Ajattelin lähteä pohtimaan tätä opettajaksi kehittymisen osaamisaluetta kysymyksen "Millainen yhteiskunnallinen vaikuttaja olen?" kautta. Se onkin aika vaikea kysymys. Myös sen tiedostaminen, että opettaja tosiaan on aina yhteiskunnallinen vaikuttaja, herättää paljon ajatuksia. Toivoisin tietysti olevani merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, sellainen jonka omat ajatukset herättäisivät oppilaita tutkimaan heidän ajatusmaailmaansa ja arvojaan ja täten muodostamaan omaa yhteiskunnallista rooliaan maailmassa. Mielestäni omaan nykyiseen sivistysyhteiskuntaan sopivat arvot ja ajatusmallin, jota haluaisin myös välittää eteenpäin omille oppilailleni. Olen kuitenkin pohtinut paljon sitä, kuinka paljon omia henkilökohtaisia ajatuksia, mielipiteitä ja esimerkiksi poliittisia mielipiteitä voin opettajana tuoda esille. Oma ajatusmaailmani saattaa olla täysin vastakkainen esimerkiksi oppilaan vanhempien kanssa. Miten tuon sitä esiin astumatta kenenkään varpaille? Vai tarvitseeko sitä edes tuoda esiin? Riittääkö se, että yritän kasvattaa oppilaistani kriittisiä ajattelijoita, joilla on oikeus kyseenalaistaa, olla oma mielipiteensä (vaikka se tarkoittaisi, ettei ajattele samalla lailla kuin esim. vanhemmat), kouluttautua juuri siihen ammattiin kuin he itse toivovat, harrastaa sitä mitä itse haluavat ja esimerkiksi rakastua siihen ihmiseen, kehen rakastuvat. Salmisen, J. (2012, 51) mukaan tavoitteellisen koulukasvatuksen taustalla on erilaisia poliittisia päämääriä ja ideologisia tavoitteita.

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että opettajan tulisi olla mahdollisimman neutraali työssään juuri esimerkiksi poliittisten asioiden kannalta. Tämä kyllä mahdollistuu ihan hyvin alakoulun puolella, sillä sen ikäisten lasten ei mielestäni kuulu ajatella liikaa vakavia poliittisia asioita. En kuitenkaan tarkoita tällä sitä, että pitäisi elää ikäänkuin pää pensaassa, tai että lapsilta täytyisi piilotella esimerkiksi globaaleja kriisejä kuten koronavirusta tai ilmastonmuutosta, päin vastoin. On tärkeää olla tietoinen meneillään olevista asioista, mutta niistä täytyy keskustella lapsen ikätaso huomioiden. Olen itse katsonut oppilaiden kanssa mm. Lasten uutisia Yle areenasta, mikä on mielestäni hyvä keino saada lapset tietoisiksi tärkeistä yhteiskunnallisista asioista (esim. Yhdysvaltojen presidentinvaalit), kuitenkin niin, ettei tuleva tieto valtaa lapsen mieltä, vaan lapsi saa elää lapsen elämää mahdollisimman normaalisti. Yläkoulussa ja toisella koulutusasteella vanhempien oppilaiden kanssa yhteiskunnallisista asioista keskustelu voi olla ja usein varmasti onkin hyvin hedelmällistä ja toivottavaa. Koenkin yhteiskunnallisen keskustelun jo alakoulusta, miksei eskaristakin (ikätason huomioiden) lähtien todella tärkeäksi. Erilaisten keskustelujen, väittelyiden, tutustumiskäyntien ja muiden tälläisten asioiden pohjalta oppilas kasvattaa omaa ajatteluaan ja maailmankuvaansa, jonka pohjalta varmasti myös esimerkiksi oppilaan korkeakouluun/ammattiin hakeutuminen voi valikoitua.

Nyt varsinkin sosiaalisen median aikakautena törmään usein erilaisiin keskusteluihin ja aiheisiin mm. facebookin keskustelupalstoilla. Viime aikoina huomioni on kuitenkin kiinnittynyt varsin ikävään kouluun ja kasvatukseen liittyvään aiheeseen myös ihan valtakunnallisen median ja iltapäivälehtien otsikoissa, kouluväkivaltaan. Koulussa tai koulumatkalla tapahtuva, nimenomaan oppilaiden toimesta tapahtuva väkivalta on noussut otsikoihin huolestuttavissa määrin. Oppilaiden toisilleen tuottama vakava väkivalta on johtanut poliisin puuttumiseen ja keskustelu aiheen ympärillä käy melko kuumana. Kommenteissa syytellään niin vanhempia, koulua, oppilaita, kuntaa ja koulutoimenjohtoa. Paljon puhutaan siitä, että nykyään vanhemmilta puuttuu kurinpito kokonaan ja että koulu ei puutu tarpeeksi. Mistä lisääntynyt, varsinkin alakoulussa tapahtuva oppilaiden välinen väkivalta todellisuudessa johtuu? Ovatko lasten kotiolot kenties huonontuneet, mikä voisi johtaa oireiluun koulussa? Onko kasvatuksessa puutteita? Puuttuuko koulu tarpeeksi, tai onko sillä resursseja puuttua/toimia tarpeeksi? Mikä vallitsevan globaalin tilanteen vaikutus on tähän? Koronavirus on vaikuttanut monen perheen tuloihin ja työtilanteeseen, mikä taas voi johtaa mm. vanhempien stressiin, uupumukseen, voimattomuuteen ja erilaisiin mielenterveyden häiriöihin. Salminen (2012, 54) nostaa myös esiin nuorten lisääntyneen pahoinvoinnin, joka ilmenee esimerkiksi itsetuhoisuudella tai tunteiden hallitsemattomuudella. Hän muistuttaa myös Jokelan ja Kauhajoen joukkosurmista, jotka osaltaan olivat jo aiemmin nuorten pahoinvoinnin valitettavina esimerkkeinä (Salminen, 2012, 54). Nämä ovat vaikeita kysymyksiä ja yhtä tarkkaa vastausta tuskin saadaankaan. Väkivalta ja sen esiintyminen varsinkin lasten keskuudessa on mielestäni erittäin vakava ja huolestuttava ilmiö, johon tulisi puuttua heti, jotta ei toivottu toiminta saataisiin katkaistua heti, ja ettei se pääsisi jatkumaan myöhemmin tulevaisuudessa. Asiasta olisi mielestäni tärkeää keskustella jokaisessa koulussa oppilaiden kanssa, siitä miksi tällainen toiminta ei todellakaan ole hyväksyttävää ja miten sitä voisi ehkäistä. Tärkeää olisi myös ymmärtää se, että tällaiselle toiminnalle on aina joku syy, ja että se syy on selvitettävä, jotta asian ytimeen päästäisi käsiksi. Esimerkiksi juuri se, että kotona asiat eivät ole hyvin, jonka takia lapsi oireilee. Seuraukset tulisi myös antaa heti. Mielestäni myös koulun resursseja täytyisi lisätä, esimerkiksi lisäämällä aikuisia, koulunkäynninohjaajia, oppilashuoltoa ja lasten mielenterveyspalveluja. Sosiaaliset ongelmat koulussa, esimerkiksi juuri kouluväkivalta, ovat tuottavan älyllisen ja mielekkään oppimisen tiellä (Salminen, 2012, 55).

Jos pohdin sitä, miten koulu ja koulutus voivat rakentaa yhteiskuntaa ja tulevaisuutta, on oma vastaukseni se, että koulu on aikalailla kaiken yhteiskunnallisen toiminnan perusta. Koulussa oppilas rakentaa itsestään opettajien ja muiden koulun työntekijöiden avulla ja ohjauksella yhteiskunnallista toimijaa. Oppiaineiden kautta opitaan erilaisia tietoja ja taitoja, jotka suurimmilta osin kaikki tulevat käyttöön myöhemmin tulevaisuudessa. Yhteiskunnallisesti ajatellen kaikki, niin lukeminen, laskeminen, maantieteellinen osaaminen kuin luovat aineet kuten musiikki ja käsityöt sekä nyt esimerkiksi tullut koodaus ovat kaikki tärkeitä taitoja yhteiskunnallisena toimijana. Peruskoulussa luodaan pohjaa tulevaisuuden tekemiselle. Yläkoulussa ja toisella asteella lähdetään oikeasti miettimään sitä, mihin ammattiin ja työkentälle haluaisi suuntautua ja sitten lähdetään sitä kohti. Järvinen, K. ja Kolbe, L. (2012, 69, 70) tuovatkin esille sen, kuinka koulu on ikään kuin pieni heijastava kuva maailmasta, jossa yhteisöllä on paremmat odotukset tulevaisuudesta. Se, että tulevaisuus on parempi, on tarkoittanut sitä, että yhteiskunta keskiluokkaistuu. Tehtävä koululle on ollut kunnollisuuden tuottaminen. (Järvinen & Kolbe, 2012, 70.)

Maailma, jota kohti toivoisin vieväni oppilaitani, olisi tasa-arvoinen, oikeudenmukainen, suvaitsevainen, kestävän kehityksen omaava, terve, työllistävä ja luonnonläheinen. Ei unohdettaisi sitä mistä kaikki on lähtenyt, vaan kunnioitettaisiin sitä. Muistettaisiin aiemmat virheet ja opittaisiin niistä. Kunnioitettaisiin toisia ja oltaisiin ystävällisiä.