DRA02-kurssilla keväällä 2017 aloitettiin Puuhaaran harjoitukset

Puuhaara-projekti aloitettiin keväällä 2017 ja näytelmä valmistui kurssilla DRA03 syksyllä (2. jaksossa).  Esittämään päästiin joulukuussa. Ensi-ilta oli 5.12. koko koulun itsenäisyysjuhlassa. Sen jälkeen yleisöesitykset hoidettiin tiukassa aikataulussa su 10.12. ja ma 11.12. Kirkonkylän alakoululle esitys pidettiin lisäksi ma 11.12. aamulla. Työtä siis tehtiin hartiavoimin.  

Suomi 100 -vuotta ohjasi näytelmävalintaa: päätettiin esittää uudestaan Antti Puuhaara, joka oli tehty lukion uusien tilojen ja auditorio Miilun avajaisiin vuonna 2003 (käsikirjoitus Antti Lattu, musiikki Aapo Halonen). Draamaopettaja PKo kirjoitti siihen muutaman roolin lisää Antti Latun suostumuksella. Kysyttiin myös, voiko repliikkejä muuttaa, koska ne tuntuivat paikoin suuhun vaikeilta. Vastaus oli selkeä: repliikit on kirjoitettu tietynlaisiksi näytelmän kokonaisuuden ja tyylin takia eikä niitä saa muutttaa. - Näinhän se yleensä on. 

Näytelmään tarvittiin muutakin väkeä kuin näyttelijöitä:  puvustujia, maskeeraajia, lavastajia jne. Monenlaiselle työlle tarvittiin siis tekijöitä. Näytelmän musiikin tekivät perinteisesti musiikkikurssilaiset Nina Varvikon johdolla  - ja hienosti tekivätkin! Pieni yläkoululaisten kuoro hoiti lauluosuudet solistien lisäksi. Mitäpä näytelmä olisi ilman musiikkia!