Matti Ijäs

Hautaan siunaaminen on yleisin kirkollisista toimituksista. Eri paikkakuntien perinteet ja tavat ovat erilaisia, mutta eri siunaus- ja hautaustavoissa suntiolla on tärkeä rooli. Suomessa myös suuri osa vainajista, jotka eivät kuulu luterilaiseen kirkkoon, siunataan kirkollisesti. Kirkollisessa siunauksessa keskeistä on ristin merkillä siunaaminen eli samalla merkillä, joka tehtiin jo kasteessa. Usko ylösnousemukseen antaa omaisille toivon kuolleen läheisen uudelleen kohtaamisesta. Vaikka ihmisten ajatukset siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, ovat erilaisia, kirkon tehtävänä on pitää yllä uskoa ylösnousseeseen Kristukseen ja myös iankaikkiseen elämään.

Suntioiden ja kappelien vahtimestarien työnkuvaan voi kuulua tilan valmistaminen myös niihin muistohetkiin, joissa ei toimiteta kirkollista siunausta. Muihin uskontokuntiin kuuluvien ja uskonnottomien määrä on kasvanut, mutta muilla yhteisöillä kuin luterilaisella kirkolla ei usein ole hautausta edeltävään muistohetkeen sopivia tiloja. Suntion työn arkea on yhteistyö hautauspalveluja tarjoavien yritysten kanssa.

Siunaaminen toimitetaan yleensä siunauskappelissa tai kirkossa, joskus myös hautausmaalla. Kirkossa siunausta varten tarvitaan erillinen katafalkki. Usein arkku on jo tuotu alttarin eteen ennen siunausta, pääpuoli alttariin päin. Toisinaan arkku kannetaan sisään vähän ennen siunaustilaisuuden alkua. Arkun tuominen arkkujen säilytystilasta kappeliin tai kirkkoon ja arkun kunnon tarkistaminen ovat usein suntion tehtäviä.

Omaiset voivat toivoa mahdollisuutta nähdä vainaja ennen siunaustilaisuutta. Joissakin kappeleissa tätä varten on olemassa oma huone. Jos näyttäminen ei ole mahdollista, hautaustoimisto on yleensä informoinut asiasta.

Surevat omaiset tarvitsevat usein seurakunnan työtekijöiltä tukea ja neuvojakin siunaukseen ja hautaamiseen liittyvistä asiasta. He voivat keskustella paitsi siunaavan papin ja musiikista vastaavan kanttorin myös suntion kanssa. Siunaavan papin ja suntion on hyvä tiedottaa toisiaan siunaustilaisuuden yksityiskohdista, esimerkiksi siitä, missä vaiheessa muistokukat lasketaan. Monissa siunauksissa on käytössä omaisten suunnittelema ja mukanaan tuoma käsiohjelma. Joissakin siunauksissa on esillä lippuja tai kunniamerkkejä. Paikkakunnilla ja suvuilla on yksilöllisiä tapoja – joten hautaukset eivät noudata aina samaa kaavaa.

Seurakunnissa voi olla saatavilla lainattavia arkkupeitteitä, joiden käyttö tekee mahdolliseksi vaatimattomankin arkun käyttämisen. Arkkupeitteen säilytyksestä ja huollosta vastaa useimmiten kappelin henkilökunta tai suntio.

Arkkuhautaus ja uurnahautaus ovat samanarvoisia hautaustapoja. Suntion kannalta ne kuitenkin poikkeavat toisistaan. Jos arkku lasketaan siunaustilan lähellä olevalle hautausmaalle, suntio ohjaa ja opastaa kantajat sekä johtaa hautajaissaaton haudalle. Osa kantajista voi olla kokemattomia, osa taas heikkountoisia tai iäkkäitä. Suntion on hyvä varautua siihen, että kantajia pitää joskus auttaa tai jopa vaihtaa. Usein suntio tarkistaa vielä vähän ennen siunaustilaisuutta, ettei haudassa ole sortumia tai vettä ja suunnittelee reitin haudalle.

Uurnan luovuttaminen ja uurnan kätkemiseen osallistuminen ovat usein osa suntion työtä. Näissä tilanteissa tarvitaan herkkyyttä vastata omaisten toiveisiin. Jos omaiset niin toivovat, raamatunkohdan, rukouksen tai muun tekstin lukeminen tai virren aloittaminen ovat hyvää palvelua, vaikka rukoushetken pitäminen ei kuulukaan suntion työtehtäviin. Joillakin seurakunnilla on valmiita monisteita omaisille jaettavaksi uurnan kätkemisen yhteydessä pidettävää rukoushetkeä varten. Omaisten erilaisuuden ja erilaisen surun ymmärtäminen ja huomioon ottaminen on hyvää ammattitaitoa. Suntion on tärkeää tiedottaa saattoväkeä yllättävistä tilanteista, kuten myöhästymisistä.

Sunnuntain messussa vainajan omaisilla on mahdollisuus kuulla läheisensä nimi luettuna esirukouksessa. Samalla seurakunta rukoilee myös surevien omaisten puolesta.