Digitaalinen tuottaminen ja digitaalisissa mediaympäristöissä toimiminen
Demolla tutustuimme kamerakynän pedagogiikkaan ja digitaaliseen tarinankerrontaan. Kamerakynätehtävä, jossa kuvasimme Ruusupuiston rakennusta konkretisoi sen, miten oppilaat voivat havainnoida omaa ympäristöään ja tuoda esiin omia näkökulmiaan visuaalisin keinoin. Näen tämän erityisen toimivana esimerkiksi ympäristöopin, äidinkielen tai yhteiskuntaopin opetuksessa. Oppilaat voisivat dokumentoida koulun pihaa tai luokkatiloja ja pohtia, mitkä asiat lisäävät turvallisuutta ja viihtyvyyttä ja mitä voisi kehittää. Samalla harjoitellaan havainnointia, ilmaisua ja perustelemista.
Digitaalinen tarinankerronta ja ThingLinkillä toteutettu interaktiivinen tarina avasivat uusia näkökulmia siihen, miten oppilaat voivat tuottaa monimediaista sisältöä. Interaktiivisuus lisää oppilaiden motivaatiota ja mahdollistaa luovan työskentelyn, jossa yhdistyvät teksti, kuva, ääni ja linkit. Omassa teknologiasuhteessani huomaan olevani melko peruskäyttäjä. Käytän kyllä digitaalisia välineitä sujuvasti, mutta harvemmin kokeilen uusia sovelluksia itsenäisesti. Tajusin, että myös opettajana voi oppia yhdessä oppilaiden kanssa eikä kaikkea tarvitse hallita täydellisesti etukäteen. Jäin pohtimaan myös ajankäyttöä ja laitteiden saatavuutta koulussa. Kaikkien koulujen resurssit eivät mahdollista laajaa digitaalista tuottamista. Opettajana täytyy myös pohtia, milloin digilaitteet tuo aidosti opetukseen lisäarvoa.
Toisella demolla aiheena oli muun muassa mediaympäristöissä toimiminen. Eri digitaaliset oppimisympäristöt (esim. ViLLE), herätti pohtimaan datan merkitystä opetuksessa. Mielestäni hyödyllistä, että opettaja saa tietoa oppilaiden oppimisesta, mutta täytyy muistaa, että numeerinen data ei kuvaa esimekriksi oppilaan motivaatiota.
Sosiaalisen median ja datalukutaidon teemat liittyvät vahvasti myös omaan arkeeni. Käytän sosiaalista mediaa päivittäin, mutta en usein tule ajatelleeksi, millaista dataa itsestäni syntyy ja miten algoritmit vaikuttavat siihen, mitä näen. Tämä herättää ajatuksia siitä, miten tärkeää on opettaa jo alakoulussa medialukutaitoa, yksityisyyden suojaa ja kriittistä suhtautumista verkon sisältöihin ikätasoisesti. Oppilaita voidaan ohjata ymmärtämään, että digitaalisiin palveluihin liittyy taloudellisia ja teknologisia tekijöitä.