanssin aloille.
Tästä moni on haaveillut pienenä, mutta harva kouluttautuu alalle.
Pukusuunnittelija luo rooliasuja. Täältä voit lukea hänen työstään.
Ammattiopisto Salpauksessa voit opiskella sirkusalalla. Täältä löydät lisätietoa siitä.
Sisustussuunnittelija kertoo työstään videolla.
Missä ja millä eri kouluasteilla voit opiskella sisustusalaa?
Art director, vaatesuunnittelija, taidekriitikko, museolehtori...Lapin yliopistossa on 5 eri koulutusalaa taiteiden tiedekunnassa.Täältä löydät heiltä valmistuneiden uratarinoita.
Vaatetusalan artesaaneja, suunnittelijoita, ompelijoita koulutetaan ympäri Suomea ja maailmaa. Täältä löydät lisää tietoa siitä.
valokuvaaja
Valokuvaajia työskentelee lehtivalokuvaajina, mainoskuvaajina, muotokuvaajina sekä laitoskuvaajina. Kuvaustaitojen lisäksi valokuvaajalta edellytetään hyvät vuorovaikutustaidot, joustavuutta ja tilannetajua

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä