Ryhmäyttäminen ja yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeää

Jokainen haluaa kuulua osaksi jotakin ryhmää. Ryhmässä oleminen luo yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Laine (2005, 206) muistuttaa, että erilaisissa ryhmissä myös opitaan kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Hyväksytyksi tuleminen ja pidettynä oleminen tukevat lapsen kehitystä.

Perusopetuksen opetussuunnitelma korostaa oppimisen tapahtuvan vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa (OPH 2014, 17). On myös todettu, että parhaimmillaan oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa opettajan ja vertaisten kesken (Eskelä-Haapanen & Hannula 2015, 227; Haapaniemi & Raina 2014, 14), jolloin opettaja pystyy opettamaan taitoja, tietoja sekä monia erilaisia oppiaineita (Gordon 2006, 25). Siksi opettajalla on erittäin tärkeä rooli ryhmäyttäjänä, jotta kaikki oppilaat tuntevat olevansa tärkeä osa omaa ryhmää. 

Usein opetus tapahtuu suurissa ryhmissä, jolloin yksin jäämisen pelko voi viedä oppilaalta paljon voimia (Haapaniemi & Raina 2014, 14). Siksi koulussa on tärkeää rakentaa vuorovaikutteista ja kannustavaa yhteisöä, jossa jokainen oppilas tulee kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi (OPS 2014, 99). Mikään ryhmä ei kuitenkaan ole koskaan automaattisesti tiivis ja yhtenäinen (Nikkola & Löppönen 2014, 13). Vaikka ryhmäläisillä olisikin samoja kiinnostuksen kohteita ja tavoitteita, heillä voi silti olla vaikeuksia sopeutua osaksi ryhmää. Joku oppilas voi olla esimerkiksi arka, jolloin toisiin tutustuminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä.

Ryhmäyttäminen ja siihen liittyvät teemat ovat aina tärkeitä ja usein myös haastavia mutta erityisesti syksyisin aiheista puhutaan paljon, kun opettajat saavat uusia luokkia. Monet opettajat kyselevät apua erilaisiin tutustumisleikkeihin ja muihin ryhmäyttämiskeinoihin. Seuraavien kappaleiden tarkoituksena onkin antaa vinkkejä hyvän ja toimivan ryhmän luomiseen.


Kuva: Pixabay