Monologi
etäännyttäminen
Olen ollut ihan normaalisti isovanhempieni luona tämän viikonlopun. Isäni toi minut tänne, mutta kummini joutui soittamaan hänen peräänsä, koska vointini romahti. En tiennyt mikä minulla on, mutta sen tiedän, että kaikki mitä syön tai juon tulee ylös. En tykännyt tästä yhtään. Koetan maata, mutta olen ollut levoton viimeisen tunnin ajan, juosut vessaankin, mutta aina en ehtinyt joten oksensin lattialle.. Isä tuli viimein takaisin kymmenessä minuutissa, minusta tämä tuntui pikemminkin kahdelta tunnilta. Lähdimme kohti kotia, kummi oli soittanut jo äidille, että tälläistä on tapahtunut.
Menimme päivystykseen, jossa odotamme pääsyä tutkimuksiin. Kun tutkimus saatiin vihdoin tehtyä, meinasivat he laittaa meidät kotiin, mutta onneksi he soittivat Kuopioon päivystykseen, jotta tulisimme sinne näytille. Lähdettiinkin siis taksilla Kuopiota kohti, vointini huonontuessa entisestään. En käsittänyt mitä tapahtuu, joka oli ihan hyväkin asia. Pääsimme päivystykseen ja sain kipulääkettä, joka auttoi. Menemme magneettikuvauksiin ja huomaamme jotain kauhistuttavaa, sillä aivokammioni ovat suurentuneet huomattavasti, joten päädytään leikkaukseen. Hoitajat tulevat hakemaan minut puolilta öin leikkaussaliin, olen jo nukahtanut, joten en tiedä mitään siitä, että minulle laitetaan kanyyli ja nukutetaan. Leikkaus on sujunut hyvin. Herätessäni osastolta tänä aamuna näen äidin vieressäni. Olen kiitollinen että olen vieläkin hengissä ja mitään kipuja ei ole. Äiti ottaa happinaamarista jääneet teipit pois poskiltani, joka nipistää hiukan.
Saan vihdoinkin ruokaa, joka on tosin kaalilaatikkoa, jota en suostu syömään, kun meinaan jo oksentaa pelkästtä hajusta. Päivät menee oikeastaan sängyssä maaten ja nalella leikkien.
Isäni ja kummini tulivat katsomaan minua. Isä toi suklaata ja banaania, en välittänyt suklaasta, banaanin söin.
Äiti lähti kaupungille ja jäin erään hoitajan kanssa kahdestaan askartelemaan kortteja ja kaikkea muuta kivaa.
Saan iltapalaksi joka ilta lettuja ja mansikkahilloa, jota voisin syödä joka ilta, kotonakin. Pääsemme kotiin muutaman pivän sairaalassa olon jälkeen ja kiittelen hoitajia ja lääkäreitä työstä, kun saavat minut niin heikosta kunnosta tähän kuntoon.
Menimme päivystykseen, jossa odotamme pääsyä tutkimuksiin. Kun tutkimus saatiin vihdoin tehtyä, meinasivat he laittaa meidät kotiin, mutta onneksi he soittivat Kuopioon päivystykseen, jotta tulisimme sinne näytille. Lähdettiinkin siis taksilla Kuopiota kohti, vointini huonontuessa entisestään. En käsittänyt mitä tapahtuu, joka oli ihan hyväkin asia. Pääsimme päivystykseen ja sain kipulääkettä, joka auttoi. Menemme magneettikuvauksiin ja huomaamme jotain kauhistuttavaa, sillä aivokammioni ovat suurentuneet huomattavasti, joten päädytään leikkaukseen. Hoitajat tulevat hakemaan minut puolilta öin leikkaussaliin, olen jo nukahtanut, joten en tiedä mitään siitä, että minulle laitetaan kanyyli ja nukutetaan. Leikkaus on sujunut hyvin. Herätessäni osastolta tänä aamuna näen äidin vieressäni. Olen kiitollinen että olen vieläkin hengissä ja mitään kipuja ei ole. Äiti ottaa happinaamarista jääneet teipit pois poskiltani, joka nipistää hiukan.
Saan vihdoinkin ruokaa, joka on tosin kaalilaatikkoa, jota en suostu syömään, kun meinaan jo oksentaa pelkästtä hajusta. Päivät menee oikeastaan sängyssä maaten ja nalella leikkien.
Isäni ja kummini tulivat katsomaan minua. Isä toi suklaata ja banaania, en välittänyt suklaasta, banaanin söin.
Äiti lähti kaupungille ja jäin erään hoitajan kanssa kahdestaan askartelemaan kortteja ja kaikkea muuta kivaa.
Saan iltapalaksi joka ilta lettuja ja mansikkahilloa, jota voisin syödä joka ilta, kotonakin. Pääsemme kotiin muutaman pivän sairaalassa olon jälkeen ja kiittelen hoitajia ja lääkäreitä työstä, kun saavat minut niin heikosta kunnosta tähän kuntoon.
monologi
Kirjoitukseni ovat paketisa, vihdoin. Luin niihin paljon ja hartaasti - ajatuksella. Tämä selvästikin tuotti tulosta, koska no, sain kolme laudaturia, kaksi eximiaa ja yhden magnan. Vanhempani ovat ylpeistä minusta, kaveritkin tulivat onnittelemaan. Lakki päässä, todistus kädessä valmis juhlimaan. Juhlittiin pitkän kaavan mukaan, aina seuraavaan aamuun asti. Olo oli sen jälkeen ihan sen mukainen, mutta pääasia että minulla ja kavereillani oli hauskaa. Lähdimme tosiaan kaveriporukalla jotka valmistuvat myöskin mökkeilemään sukuni mökille Keski-Suomeen. Siellä vietimme muutaman päivän, jonka jälkeen palasimme kotiin ja lomailemaan. Kesääni ja onnellisuuttani yo-juhlien jälkeen varjosti kuitenkin rakkaan kissamme lopettaminen, jota lähdinkin pakoon mummolleni, jotta saisin muuta ajateltavaa. Tämä auttoi hetkellisesti, kunnes tuli aika, heinäkuun lopussa, kun jouduin päästämään poikaystäväni armeijan vihreisiin seuraavaksi vuodeksi, vaikka puolesta vuodesta oltiin puhuttu. Lomilla aika meni yhdessä ollen ja kokkaillen, välillä veneiltiin jos sää salli. Kaikinpuolin intti-aika meni nopeaa, vaikka se olikin raskasta itsekullekin. Nyt kuitenkin intti ohi ja olemme kumpikin töissä. Itse opiskelen siinä sivussa vähän lisää, mutta vanhalla yläasteellani työskennellessä saan kokoajan uusia vinkkejä entisiltä opettajiltani, joka on yllättävän mukavaa.