OPA01

OPA01-kurssin toteutus ja arviointi

OPA01 on pakollinen opinto-ohjauksen kurssi ja se on hajautettu kolmelle lukiovuodelle. Puolet kurssista muodostuu oppitunneista. Ohjaustunnin pitää aiheesta ja aikatauluista riippuen opinto-ohjaaja, ryhmänohjaaja, rehtori, erityisopettaja tai joku muu koulun ammattilaisista. Kurssiin kuuluu kaksi päivän mittaista tutustumisretkeä jatko-opintopaikkoihin (2.vsk->AMK, 3.vsk->YO+AMK abipäivät). Lukuvuoden alussa on myös rymy- eli ryhmäytymisiltapäivä.

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija tutustuu lukio-opintojen käytänteisiin, opintojen rakenteeseen ja ylioppilastutkintoon. Tavoitteena on, että opiskelija harjaantuu lukiossa vaadittaviin opiskelutaitoihin, omien vahvuuksien ja kiinnostusten kohteiden kartottamiseen liittyvissä keskeisissä tiedoissa ja taidoissa. Kurssin tavoitteena on, että opiskelija pohtii elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen liittyviä kysymyksiä.

Kurssin keskeisiä sisältöjä ovat
  • opiskelu-, ja tiedonhankintataidot
  • lukio-opintojen ja ylioppilastutkinnon suunnittelu
  • jatko-opintojen pohtiminen ja ammatillinen suuntautuminen
  • itsetuntemus ja sen kehittäminen
  • elämänhallintataidot
  • oman oppimisen arviointi
  • jatko-opintoihin ja tulevaisuuden suunnitteluun liittyvät tietolähteet, sähköiset ohjauspalvelut ja hakujärjestelmät
  • työelämään ja toisen sekä korkea-asteen koulutuspaikkoihin tutustuminen
  • lukio-opintojen kannalta kulloinkin olennaiset asiat

Kurssiin kuuluu henkilökohtaista ohjausta minimissään siten, että ykköset tulohaastattelee ryhmänohjaaja ja 2.-4.vsk:n juttutuokiot hoituu opinto-ohjaajan kanssa. Tarvittaessa henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa saa halutessaan niin opinto-ohjaajalta kuin muiltakin opettajilta.

Arviointi on hyväksytty/kesken/hylätty