2. tunti
2. tunti
- Ti 14.9 klo 9.50
Tavoitteet: (T2-T3, S1-S3)
- Tavoitteena on ensimmäisen harjoitteen aikana pohtia omaa tähtihetkeä parin kanssa ja saada sen avulla iloa ja voimaa ja vahvuutta. Tavoitteena on myös tutustua omiin arvoihin tähtihetken taustalla. Harjoitellaan myös arvostavaa kuuntelemisen ja kysymisen taitoja.
- Tavoitteena on osallistua yhteissoittoon musiikia oppien ja nauttien.
- Loppurentoutuksen tavoitteena on vahvistaa ryhmässä toimimisen taitoja sekä yhteistä ongelmanratkaisukykyä. Harjoitus auttaa myös hahmottamaan tilaa ja omaa suhdetta siihen.
Eriyttäminen: Opettaja rohkaisee lempeästi oppilaita osallistumaan yhteistoimintaan ja -soittoon. Opettaja kysyy oppilailta, onko heillä mahdollisesti osaamista koskettimien suhteen. Jos on, oppilas voi soittaa koskettimia. Muussa tapauksessa koskettimet korvaa laatat. Rumpukomppia voidaan muokata oppilaan osaamisen mukaan eriyttävästi joko ylös- tai alaspäin. Opettaja seuraa aktiivisesti tuen tarvetta ja auttaa kädestä pitäen jos haastetta.
Soittimet/materiaalit: Saa laulaa! 4 oppikirja, diat, taulu, Youtube, Olen tähti! -moniste
Arviointi: Opettaja havainnoi aktiivisesti oppilaiden osallistumista tunnilla. Lopussa oppilaiden itsearviointi.
Tunnin kulku:
- Pestään kädet ja opettaja tervehtii oppilaita, kun he saapuvat luokkaan. Tämä on hyvin tärkeää hyvän vuorovaikutussuhteen muodostumiselle. Samalla opettaja kohtaa jokaisen oppilaan yksilöllisesti.
- Taululla istumajärjestys. Aloitetaan tunti kuuntelutoiveella, joka on tällä kertaa “Tanssi niin kuin Kakkiainen”. Opettaja näyttää taululla päivän tavoitteet.
- Sovitaan soittajat rummuille (nortsit ja sähkö), bassolle, kitaroille (myös sähköskeba) ja opettaja kartoittaa onko osaamista koskettimille.
- Ennen soittamista tehdään pieni harjoite, jossa oppilaat saavat parin kanssa pohtia omaa tähteyttään. Opettaja piirtää taululle tähtiä ja kysyy oppilailta, mitä näkevät taululla. Mitä kaikkea sana tähti tarkoittaa? Miten oman elämänsä tähdeksi voi tulla? Tavoitteena on pohtia omaa tähtihetkeä parin kanssa ja saada sen avulla iloa ja voimaa ja vahvuutta. Tavoitteena on myös tutustua omiin arvoihin tähtihetken taustalla. Harjoitellaan myös arvostavaa kuuntelemisen ja kysymisen taitoja. Oppilaat hakevat oman monisteen, johon parin kanssa keräävät ajatuksia omasta tähteydestään, kuten mitä teit että jostain tilanteesta tuli sinulle tähtihetki? Mitä tähtitilanteessa tapahtui? Millaisia taitoja ja tietoja tähtihetki sinulta vaatii? Oppilaat tulevat kirjoittamaan taululle tähtien sakaroihin omia muistiinpanojaan. Tehtävää voi halutessaan jatkaa kotona. Lopuksi opettaja pohtii yhdessä oppilaiden kanssa, miksi on tärkeää saada kertoa tähtihetkestään. Ope kertoo, että jokainen on tähti - omalla tavallaan.
- Sitten itse tunnin pihviin: Kerrataan rumpurytmi, basson ja kitaran vapaat kielet, piano. Ksylat, kvintti, jätä kolme väliin. Opettajaa näyttää mallia ja oppilaat toistavat. Käydään soitto-ohjeet tarkoin yhdessä läpi ennen soiton aloitusta.
- Soitetaan riveittäin, kierto-ohje:
- Rivi 1: laatat, piano
- Rivi 2: rummut
- Rivi 3: kitarat/bassot
- Luokan raivaus
- Itsearvointi: Noustaan seisomaan. Oppilaat vastaavat itsearviointiin niin, että jos on samaa mieltä, oppilas jää seisomaan, jos ei osaa sanoa, oppilas menee kumaraan, jos eri mieltä, oppilas menee alas kyykkyyn. Opettaja kysyy: 1. Opin tänään soittamaan ainakin yhtä soitinta sujuvasti? 2. Mielestäni oli kivaa soittaa yhdessä luokkalaisteni kanssa uutta kappaletta?
- Loppurentoutus: “Ryhmäni”. Tavoitteena on vahvistaa ryhmässä toimimisen taitoja sekä yhteistä ongelmanratkaisukykyä. Harjoitus auttaa myös hahmottamaan tilaa ja omaa suhdetta siihen. Opettaja pyytää oppilaita liikkumaan luokassa. Kun oppilaat kuulevat äänimerkin, he pysähtyvät ja jäävät kuuntelemaan seuraavaa ohjetta. Opettaja pyytää oppilaita muodostamaan yhdessä neliön lattialla. Oppilaat ovat hetken ihan paikoillaan maassa. Kun muodostelma on onnistunut, opettaja pyytää nousemaan ylös taas ja jatkamaan kävelyä luokassa. Kun taas kuuluu äänimerkki, oppilaat pysähtyvät ja kuuntelevat seuraavaan ohjeen. Opettaja pyytää oppilaita menemään kolmio-muodostelmaan lattialle. Kun muodostelma on valmis, voi sulkea silmänsä ja levätä hetken. Tämä harjoite voidaan tehdä myös seisten.
- Tämän levon aikana opettaja kertoo vielä kannustavasti tunnin kulusta sekä tavoitteiden toteutumisesta ja mahdollisesti seuraavasta tunnista.