Opiskelijoiden mielenkiinto luonnontieteisiin on laskenut maailmanlaajuisesti jo pitkään, mikä on antanut vakavan perusteen paneutua luonnontieteiden opetuksen kehittämisen. (Osborne & Dillon, 2008; Zeyer et al., 2013). Vaikka erilaisissa hankkeissa ja tutkimuksissa on pitkään ja perustellusti puhuttu uudentyyppisten (mm. sosiokontruktionistisen, oppijoiden omaa aktiivista roolia ja oppijoiden keskinäisen yhteistoiminnan merkitystä korostavan) pedagogisten käytäntöjen, tutkivan (inquiry) ja ongelmanlähtöisen (problem-solving) oppimisen puolesta, opettajien käytäntöjen muuttuminen ja muuttaminen näiden lähestymistapojen hyödyntämiseen suuntaan vaikuttaa vaikealta.

Tutkimuskirjallisuus osoittaa, että uudistusten ja kokeilujen sekä toteutuvan opetuksen välillä on selkeä kuilu. Ns. opettajakeskeinen luennoiva opetus on vahvasti vallalla. Yksi keino ratkaista tätä ongelmaa voisi olla luonnontieteen opetuksen opetussuunnitelmien päivittäminen. Näin on nyt tehty niin Suomen kuin USA:n tapauksissa. Tiedekäytännelähtöinen opetus (Yhdysvalloissa project based learning) on selkeästi kirjattu molempien maiden uusiin ja Suomessa tulossa olevaan opetussuunnitelmaan (OKM, 2013 ja NGSS, 2013; NRC, 2012).

Opiskelijoiden kiinnostusta ja sitoutumista on tutkittu jonkin verran. Opiskelijat, jotka ovat enemmän kiinnostuneet tai sitoutuneet luonnontieteiden opiskeluun ovat sitoutuneempia tehokkaisiin oppimisstrategioihin (Krapp, 2000), suoriutuvat paremmin koulussa ja saavat positiivista palautetta opettajilta (Finn & Zimmer, 2012), osoittavat kehittyneempää itsesäätelyä ja ponniskelua (Lee, Lee & Bong, 2014) ja käyttävät enemmän aikaa oppimistehtävien tekemiseen (Ainley, Hidi & Berndorf, 2002). Euroopan komission Horizon 2020 työohjelma (EU, 2016) suosittelee myös sitä, että koulujen luonnontieteen opetuksessa todellisen tietokäytänteen olisivat paremmin esillä. 

Kokeilemaan ja kehittämään

Luonnontieteiden opetusta on kehitetty historian saatossa erilaisten hankkeiden ja projektien avulla. Näihin tutustuminen kannattaa. Moni asia on kokeiltu ja testattu aiemmin.


Lähteitä:

Ainley, M., Hidi, S., & Berndorff, D. (2002). Interest, learning and the psychological processes that mediate their relationship. Journal of Educational Psychology, 94, 545 – 561.

EU (2016). Horizon 2020: Work Programme 2016 – 2017: Science with and for Society. European Commission Decision C(2016)1349 of 9 March 2016

Finn, J. D., & Zimmer, K. S. (2012). Student engagement: what is it? Why does it matter?. In S. L. Christenson, A. L. Reschly, & C. Wylie (Eds.), Handbook of research on student engagement (pp. 97-131). New York: Springer Sciences.

Krapp, A. (2000). Interest and human development during adolescence: An educational – psychological approach. In J. Heckhausen (Ed.), Motivational psychology of human development (pp. 109 – 128). London: Elsevier.

Lee, W., Lee, M. J., & Bong, M. (2014). Testing interest and self-efficacy as predictors of academic self-regulation and achievement. Contemporary Educational Psychology, 39(2), 86 – 99.

Opetus- ja kulttuuriminiateriö (OKM). (2013). Tulevaisuuden lukio: Valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2013. http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/lukiokoulutus/lops2016

Osborne, J. F., & Dillon, J. (2008). Science Education in Europe. London: Nuffield Foundation.

Zeyer, A., Çetin-Dindar, A., Md Zain, A. N., Juriševič, M., Devetak, I., & Odermatt, F. (2013). Systemizing: A cross-cultural constant for motivation to learn science. Journal of Research in Science Teaching, 50(9), 1047 – 1067.