Äidinkieli

Ella ja seitsemän törppöä

Kerro lukemastasi kirjasta ainakin nämä asiat:
1. Päähenkilö/-t  
Ella, Pate, Pukari,Tuukka, Tiina, Samppa, Hanna ja Paavo.


2. Sivuhenkilö/-t
opettaja, opettajan vaimo, poliisi, lapsikuoro, Jennika, Jonne, ruututakkinen mies, jääkikkohallin vartija, jääkiekkohallin johtaja


3. Tapahtumapaikka/-paikat
Kaupppakeskus, puisto, vaatekauppa , metro-asema, vaatekauppa, jääkiekkohalli, ravintola, 
4. Tapahtuma-aika (jos osaat)
Ei ole

5. Juoni lyhyesti ( mitä kirjassa tapahtuu?)
Luokalle tuli uusi poika Paavo. Ennen kaveruksia oli kuusi mutta kun Paavo tuli heitä olikin seitsemän, Paavo tykkäsi kilpailla kaikesta esim keinumisesta ja syömisestä. Ennen kuin Paavo tuli Ella, Tiina, Sampo , Tuukka , Hanna ja pukari istuivat aina suurella kivellä opettajan talon ikkunan lähellä. Mutta kun Paavo tuli kivelle ei mahtunut enään jolloin Tuukka ei enää päässyt kivelle vaan jäi aina yksin hän lähti aina kotiin tekemään läksyjä, mutta eräänä päivänä Tuukka otti kisaa Paavon kanssa sillä Paavo oli sanonut Hannalle ja kaikille muille että hänen isänsä on suuri filmitähti ohjaaja ja hän oli luvannut että Hanna pääsisi yhteen hänen isänsä ohjaamaan elokuvaan mutta Tuukka ei uskonut joten he löivät vetoa jos Tuukka voittaa hän saa paikan kivellä mutta jos hän ei voita Paavo saa paikan. Niimpä pojat löivät vetoa ja heti seuraavana päivänä he lähtivät kaikki metrolla kaupunkiin tapaamaan Paavon isää mutta heti ensimmäisenä heidän oli nähtävä missä Paavon isä olisi joten he pyysivät lapsikuoroa lainaamaan heidän kuuma-ilmapalloaan mutta lapsi kuoro kieltäytyi joten he löivät uudelleen vetoa se joka voittaa laulu kilpailun saa pitää kuuma-ilmapallon mutta tietenkin lapsikuoro voitti. Kun he eivät saaneet kuuma-ilmapalloa Tuukka oli sanonut Paavolle että hän näki hänen isänsä yhdessä linkissä vaikkei tiennyt miltä hänen isänsä näyttää joten tietenkin Paavo lähti juoksemaan linkkiin ja kun kaikki muut näkivät että hän lähti juoksemaan hekin lähtivät mutta he eivät ehtineet mutta onneksi siellä oli vapaa taksi he hyppäsivät taksiin ja sanoivat että seuratkaa tuota taksia.


6. Oma arvio kirjasta. Mitä pidit kirjasta? (1-5/5)Perustele.
5/5 koska kirjaa oli kiva ja hauska lukea.

Puhelin vuoro puhelu.

- Moikka moneenko me mennään huomenna? Sini kysyy.
- Ööö oota kysyn äidiltä, Helmi vastaa.
- Äiti! Helmi huutaa.
- Me mennään huomenna 8.15. , Helmi sanoo.
- Okei kiitos kun kerroit, Sini kiittää.
- Oota älä vielä lopeta muista se talviliikunta päivä, Helmi muistuttaa Siniä
- Aa hyvä kun muistutit koska oisin muuten unohtanut ,Sini kiittää.
- Juu ei mitään mutta heippa nytten pitää lopettaa, Helmi sanoo
- Juu heippa, Sini vastaa.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä