vanhempainillan 2026 diat
vanhempainillan 2026 diat
- Tuetaan vanhempia kasvatustehtävässä
- Opetetaan akateemisia tietoja ja taitoja
-> nostetaan vahvat perustaidot kunniaan
-> perusopetuksen tavoitteena on, että oppilas saavuttaa riittävät tiedot ja taidot jatko-opintoja varten
- Opetetaan ja tuetaan lasta tunne- ja vuorovaikutustaidoissa
Koululaistaidot
KÄYTTÄYTYMISEN TAVOITTEET OPS:SSA
- Oppilas kantaa vastuuta koulussa tehtävästä työstä ja on omaehtoisesti valmis auttamaan muita.
- Oppilas ottaa myönteisesti toiset huomioon ja käyttäytyy kohteliaasti.
- Oppilas arvostaa ja kunnioittaa ympäristöään sekä kouluyhteisöä.
- Oppilas noudattaa yhteisiä sääntöjä ja edistää työrauhaa eikä hänellä ole seuraamuksia.
- Oppilaan kielenkäyttö on asiallista ja kunnioittavaa.
ARJESSA:
- Oppilas huolehtii koulutavaroista ja kotitehtävistä sekä liikuntavarusteista
-Vaatii vaivannäköä ja sitkeyttä
-Useat tarvitsevat alakoulussa vielä vanhemman tukea
- Opitaan olemaan ja työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa
- Harjoitellaan oman työn arvostamista: aloitettu työ tehdään loppuun, töitä ei heitetä roskiin
- Käytösodotuksia:
- maltillinen äänenkäyttö (sisätiloissa)
- rauhallinen liikkuminen (sisätiloissa)
- asiallinen puhetapa
- hyväntahtoinen kohtaaminen
- tervehtiminen ja kiittäminen (hyvät käytöstavat)
Koulun käytänteitä
- Kouluilla on yhteiset Pieksämäen kaupungin koulujen järjestyssäännöt. Kännyköiden käyttö on kielletty alakouluilla koulupäivän aikana. Poikkeuksena on terveyden seuranta (esim. diabetes) tai opettajan lupa kännykän käyttöön.
- Koulupäivän päättyessä oppilas lähtee kotimatkalle ellei ole menossa IP-kerhoon, koulun pihalle ei voi jäädä leikkimään.
- Vapaa-ajalla tapahtuneita ristiriitoja/kiusaamista tmv. ei koulu selvitä. Koulussa selvitetään kouluajalla tapahtuneita tilanteita. Vanhemmat vastaavat vapaa-ajasta.
- Perheen muuttaessa uusi osoite on ilmoitettava koululle, koulupaikka voi vaihtua.
- Opettajan vaihtuessa huoltajalla on vastuu siirtää terveystiedot uudelle opettajalle.
Wilma
- Tuntimerkinnät:
-säännöllinen seuranta, osa koulun ja kodin yhteistyötä
-opettajan huomioita kouluarjesta, helppo keino nähdä miten koulu sujuu
-Jos negatiivisia merkintöjä alkaa kertyä, silloin lapsi tarvitsee myös vanhempien tukea ja asiaan puuttumista.
- Kotitehtävät
-luokkakohtaisia eroja, osa opettajista käyttää pedanettiä. Osalla kouluista tarjolla myös läksyparkki kotitehtävien tueksi.
- Kokeet
- Kokeet ilmoitetaan Wilmassa, koetulokset merkitään Wilmaan
- Koetulos on kuitattava Wilmassa, koepaperit saa pyydettäessä nähtäväksi kotiin
- Loma-anomukset ja poissaolot
- sairauspoissaoloilmoitus viipymättä
- kaikki lomat haettava ennalta kirjallisesti : 1-3 päivän poissaolo opettajalta Wilma-viestillä ja yli kolmen päivän Wilman sähköisellä lomakkeella rehtorilta. Lomien läksyjä ei anneta ennalta, poissaolojen ajalta seurattava luokan läksypalstaa.
- Opettajat tavoittaa Wilmasta ja puhelimitse työpäivän aikana
Oppilaiden poissaolojen seuraaminen
- Koululla on lakiin perustuva velvoite seurata poissaoloja ja myös tukea kouluun kiinnittymistä, niin ettei poissaoloja tulisi.
Toimintamallin taustatietoa huoltajalle
- Luokanopettajalla/luokanohjaajalla on vastuu oppilaiden poissaolojen seurannasta ja niihin puuttumisesta.
- Poissaolojen seurannassa lasketaan kaikki lukuvuoden aikana kertyneet poissaolot, myös terveydellisistä syistä kertyneet ja luvalliset anotut poissaolot.
- Poissaolomäärä ei nollaudu missään vaiheessa lukuvuotta.
- Poissaolojen seuranta ja niihin reagointi tapahtuu poissaolojen prosentuaalisen määrän mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että tiettynä ajankohtana huomioidaan prosenttimääräinen tuntimäärä tähän mennessä tarjotusta opetuksesta. Opettajan seurantaa helpottamaan on laskettu valmiit taulukot prosentti- ja tuntimääristä. (Viikkotuntimäärät poikkeavat eri vuosiluokilla toisistaan.) Wilman työkalu Wilma Noti lähettää ilmoituksen poissaolojen määrästä.
Arviointi
- Jatkuvaa arviointia, monipuolisin menetelmin koko lukuvuoden aikana
- 1. luokat
-väliarviointi: arviointikeskustelu (n. 20 min) marras- tammikuussa. Vanhemman velvollisuus on varata aika keskusteluun, lapsi osallistuu myös.
-Sanallinen lukuvuositodistus
- 2.-3. luokat
-Väliarviointi sanallisella arvioinnilla, arvosanat nähtävissä Wilmasta 23.12. alkaen
-Sanallinen lukuvuositodistus ( 2.lk), 3.lk lukuvuosiarvioinnissa numerotodistus.
- 4.-6. luokat
-Väliarviointi numeroin, arvosanat nähtävissä Wilmasta 23.12. alkaen
-Lukuvuositodistus: numeroarviointi 3.-6.luokat
-Mikäli oppilaan suomen kielen taito on vielä alkuvaiheessa, voidaan numeroarvioinnin sijasta antaa arviointi hyväksytty (S)
Liikunnallisen elämäntavan edistäminen
- Perusopetuslakiin on lisätty velvoite edistää liikunnallista elämäntapaa 1.8.2026 alkaen.
- Liikunnallisuus oppimista tukemassa:
-Vaikuttaa myönteisesti oppimistuloksiin ja tiedonkäsittelyyn
-Vahvistaa toiminnanohjausta, tarkkaavaisuutta ja työmuistia
-Vahvistaa sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutusta
-Luo oppimiselle paremmat olosuhteet: parantaa yöunen laatua ja kestoa sekä tukee terveellistä ravitsemusta
Etelä-Savon Turvallisesti yhdessä -malli
https://kiusaamisenvastainentyo.my.canva.site/kopio-turvalliset-koulut-etel-savossa
Miten tuen lasta?
Kysy lapsen koulupäivästä, läksyistä, kavereista
- Auta (tarvittaessa) kokeeseen valmistautumisessa (esim. kyselemällä, yhdessä lukemalla)
- Kannusta lukuharrastuneisuuden pariin, lukutaito on tärkein taito.
- Varmista riittävä lepo, monipuolinen ravinto sekä sopivasti harrastuksia.
- Ohjaa ja valvo lapsen älylaitteiden käyttöä mm. määrä, laatu, ikärajoitukset
Lisäksi vanhempainillassa keskusteltiin ja informoitiin mm. seuraavista asioista:
- vanhempainyhdistyksen ensimmäinen kokous ti 15.9. klo 18 koululla - kaikki tervetulleita kokoukseen
- poissaoloista tieto myös aamukuljetuksiin
- esitettiin toive, että koulu voisi tarjota aamupuuron oppilaille
- luokkakohtaiset osiot vanhempainillan päätteeksi
- KIVA-koulukäytänteet
- koulun työjärjestys
- harrastekerhot - 4H maanantaisin ja Viun juniorisähly tiiistaisin
- nuokku maanantaisin ja perjantaisin
- oppilasennusteen mukaan oppilaita on kuluvana lkvuonna 36, lkvuonna 27-28 29 oppilasta,
lkvuonna 28-29 28 oppilasta, lkvuonna 29-30 25 oppilasta, lkvuonna 30-31 25 oppilasta
- tietotekniikka opetuksessa