Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu

Yksilökeskeistä elämänsuunnittelua voivat tehdä kaikenikäiset ihmiset vammasta tai sairaudesta riippumatta. Elämänsuunnittelun myötä kertyy tietoa henkilön omista ajatuksista ja toiveista. Työskentely valmistaa henkilöä kertomaan omista ajatuksistaan myös muille, esimerkiksi palvelusuunnitelmaa tehtäessä.

Yksilökeskeistä elämänsuunnittelua käytetään, kun

  • autetaan ihmistä miettimään, mitä hän haluaa elämältään
  • ihminen pohtii, millaista elämää hän haluaa elää
  • ihminen haluaa muuttaa elämänsä suuntaa
  • ihminen pohtii, millaista tukea hän tarvitsee elääkseen haluamallaan tavalla.

Suunnittelun keskeiset ideat voidaan tiivistää viiteen kohtaan:

  1. Suunnitelma auttaa tekemään näkyväksi ja toteuttamaan asioita, joita henkilö haluaa elämältään.
  2. Suunnitelma auttaa henkilöä olemaan osa tavallista lähiyhteisöä ja auttaa lähiyhteisöä ottamaan henkilön vastaan.
  3. Suunnitelma kertoo, mikä on henkilölle tärkeää nyt ja tulevaisuudessa. Se kertoo ihmisen vahvuuksista ja siitä, millaista tukea hän tarvitsee.
  4. Perheenjäsenet, ystävät ja läheiset ovat voimavara - ja mukana kumppaneina.
  5. Suunnittelu on jatkuvaa, osa arkea. Kaikki kuuntelevat ja ottavat opiksi, jotta asioita voidaan tarvittaessa muuttaa.

kvps_minun_suunnitelmani_web.pdf (verneri.net)


Hyvä tukiprofiili

  • On tiivis. Siihen on poimittu oleelliset asiat. Se, mitkä ovat oleellisia asioita, on yksilöllistä.
  • Antaa kuvan henkilölle itselleen tärkeistä asioista sekä henkilön kannalta tärkeistä asioista.
  • Huomioi henkilön koko persoonan ja hänen mahdollisuutensa.
  • Lopputuloksesta näkyy, että henkilö itse on ollut aktiivisesti mukana työstämässä omaa tukiprofiiliaan.
  • On henkilön itsensä mielestä hyvä ja kertoo hänen kannaltaan olennaiset asiat.
  • Ei sammaloidu. Tukiprofiilia kehitetään ja siihen tehdään muutoksia arjessa jatkuvasti.

https://verneri.net/yleis/sites/default/files/dokumentit/pdf/tukiprofiili_teijo_tukiasukas.pdf