KURSSITYÖT
Kurssityöt on palautettava kurssilla sovittujen päivämäärien mukaisesti opintojakson aikana. Myös poissaolot on selvitettävä jakson aikana.
Ota huomioon, että äidinkielen opintojaksolla annetut laajat työt vievät aikaa. Aloita töiden tekeminen, kuten kirjan lukeminen, siis ajoissa.
Kurssitöiden palauttaminen vaikuttaa numeroon; töiden jättäminen tekemättä estää pääsyn kurssikokeeseen. Opintojakson voi suorittaa vain, jos kaikki annetut tehtävät on tehty sovitun aikataulun mukaisesti.
HUOM! Jos sinulla on jäänyt töitä tekemättä esim. sairastumisen takia, ota yhteyttä opettajaan. Kurssi on oltava suoritettuna saman jakson uusintakokeeseen mennessä, muuten se nollautuu kokonaan. (Opettajainkokouksen päätös syyskuussa 2014.) Tällöin kurssisuorituksen kohdalle merkitään H (=hylätty).