Hyvinvointia vahvistava osaaminen

Työtehtävissä omaa jaksamistani ja hyvinvointiani tukee työ- ja vapaa-ajan erottaminen, liikunta, hyvät yöunet ja itselle mieluisten asioiden tekeminen. Töissä tulleet onnistumiset, esimerkiksi hyvin menneet tunnit, tukevat myös jaksamista ja kasvattavat motivaatiota työn tekemiseen. Hyvinvoinnissa merkittäviä tekijöitä ovat myös työyhteisö ja hyvät kollegat. Nykyisessä työssäni tiimiparini on esimerkiksi korvaamaton apu ja tuki työpäivän aikana. Vaikeiden tunteiden käsittelyssä auttavat edellä mainitut asiat ja heti saatu keskusteluapu. Olen kokenut todella tärkeäksi asioiden puhumisen auki, useaankin kertaan, jotta ne eivät jäisi mietityttämään enää kauempaa. Aiempaa postausta lukiessani pohdin paljon sitä, kuinka osaisin jättää työasiat töihin ja keskittyä vapaa-ajalla vain muihin asioihin. Sitä pohdin vieläkin. Työpäivän aikana tapahtuneet asiat jäävät monesti pyörimään päähän ja monesti saatan vielä valmistella kotona esimerkiksi materiaaleja seuraavaa päivää varten, vaikka ne pitäisi hoitaa työajalla. Nykyisessä työssäni kuitenkin helpottaa esimerkiksi se, että työpuhelin on vain töissä, eikä sitä oteta kotiin.

POM-opinnoissa niin oppilaiden kuin opettajien hyvinvointia käsiteltiin lähinnä terveys- ja liikuntakasvatuksen kurssilla. Siellä koin todella saavani erilaisia menetelmiä ja työkaluja, joilla oppilaiden hyvinvointia voi hyvin tukea sekä tarkkailla. Toivoisin itse olevani välittävä, helposti lähestyttävä ja ymmärtävä opettaja oppilailleni. Haluan välittää oppilailleni viestiä siitä, kuinka tärkeää on pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja puhua välittävälle aikuiselle, jos on jotain, mikä aiheuttaa huolta. Myös työkollegoilleni toivoisin olevani sellainen työkaveri, jolle on helppo puhua ja purkaa omia tunteita. Haluaisin, että he kokisivat, että olen hyvä kuuntelija ja että autan aina parhaani mukaan ja tuen erilaisissa tilanteissa. Puusan ja Ala-Kortesmaan (2019) mukaan ammatillista vuorovaikutusta voidaan pitää motivoivana ja kiinnostusta lisäävänä tekijänä työyhteisössä. Myös esihenkilön vaikutus työyhteisöön on merkittävä. Toivoisin, että tulevaisuuden työpaikassani työyhteisö olisi tiivis, yhteisöllinen, toisista välittävä ja kaikista huolehtiva.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin