Olen vuorovaikuttajana mielestäni melko vaihteleva, se riippuu todella paljon tilanteesta missä olen. Pyrin kuitenkin aina kuuntelemaan (välillä tämä ei toteudu jos olen ajatuksissani), olemaan ymmärtäväinen ja ystävällinen. En ollut aiemmin kuullut Joharin ikkunasta ja kävin tutustumassa siihen. Valitsin itseäni kuvaaviksi sanoiksi herkkä, kärsivällinen, rakastava, mietteliäs, vastuullinen ja ymmärtäväinen. Herkkyys näkyy minussa monin tavoin, esimerkiksi siten että olen melko tunteellinen ja saatan itkeä melko pieniltäkin tuntuvista asioista. Itken kuitenkin mielestäni useammin ilosta tai liikutuksesta kuin surusta, mikä on mielestäni ihan hyvä asia. Se, mistä en pidä herkkyydessäni on että saatan loukkaantua helposti. Lepyn kuitenkin yhtä helposti. Kuitenkin jos koen, että olen tullut loukatuksi tai väärin kohdelluksi jollain tavalla eikä asiaa selvitetä, jumiudun asiaan ja minun on vaikeaa päästä siitä yli. Saatan miettiä vuosiakin vanhoja asioita edelleen, koska niitä ei olla selvitetty, enkä itse kehtaa ottaa niitä enää esille.
Jos kohtaan konfliktitilanteita, pyrin aina ensin olemaan rauhallinen ja miettimään asiaa järjellä. Olen mielestäni melko sanavalmis ja pystyn kyllä usein sanomaan haluamani asiat, mutta jälleen jos koen tilanteessa tulleeni loukatuksi tai torjutuksi, menen aika helposti lukkoon enkä sitten saakaan sanottua mitään. Sitten mietin jälkeen päin mitä olisi voinut sanoa tai tehdä. Tämä piirre on ollut minussa aina, mutta haluaisin kehittää sitä ja saada rohkeutta ilmaista itseäni selkeästi. Välillä koen että olen liian kiltti ja annan ihmisten kävellä ylitseni vuorovaikutustilanteissa. Tämän olen huomannut esimerkiksi töissä (ei opettajan työhön liittyvissä asioissa) siten, että olen suostunut lähes aina tulemaan töihin vaikka minulla olisi ollut vapaapäivä ja sovittua tärkeää menoa tai olisin oikeasti halunnut vain levätä. En ole kehdannut kieltäytyä.

Tiimityöskentelijänä olen mielestäni toiset huomioon ottava ja miellyttämisen haluinen. Riippuu myös paljon tiimin kokoonpanosta, jos muut ovat hiljaisempia eivätkä tee aloitetta työn tekemiseen, saatan itse ottaa ohjat, mutta jos tiimissä on selkeästi johtohahmo, olen tehokas työskentelijä, mutta varsinkin jos johtaja on hyvin kärkäs tai määräilevä, olen tällöin hieman ujompi ja saatan seurata vähän enemmän sivusta kuin olla paljon äänessä. Oppilaat haluan aina kohdata yksilöinä, välittävästi ja hyväksyen. Haluan olla oppilaille läsnä oleva, kiinnostunut ja turvallinen aikuinen. Työkavereille toivon olevani kunnioittava, auttavainen, ystävällinen, luotettava ja hauska työkaveri. Vanhempia en ole vielä työelämässä kohdannut kasvotusten, mutta se miten haluan kohdata oppilaideni vanhempia olisi kunnioittaen, ymmärtäen ja välittäen. Haluaisin vanhempien tuntevan läsnä oloni sellaiseksi, että olemme kaikki samalla puolella, vaikka joskus pitäisikin keskustella vähän ikävämmistäkin asioista. Kasvatusvuorovaikutuksesta puhuttaessa tunteet ovatkin hyvin merkittävässä asemassa. Siinä tarvitaan jokaisen osapuolen yhteistä ymmärrystä ja sellaista toimintaa, mikä on kaikille yhteistä, jotta voidaan luoda yhteisöllisyyttä. (Karila, K., Alasuutari, M., Hännikäinen, M., Nummenmaa, A. R. & Rasku-Puttonen, H. (toim.) 2006, 9.)

Moninaisuutta koulumaailmassa olen onneksi päässyt jo kohtaamaan. Olen päässyt opettamaan S2-luokkia, erilaisia pienryhmiä joissa on ollut monenlaisia haasteita, kuten tunne-elämän ja sosiaalisten taitojen vaikeuksia, ADHD-diagnooseja ja muita tarkkaavuuden häiriöitä. Pääsin viime vuonna myös seuraamaan erilaisten kehitysvamma-diagnoosin saaneiden opetusta erään kurssin ohella. Nämä kokemukset ovat avanneet silmiäni ja ajatusmaailmaani valtavasti erityispedagogiikasta ja sen laajasta kentästä. Minullakin, kuten kaikilla muillakin varmasti on tai on ainakin joskus ollut ennakkoluuloja, ja se on voinut näkyä esimerkiksi siten, että olen nähnyt tietyn näköisen ihmisen kadulla ja ajatellut että tämä olisi tietynlainen vain sen takia miltä näyttää tai miten on tilanteessa käyttäytynyt. Myös joku aikuinen on saattanut puhua tietyn oppilaan tai luokan käytöksestä sellaiseen sävyyn, että olen saattanut olla varustautunut jo tietyllä asenteella luokkaan mennessäni ennen kuin olen edes nähnyt koko luokkaa/oppilasta. Ja tuollaista ei mielestäni saisi tapahtua lainkaan. Yhdellä tämän kurssin demoilla puhuttiinkin juuri tästä, ja joku sanoikin kuinka oman harjoittelun ohjaava opettaja oli sanonut, että ei lue oppilaidensa lomakkeita tai tietoja ennen kuin tapaa heidät kasvotusten, koska ei halua muodostaa heistä mielipidettä pelkän lomakkeen tai diagnoosien perusteella. Se oli ihana ajatus ja haluaisin toimia tulevaisuuden työssäni juuri noin.
Moninaisuutta jonka tunnistan itsessäni voisi olla esimerkiksi erilaiset identiteetit jotka koen omakseni. Toisaalta koen olevani se herkkä, tunteellinen, itsekriittinen, välillä liiankin vastuullinen ja tunnollinen perfektionisti, toisaalta taas se huoleton, luova, musikaalinen, kaiken unohtava haaveilija ja sitten toisaalta taas valtavan rohkea, älykäs, omista arvoista kiinni pitävä, itsepäinen nuori nainen. Ja vaikka välillä nämä ominaisuudet ja piirteet tuottavat päänvaivaa, en luopuisi yhdestäkään.

Mielestäni opettajalla on valtavan iso rooli siinä, että näytetään oppilaille erilaisuuden arvostamisen ja hyväksymisen tärkeys. Opettajan puhetapa, käyttäytyminen, eleet ja ilmeet niin oppilaita kuin toisia koulun aikuisia kohtaan kaikki vaikuttavat siihen minkälaisen mallin oppilaat saavat. Tärkeää olisi luoda luokkaan heti alusta alkaen tietyt ohjeet/säännöt, joissa ohjataan toivottua käyttäytymistä. Tiedän erään koulun jossa on vain yksi sääntö: kunnioitan muita. Jos luokassa on paljon moninaisuutta, esim. eri kulttuureita, erilaisia oppimisen vaikeuksia tai tarkkaavuuden häiriöitä, olisi mielestäni tärkeää, että luokassa puhuttaisiin niistä. Opittaisiin uusista kulttuureista koko luokan voimin, esimerkiksi opettelemalla oppilaiden äidinkielillä muutama sana, joita kaikki voivat käyttää (moi, hyvää päivän jatkoa, kiitos yms.), opitaan toisten kulttuureiden juhlapyhistä esim. kuvaamataidon tunnilla, opitaan esimerkiksi tarkkaavuuden häiriöstä tai ADHD:stä pyytämällä vierailija joka voi kertoa kokemuksistaan esim. siitä miksi on vaikeaa pysyä paikallaan tai keskittyä pitkiä aikoja putkeen. Voitaisiin järjestää mm. teemaviikkoja tai tukitunteja joissa aiheina olisivat toisten hyvä kohtelu ja arvostaminen. Ennen kaikkea tärkeää on puuttua heti jos huomaa ettei toisten arvostaminen ja hyväksyminen toteudu, jotta toiminta saadaan katkaistua heti ja ohjata toivottuun suuntaan.