Tehtäviin tutustuminen

Ennen kuin kirjoitat vastauksen:
Analysoi tehtävä niin hyvin, että tiedät varmasti, mitä kysytään.

Psykologian ylioppilaskokeessa voi olla seuraavanlaisia tehtävätyyppejä:

A. Suorat kysymykset
Esimerkiksi: Varhaislapsuuden merkitys aivotoimintojen kehitykseen s04

- Vastauksessa ei yleensä haeta kirjan tietyn kappaleen tietoa vaan tietojen yhdistämistä usealta psykologian osa-alueelta.
- Korkeampiin pisteisiin vaaditaan perustiedon ohella ilmiön pohdintaa ja arviontia.
- Ansiokasta on, jos kykenee löytämään toisistaan poikkeavia näkökulmia, esimerkiksi pohtimaan ilmiötä teoriasuuntausten avulla ja perustelemaan näkemyksiä psykologian kokeilla ja tutkimuksilla.

B. Vertailutehtävät
Esimerkiksi:Vertaa 7-vuotiaan lapsen ja 16-vuotiaan nuoren sosiaalista kehitystä k05

- Kahden ilmiön peräkkäinen esittely ei ole vertailua. Ilmiöstä tulee erottaa yksittäisiä ominaisuuksia ja verrata sitten niitä toisiinsa.
- Vertailu tuodaan esille myös sanavalinnoilla (toisin kuin..., päinvastoin kuin...)
- Vertailevaa otetta voi käyttää myös muuntyyppisten tehtävien yhteydessä. Lukijaa säväyttää, kun kirjoittaja kykenee osoittamaan kypsyytensä vertailemalla ilmiötä muihin vastaaviin.

C. Soveltavat tehtävät
Esimerkiksi: Erittele tavoitteiden merkitystä harrastustoiminnassa s05

- Tiedon muistamisen lisäksi kysytään taitoa soveltaa psykologista tietoa jonkin tilanteen tai elämänalueen hahmottamiseen.
- Vastaajan tulee löytää liittymäkohtia psykologisen tiedon ja arkitiedon välillä.
- Omien osuvien esimerkkien esittäminen on tärkeää. Tässä on oltava kurinalainen ja vältettävä henkilökohtaisten kokemusten ylenmääräistä tilitystä. Esimerkkien tulee ankkuroitua psykologiseen tietoon.