2. tunti
Ke 10.11
Keskiviikko 10.11
Sisällöt |
Työtavat, materiaalit ja välineet |
Tavoitteet |
Aloitus: Äänimaisema |
Luova työskentely. Ope ohjaa oppilaat aloitus piiriin ja tervehtii heitä. Ope ohjeistaa: Oppilaat äänittävät joko puhelimen sanelimeen tai iPadin äänitykseen 3 erilaista ääntä, joita löytävät luokkatilasta tai luokan ulkopuolelta. Ope antaa heille muutaman minuutin aikaa toteuttaa tämä. Sitten ope ohjaa oppilaat takaisin piiriin ja ohjeistaa. Jokainen saa painaa haluamassaan järjestyksessä eri äänitiedostoja ja näin ollen syntyy luova äänimaisema koko luokkaan. |
Äänitetään ja musisoidaan luovasti yhdessä. Tutkitaan erilaisia ääniä. |
Tunnin kulku ja tavoitteet jaksolle: Ope kertaa jakson sisällöt ja yleiset tavoitteet. Lisäksi opettaja painottaa aktiivista osallistumista sekä pitkäjänteistä työskentelyä ja keskittymistä, sillä jakson lopussa on koe populaarimusiikista. |
Diaesitys |
|
Ilmiöön perehtyminen: ROCK |
Ope läväyttää The Beatles yhtyeestä kuvan taululle ja kysyy oppilailta, tietävätkö he mikä bändi kyseessä. Saa arvata rohkeasti. Kannustetaan oppilaita. Kuunnellaan Let it be kappale: https://www.youtube.com/watch?v=1LMSOfs10mA Oppilaat tekevät kuuntelun aikana muistiinpanoja, kuten mitä soittimia kuulee, biisin rakennetta, tyyliä jne. Ope soittaa kappaleen pianolla ja oppilaat laulavat. Sanat dioilla. Ope ohjaa oppilaita hakemaan ukulelet ja harjoitellaan yhdessä soinnut ja soitetaan kappale läpi.
|
Ohjataan oppilasta tarkastelemaan musiikkia taiteenlajina ja ymmärtämään, miten musiikkia käytetään viestimiseen ja vaikuttamiseen eri kulttuureissa. Rakennetaan yhteyksiä musiikin ja muiden oppiaineiden sekä erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden välillä. Pohditaan ja arvioidaan kriittisesti musiikin merkityksiä elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina. |
Käydään yhdessä läpi mitä populaarikulttuuri ja -musiikin käsite tarkoittavat. Oppilaat saavat pohtia parinn kanssa ja kirjata ylös muistiinpanoja, ja vastata menti.com kyselyyn, miten he kokevat rockmusiikki käsitteen. Katsotaan lyhyt Youtube video vuoden 1969 Woodstock festivaaleista https://www.youtube.com/watch?v=bcS6N_XPSqA Ope näyttää myös sivuston, josta opiskelija voi omalla ajallaan käydä kuuntelemassa kuinka paljon eri musagenrejä maailmasta löytyy. Tehdään yhdessä parin kanssa artisti-/bändikuvaus omalle iPadille. Oppilaiden tarkoituksena on etsiä tietoa ko. Artistista, tärkeimmät pointit, kuten kuka on? Mitä saavuttanut? Aikakausi ja tyyli? Ohjeet löytyvät diaesityksestä sekä Classroomista. Käydään yhdessä opettajajohtoisesti läpi populaarikulttuurin syntyä ja tärkeimmät asiat. Diaesitys |
||
Kuuntelulista löytyy diaesityksestä. Oppilaiden tehtävänä on kuunnella kappaleet kotona omalla ajallaan, sillä kokeessa on kuuntelukoe, jossa kysytään esim. Artistin nimeä, tyylilajia, ajankohtaa. Tuodaan tämä näkyväksi oppilaille. |
||
Power soinnut |
Jos ehditään, soitetaan Dance monkey läpi. Bändisoittimet. Oppilaat saavat hieman aikaa itsenäiseen harjoitteluun. Ope on jakanut soitinryhmät valmiiksi. Ope käy kiertelemässä soitinryhmiä ja katsoo varsinkin kitararyhmän, joiden tarkoituksena on oppia Power soinnut. |