kansanperinne
Kalevala sirpaleina
1)
9. Ilmarinen takoo sammon, mutta ei saa Pohjolan neitoa itselleen.
31. Väinämöinen veistää koivuisen kanteleen.
10. Lemminkäinen ryöstää Kyllikin vaimoksi itselleen.
24. Kullervo löytää vanhempansa ja sisarensa, jonka vahingossa viettelee.
13. Lemminkäisen äiti pelastaa poikansa ja palauttaa tälle elämän.
7. Pohjolan emäntä Louhi lupaa tyttärensä Pohjolan neidon sammon takojalle.
20. Lemminkäinen piiloutuu saareen, mutta joutuu pakenemaan sieltä.
28. Väinämöinen nukuttaa Pohjolan väen kanteleensoitolla, ja Kalevan väki ryöstää sammon.
3. Joukahainen haastaa Väinämöisen kilpalaulantaan.
16. Louhi antaa Ilmariselle kolme tehtävää, jotka Ilmarinen suorittaa Pohjolan neidon avustuksella.
26. Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen lähtevät Pohjolaan sammon ryöstöön.
2. Väinämöisestä tulee Kalevan kansan johtaja.
12. Lemminkäinen saa Louhelta kolme tehtävää.
4. Väinämöinen loitsii Joukahaisen suohon, ja Joukahainen lupaa sisarensa Ainon puolisoksi Väinämöiselle.
1. Maailma syntyy sotkan Ilmattaren polvelle munimista munista.
22. Kalervon poika Kullervo alkaa hautoa kostoa Untamolle, ja päätyy Ilmarisen taloon orjaksi.
17. Lemminkäinen saapuu Pohjolaan vihaisena siitä, ettei häntä ole kutsuttu hääjuhlaan.
8. Väinämöinen loitsii seppä Ilmarisen Pohjolaan.
34. Marjatan poika kastetaan Karjalan kuninkaaksi.
14. Väinämöinen hakee loitsusanat veistääkseen itselleen veneen.
21. Untamo haluaa päättää surmata veljensä Kalervon koko suvun.
26.Ilmarinen takoo itselleen kultaneidon.
5. Aino hukuttautuu.
11. Kyllikki rikkoo Lemminkäisen kanssa tekemänsä sopimuksen, ja Lemminkäinen lähtee Pohjolaan.
21. Lemminkäinen lähtee Pohjolaan kostamaan kotinsa polttamisen mutta palaa takaisin kostoretken epäonnistuttua.
27. Väinämöinen tekee hauen leukaluusta kanteleen.
30. Väinämöinen kerää rannoilta sammon sirpaleet, jotka tuovat onnea ja vaurautta Kalevan kansalle.
6. Väinämöinen lähtee Pohjolaan kosimaan Pohjolan neitoa.
23. Kullervo surmaa Ilmarisen vaimon Pohjolan neidon kostaakseen tämän teon.
25. Kullervo surmaa koko Untamon väen ja lopulta itsensä.
29. Louhi ja Kalevan väki taistelevat sammosta, minkä seurauksena sampo putoaa mereen ja särkyy.
33. Marjatta tulee raskaaksi puolukasta.
13.Pohjolan karjapaimen ampuu Lemminkäisen, ja Lemminkäinen putoaa kuolleena Tuonelan jokeen.
19. Lemminkäinen surmaa Pohjolan isännän ja pakenee.
35. Väinämöinen lähtee ja jättää kansansa.
18. Pohjolassa vietetään Ilmarisen ja Pohjolan neidon häitä.
27.Ilmarinen lähtee Pohjolaan kosimaan Pohjolan toista tytärtä, sieppaa tämän ja lopulta loitsii tämän lokiksi, koska tyttö loukkaa häntä.
15. Väinämöinen ja Ilmarinen lähtevät Pohjolaan kosimaan Pohjolan neitoa.
32. Louhi haluaa kostaa Kalevan väelle ja hankaloittaa monin tavoin näiden elämää.

Kalevala kieli
1)
a) Laske, kuinka monta tavua on yhdessä säkeessä. kahdeksan
b) Poimi kaksi esimerkkiä alkusoinnusta. (alkusointu = säkeen peräkkäiset sanat alkavat samalla tavalla, esim. samalla äännejonolla) tekivi, mieleni ja putoelevat, kerkievät
c) Missä säkeissä sama asia toistetaan eri sanoin? 5 ja 6
d) Etsi esimerkkejä vanhahtavista sanoista tai taivutusmuodoista. saa*ani, hampahilleni.
2)
3)
t.1 neito sana ja toistot ja lyriikassa puhutaan paljon entisajan sanoista esim loitsut ym. kalevalamitta ja alkusointua
t.2
a) Poimi vähintään viisi kaikkien suomalaisten tuntemaa yritystä tai tuotetta, jotka on nimetty Kalevalan mukaan. Sampo, Pohjola, pankkiiri Hiisi, rahastoyhtiö Odin ja sairaala Mehiläinen
b) Pohdi, miksi tuotteita ja yrityksiä nimetään Kalevalan mukaan. Koska niistä on helppo tunnistaa suomalaiseksi ja ne on osa suomen kirjahistoriaa.
t.3
a) Tutustu Kalevalasta johdettuihin etunimiin (alla). Kuinka monta Kalevala-lähtöistä nimenhaltijaa tunnet? 5-8
b) Miten Kalevala näkyy Pieksämäen paikannimistössä? No siinä on lopussa viite mäki ja Kalevalassa oli paljon mäkiä ja kukkuloita. Kalevan katu, Ainon katu,
kotitehtävä osio

- Millainen runomitta Kalevala-mitta on? Mitä se tarkoittaa? se määrää painollisten ja painottomien tavujen rytmin. Nelipolvinen trokee eli joka säkeessä on 8 tavua
- Miksi Kalevala-kieleen kuuluu oudoltakin tuntuvia sanoja ja taivutusmuotoja? Koska se on niin vanhaa saadaan runomitta säilymään(8) tavua
- Miten Kalevalasta ja muusta kansanrunoudesta tuttua alkusointua hyödynnetään nykypäivänä? Tyylikeinona mainonnassa, tekstien otsikoinnissaa ja nimien valinnassa.
- Mikä apu alkusoinnusta ja toistosta on ollut runonlausujalle? Ne on ollut mukaantempaisevia ja runon muistamien on ollut helppoa.
3)
t.1 neito sana ja toistot ja lyriikassa puhutaan paljon entisajan sanoista esim loitsut ym. kalevalamitta ja alkusointua
t.2
a) Poimi vähintään viisi kaikkien suomalaisten tuntemaa yritystä tai tuotetta, jotka on nimetty Kalevalan mukaan. Sampo, Pohjola, pankkiiri Hiisi, rahastoyhtiö Odin ja sairaala Mehiläinen
b) Pohdi, miksi tuotteita ja yrityksiä nimetään Kalevalan mukaan. Koska niistä on helppo tunnistaa suomalaiseksi ja ne on osa suomen kirjahistoriaa.
t.3
a) Tutustu Kalevalasta johdettuihin etunimiin (alla). Kuinka monta Kalevala-lähtöistä nimenhaltijaa tunnet? 5-8
b) Miten Kalevala näkyy Pieksämäen paikannimistössä? No siinä on lopussa viite mäki ja Kalevalassa oli paljon mäkiä ja kukkuloita. Kalevan katu, Ainon katu,
kotitehtävä osio
- Millainen kielikäsitys J. R. R. Tolkienilla oli? Hän rakasti eri kieliä ja halusi rakentaa kertomuksen eri kielille
- Minkä avulla Tolkien luki Kalevalan alkuperäiskielellä? tulkkien ja eri nimien käsityksen avulla
- Mistä suomen kieleen pohjautuva Tolkienin kehittämä suurhaltijakieli quenya on saanut nimensä? kvenistä, koska muinais englannissa suomalaisia sanottiin kveeneiksi
- Kerro kolme esimerkkiä Kalevalan vaikutuksesta Tolkienin Silmarillion-teokseen. kalevalan henkilöt, kieli, ilvator luo maailman, Väinämöisen avulla.
Kalevala
1) Elias Lönnrot
2) Kansanrunot ja tarinat vaikuttivat Kalevalan syntyyn. siten kansanperinteitä saataisiin pidettyä elossa.
3) Kansan runoa keromus kokoelma
4) Eepoksessa henkilöt eivät muutu
5) Eepoksen maailma on keksitty ja siinä on selvä hyvä ja paha
6) Kalevala pohjautuu kamsan runoihin
7) Poukkoileva juoni johtuu siitä että kertomukset elivät Kalevalassa.
8) 1835
9) Koska Kalevala oli ensimmäinen merkittävä painos Suomen kirjakielessä
10) 28.2

s.85
t.1
A) hän oli talonpoika
b) yliopistossa, Turku, Saksa
c) suomea ja ruotsia ja kreikkaa, latinaa ja saksaa
d) uudelle testamentille
e) oikeinkirjoitusta suomenkielestä ei ollut
f) että hän saisi sanoista järkeviä tiettyjä sanoja ei ollut olemassa
g) koska hän oli pappi ja hän uudisti suomen kielen
h) sen ansiosta voimme lukea suomen kieltä ja ymmärtää sitä paremmin.
t.2
a) c
b)x
c) i
d) lyhyt i
e)u
f) e
g) w
h) z, s
i) uo
t.3 Nykyään ei enää käytetä W, x, c ja z ollenkaan ja sanoille on tullut loppusointu.

T.1) Hammaskeiju, hammaspeikko, joulupukki. Se joka haukkuu niin sen napa paukkuu.
T.2)
1) Mitä kansanperinteellä tarkoitetaan? sukupolvelta toiselle siirtyviä tapoja, sanontoja, ja tekstejä
2) Miten kansanperinne on levinnyt aiemmin? Entä nykyään? Ennen kansanperinteet ovat levinneet suullisesti ja nykyään ne leviävt internetin avulla
3) Miksi kansanperinne muuttuu koko ajan? asian kertoja muuttaa asiaa oman mielen mukaiseksi.
4) Mitä tehtäviä kansanperinteellä on? (neljä asiaa) Kerro jokaisesta esimerkki.
1. viihdyttäminen, vitsit
2. opettaminen/ varoittaminen, näkki veden asukas
3. ympäröivän maailman ymmärtäminen, maailman syntyminen
4. yhdistää ihmisiä, kertoo arvoja muille ihmisille
T.3)
1.
a) Muistele perheesi juhlaperinteitä: Mitä juhlia kotonasi vietetään? Miten juhlapäivä etenee? Mitä ruokia juhlapäivinä syödään? Joulu: ollaan perheen kanssa syödään jouluruokia ja käydään haudoilla.
b) Mitkä perinteet haluat säilyttää aikuisena? Mistä perinteistä haluaisit luopua? Miksi? Kaikki perinteet.
2.
a) Selvitä, mitä uskomuksia liittyy seuraaviin asioihin:
- tähdenlento silloin saa toivoa mitä haluaa
- hikka silloin pitää säikäyttää se jolla on hikka
- perjantai ja 13. päivä epäonnen päivä
- peilin rikkoutuminen se tietää 7 vuoden ajan epäonnea
- tikapuut ei saa kävellä niiden alta
b) Mitä muita uskomuksia tiedät? -
c) Miten uskomukset vaikuttavat omaan käyttäytymiseesi? jos tietäisin niin ne tuskin vaikuttaisivat minuun mitenkään
3.
a) Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. käy huonosti sille joka yrittää yli oman kykynsä
b) Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. äänekkäin syytös on yleensä se joka huomataan
c) Kukas kissan hännän nostais, jollei kissa itse. tuot omia vahvuuksiasi esiin
d) Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. kun vaikeudet alkavat niin kyllä se kotiin tulee
e) Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.-
4.
a) Mikä nimi kieltää kaksi kertaa? Eino
b) Mihin kirput menevät lomalle? Turkkiin
c) Minussa on metsät, muttei puita. Minussa on järvet, muttei vettä. Minussa on tiet, muttei autoja. Mikä minä olen? Kartta