portfolio

lukupäiväkirja

Päivä 1. Kirjan tarina ei ole minulle ennestään tuttu, mutta kirjan toista maailmansotaa käsittelevä aihe on erittäin kiinnostava aihe minun mielestä, myös kirjan kaikki hahmot ovat tosi mielenkiintoisia. Etenkin johtaja rooleissa olevat henkilöt.
Olen lukenut kirjaa vasta noin 40 sivua ja se on jo nyt saanut annettua selkeän näkökuvan Berliinin kaduista ja taloista ja sisälläni kaikki hahmot ja heidän kasvot ja kuvittelen heidän äänensä. Kirjan alku antaa hyvin selkeän kuvan sen ajan saksasta, joka on jollain tapaa hyvä asia. Toistaiseksi, kirja on herättänyt mielenkiinnon tunteita.


Päivä 2. Tänään innostuin lukemaan kirjaa enemmän ja rupesin ajattelemaan että miten saan järjesteltyä kaiken järkevästi tähän lukupäiväkirjaan, mutta sitten päätin että luen kirjaa vain koulussa, koska aikaa riitti ja kirjottaisi koko lukupäiväkirjaa yhteen päivään. Tunnen jonkinlaista sääliä Brunoa kohtaan, koska hän on liian nuori ymmärtämään tapahtumia esim, hän ei älyä isänsä olevan maailman pahimman joukkotuholeirin johtaja ja natsi ss-upseeri. Kirja sai minut mukaan perheen muutettua maalle Aus-vitsiin, Pystyn hyvin selvästi kuvittelemaan Brunon isän työhuoneen ja kaikki uniformu pukuiset sotilaat, nään mielessäni hyvin selkeästi kirjan tapahtumat. 


Päivä 3. Nimi Shmuel, on juutalaisin nimi mitä ole kuullut, se jäi mieleeni pahasti. Näen mielessäni leirin kokonaisuuden ja työtä tekevät juutalaiset ja saksalais sotilaat koirineen, mietin mielessäni Shmuelin likaista naamaa ja pyjamaa ja siili tukkaa. En pysty kuvittelemaan leirin yläpuolelle aurinkoista ja hyvää säätä vaan sumuisen ja sateisen ja harmaan sään, en vaan pysty näkemään mielessäni sitä paikkaa millään muulla tavalla kuin mustavalkoisena ja surullisena.

Päivä 4. Bruno vaikuttaa todella hyväsydämmiseltä. Bruno tuntuu näkevän maailman lapsen silmistä katsottuna, hän ei älyä paikan todellista pahuutta ja paikan tarkoitusta, eikä sitä mitä juutalaisuus ja isän ja muiden näkemys heistä on. Hän haluaisi shmuelin aidan toiselle puolelle mutta turhaa, Brunon tietämättömyys on häiritsevää ja toivoisin vain että hän älyäisi tilanteen kokonaan, että kirjasta tulisi ehkä vähän parempi.


Päivä 5. päätin tänään lukevani kirjan loppuun, tiesin jo kirjan alussa että Shmuel tulee kuolemaan, mutta en osannut arvata että bruno kuolisi myös. Kun Bruno sai idean kaivaa aidan alta, tiesin varmaksi miten tarina päättyy, kaasukammioon tai luotiin. poikien kohtalo oli monella tapaa surullinen ja väärä, mutta samalla tunsin oikeutta siitä että kaverukset tukivat toisiaan viimeiseen hengenvetoon asti. Tunsin myös sääliä Brunon perhettä kohtaan, kun Brunon isä löysi tämän vaatteet aidan vierestä, hän oli silloin täysin tietoinen poikansa kohtalosta. Kirja on esimerkki ystävyydestä pimeyden ja tuskan keskellä.

Tein tämän muiden luokkalaisten kanssa jutustellen joten voi olla samanlainen jollain tapaa muiden kanssa.

t.3 s.37

essee
 
Kesätyön hyvät ja huonot puolet

Kesätöissä on hyviä kuin huonojakin puolia. Esimerkiksi on mukavaa tehdä jotain rentoa työtä jos on sopivan lämmin ja itikat ei inise. Huonoja puolia on huono sää ja huono palkka. Kesätyöt ovat hyödyllisiä etenkin maatilalla, koska siellä riittää omassa pihassa töitä ja metsässä jos omistaa metsää. Metsässä on ihan mukava raivata tuulenkaatoja pois tai juuriharventaa kaadettavaa metsää.

Itse olen asunut maatilalla koko tilan ja olen ollut monta vuotta kesätöissä kotona. Pari vuotta sitten meillä oli lehmiä ja niitä piti paimentaa. Nyt olen ollut muutaman kesän metsä tekemässä juuriraivausta tai isän kanssa kaatamassa metsää. Syksyllä on isot pinot hukkapätkiä jotka jää metsäkoneiden jälkeen, joista talvella tehdään klapeja myytäväksi. Huonot puolet kesätöissä ollessani on, kun on nätti päivä ja haluaisi mennä jotain mopoa huoltamaan joutuukin töihin, mutta onneksi siitä saa rahaa jolla voi laittaa mopoa. 

Kotona ei ole ollut tiettyä ikärajaa milloinka pääsi töihin. Töihin joutuminen on tuttua jos on ollut mukana lapsesta asti. Ainut ikäraja mitä kesätöissäni on, on traktorikortti, jolla pääsee kauemaksi peltotöihin. 
Ikärajoissa haittapuolia on ollut eri ajokorttien ikäraja, jos menee alle 15 vuotiaana peltotöihin joutuu sinne pyöräilemään tai mopolla laittomasti ajamaan. 

Kesätyöt on hyvä juttu minun mielestäni, koska siinä itse saa rahaa ja saa hommat hoidettua. Olisin mielummin kaiken turhan koulutuksen, kuten ruotsin ja matikan vammaiset laskut töissä. Enemmän minulle on ollut hyötyä töissä olessani kuin Teppanan tunnilla missä ei opi paljoa.

mielipidekirjoitus

t.4.s.33

Antti Kauppinen
Mielipiteeni pakkoruotsista

Pakkoruotsi on mielestäni yksi turhimpiä asioita maailmassa. Pakkoruotsi voisi muuttua valinnaiseksi kieleksi niinkuin venäjä ja saksa. En näe tarvetta opetella monta vuotta ruotsia maassa jossa vain 5,2% puhuu sitä omana äidinkielenään.

Joskus jos menen Tukholmaan tai johonkin muualle ruotsiin, en usko että joku käskee minut kertomaan perheestäni 100 sanalla tai miten pääsen sieltä kotiini ja minkälainen talo minulla on. 

Pakkoruotsilla työllistetään monia opettajia, mutta he ovat aina niin kiukkuisia. Koulussa muutenkin voisi tulla muitakin valinnaisaineita jotta ihmiset saisivat oppia sitä mitä haluavat tai tarvitsevat.

Muuten ihmisistä tulee masentuneita ja menevät ammatikouluun tai jättävät hakematta koulutuspaikaa, koska he haluavat oppia tietoa mistä oikeasti on heille hyötyä. Mielummin kun opiskella montavuotta ruotsia ja vanhuksina muistelevat, miksiköhän minä en lopettanut kouluja kesken ruotsin osalta.

Pakkoruotsi – Wikipedia