Puhutaan vuorovaikutustilanteista, muttei suhteista. Opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus nähdään kaksisuuntaiseksi viestintäsuhteeksi, joka sisältää sisällön lisäksi arvoja. (Gerlander, M. & Kostiainen, E. 2005) Opettajana minun tulee pitää siis huolta, että dialogi on vastavuorinen, koska olen automaattisesti auktoriteettiasemassa suhteessa oppilaaseen. Kun suhde nähdään pedagogisena, oppimistehtävä asettuu opettaian ja oppilaan väliseen vuorovaikutussuhteeseen, jossa opettaja suuntaa ja ohjaa oppijan oppimista. Peda-goginen suhde on luonteeltaan dialoginen, ei välineellistàvä eikä esineellistävä ja siihen sisältyvät myös tunteet (Harjunen, 2002). Oma tavoitteeni on toimia Harjusen (2002) esittämän pedagogis-didaktisen auktoriteettisuhteen mukaisesti, jolloin voin olla oppilaille sekä ihminen että opettaja. Tällöin opettaja voi toimia eettisesti, välittävästi, oikeudenmukaisesti ja vastuuntuntoisesti. Suhde tarjoaa opettajalle tarpeellisen etäisyyden sekä toisaalta arvostuksen. Näin myös auktoriteetti rakentuu suhdeilmiönä vuorovaikutuksessa, johon vaikuttavat läsnäolo, luottamus, vastuu, arvostus ja kunnioitus (Harjunen, 2002). Itse pyrin dialogiin, jossa oppilas kokee tulleensa kuulluksi ja kokee, että on voinut vaikuttaa omaan oppimiseensa. (vrt. esimerkki omien läksyjen valinta) On tärkeä huomioida omassa vuorovaikutuksessaan, että dialogi herättää ihmisessä erilaisia tunteita, ne tulee tunnistaa ja niihin pitää pyrkiä vaikuttamaan, varsinkin ennakkoluuloihin sekä omaan asenteisiinsa dialogin toista osapuolta kohtaan. Vastavuoroinen, aito dialogi edellyttää aitoa osallistumista, vastuuta omasta osallistumisesta sekä vastuuta vastat toisille. (Värri, 1997) Vuorikoski ym., (2005) näkevät dialogisuuden opiskelijakeskeisenä, vastavuoroisena opetuksena, jossa opettaja on valmis aidosti kohtaamaan oppilaansa. Se on autoritaarisen ja yksisuuntaisen opetustavan vastakohta. Dialogisuudella voidaan edistää oppimista, ihmisten välistä autonomiaa sekä osallistujien välisiä suhteita. Dialogin tavoitteena on luoda avoin, luottamusta herättävä ja kunnioittava ilmapiiri, jossa valtasuhteet rajoittavat oppimista mahdollisimman vähän. (Vuorikoski & Kiilakoski, 2005.) Toteutuakseen dialogin täytyy noudattaa tiettyjä sääntöjä. Keskinäisen kunnioituksen avulla vastavuoroisuus toteutuu, näin ollen opettajana minun tulee tunnistaa itsessäni olevat tunteet dialogin aikana, jotta voin vaikuttaa niihin. Tärkeää on myös, että kaikki osallistujat puhuvat rehellisesti sekä ovat valmiita kriittisesti reflektoimaan omaa ajatteluaan. (Huttunen, 1999.) Mielestäni dialogisuus kehittyy oppilastuntemuksen myötä. Kun tuntee oppilaan, pystyy hänen kanssaan peilaamaan omaa vastavuoroisuutta eri tavalla, kun oppilaan kanssa, jota ei tunne. Sama pätee kollegoihin, tiettyjen ihmisten kanssa pitää toimia tietyllä tavalla, jotta päästään ikään kuin keskustelun tavoitteeseen. Huomaan, että oma tunnetilani vaikuttaa tilanteisiin, varsinkin aikuisten kanssa keskustellessani, johon pitää kiinnittää huomiota. On tärkeä muistaa, että varsinkin hankalissa vuorovaikutustilanteissa, asiat ovat erimieltä, eivät ihmiset. Usein ristiriitatilanteissa asiasisältö henkilöityy ihmisiin, mutta asiat olisi tärkeä pitää asioina. Itse ajattelen, että jokaisen vuorovaikutustilanteen jälkeen on tärkeä, että toinen osapuoli tuntee tulleensa kuulluksi, olipa asia mikä tahansa. Sen sijaan, että itse aina aloittaa kertomaan itseään koskevia asioita (vaikka niillä olisikin akuuttia kuuntelijan tarvetta) on tärkeämpi aloittaa kysymällä toiselta, että mitä kuuluu. Joharin ikkunaan viitaten, omassa vuorovaikutuksessani pyrin olemaan rento, sopeutuva, ymmärtäväinen, ystävällinen. Tiukoissa tilanteissa pyrin rauhallisuuteen, järkevyyteen ja järjestelmällisyyteen, jolloin asiat pysyvät asioina, enkä anna tunnetilojen vaikuttaa niin paljon. Luokkahuonetilanteessa pyrin, että jokainen saa ääneensä kuuluviin, eikä introvertit, hiljaisemmat oppilaat jää muiden suulaampien oppilaiden varjoon. Ennakoimalla pystyy vaikuttamaan paljon ryhmädynamiikkaan positiivisesti. Gerlander, M. & Kostiainen, E. 2005. Jännitteisyys opettajan ja oppilaan vuorovaikutussuhteissa. Prologi - Puheviestinnän vuosikirja 2005. https://journal.fi/prologi/article/view/95941 Harjunen, E.2002, Miten opettaja rakentaa pedagogisen auktoriteetin? Otteita opettajanarjesta, Suomen kasvatustieteellinen seura. Kasvatusalan tutkimuksia 10. Huttunen, R. (1999). Dialogiopetuksen filosofia. Teoksessa R. Huttunen. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylä: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 153. Joharin ikkuna. 22.2.21. Joharinikkuna.fi Vuorikoski, M. & Kiilakoski, T. 2005. Dialogisuuden lupaus ja rajat. Teoksessa T. Kiilakoski, T. Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino. Värri,V-M. 1997, Hyvä kasvatus kasvatus hyvään. Dialogisen kasvatuksen filosofinen tarkastelu erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta. Tampere: Tampere University Press.