Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus on tutkijoiden velvollisuus
30.10.2016 | ↑ | ↓
Ainut tapa edesauttaa open access -julkaisukulttuurin kasvamista, on julkaista oma tutkimus avoimesti kaikkien saataville. Tutkija huomaa tässä heti ongelman. Jos se oman tieteenalaan huippulehti johon on aikeissa julkaista, ei olekaan OA-lehti, niin ei voi saattaa tekstiä avoimeen tarkasteluun.
Tämä ei kuitenkaan ole ongelma. Tiedelehtien kautta välitettävä ns. kultainen OA-tutkimus edustaa vai murto-osaa kaikesta saatavilla olevasta OA-tutkimuksesta. Paljon suurempi foorumi on ns. vihreä OA-tutkimus, joka jaellaan instituutioiden omien tietokantojen (repository) välityksellä.
Suomessa tämä asia lienee jo hyvinkin tunnettua. Jokainen tutkija saa julkaista hyväksytyn ennen taittoon menneen version käsikirjoituksesta avoimeksi kotiyliopiston tietokannassa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tietokannan nimi on Helda. Lisäksi HY tarjoaa E-Thesis-nimistä palvelua opinnäytetöiden julkaisuun.
On täysin eri asia, että jaksaako jokainen tutkija nähdä ylimääräisen tallentamisen vaivan. Se pitäisi saada pakolliseksi osaksi julkaisuprosessia. Professori voisi esim. vahtia, että jokainen tutkija on hoitanut tallentamisen. Jos taas tämän tyyppinen hallinnointi ei ole professorin vahvuusalueella, niin hän voisi määrätä jonkun tiimistään varmistamaan asian.
Prosesseissa on yksi keskeinen ero – kohta neljä. Vanhassa mallissa tieto on suljetussa portaalissa, jonka saa auki rahalla. Julkaisut ovat todella kalliita, joten niitä eivät voi yksityishenkilöt tai pienet tai keskisuuret yritykset ostella. OA-mallissa julkaisuun voi siirtyä ilman maksu/kirjautumismuuria. Lehtien monopoli tietokanavana alkaa siis murentua ja on jo aikakin.
Lopetan tekstin ja 9. kansainvälisen open access -viikon alan pioneeria Peter Suberia soveltaen lainaten.
"Tiedelehtien taru alkoi jo 1500-luvulla samana vuonna kun Isaac Newton sai valmiiksi kanditutkinnon. Instituutiovetoisten tietokantojen tarina taas on syntynyt vasta digitaalisella aikakaudella. Niiden nuoruuden vuoksi niitä on helppo ylenkatsoa ja aliarvioida. Ajat tulevat pian muuttumaan."
Lähde
Suber, Peter. “Open Access: Six Myths to Put to Rest.” The Guardian, October 21, 2013, sec. Higher Education Network. https://www.theguardian.com/higher-education-network/blog/2013/oct/21/open-access-myths-peter-suber-harvard. Luettu 30.10.2016.
Viittausohje: Pernaa, J. (2016). Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus on tutkijoiden velvollisuus. AJATUKSIA, 30.10.2016. https://peda.net/id/0011dc3c9ed. Luettu PP.KK.VVVV.
Ainut tapa edesauttaa open access -julkaisukulttuurin kasvamista, on julkaista oma tutkimus avoimesti kaikkien saataville. Tutkija huomaa tässä heti ongelman. Jos se oman tieteenalaan huippulehti johon on aikeissa julkaista, ei olekaan OA-lehti, niin ei voi saattaa tekstiä avoimeen tarkasteluun.
Tämä ei kuitenkaan ole ongelma. Tiedelehtien kautta välitettävä ns. kultainen OA-tutkimus edustaa vai murto-osaa kaikesta saatavilla olevasta OA-tutkimuksesta. Paljon suurempi foorumi on ns. vihreä OA-tutkimus, joka jaellaan instituutioiden omien tietokantojen (repository) välityksellä.
Suomessa tämä asia lienee jo hyvinkin tunnettua. Jokainen tutkija saa julkaista hyväksytyn ennen taittoon menneen version käsikirjoituksesta avoimeksi kotiyliopiston tietokannassa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tietokannan nimi on Helda. Lisäksi HY tarjoaa E-Thesis-nimistä palvelua opinnäytetöiden julkaisuun.
On täysin eri asia, että jaksaako jokainen tutkija nähdä ylimääräisen tallentamisen vaivan. Se pitäisi saada pakolliseksi osaksi julkaisuprosessia. Professori voisi esim. vahtia, että jokainen tutkija on hoitanut tallentamisen. Jos taas tämän tyyppinen hallinnointi ei ole professorin vahvuusalueella, niin hän voisi määrätä jonkun tiimistään varmistamaan asian.
Tiedonhakuprosessin muuttuminen
No miten ihmiset sitten löytävät artikkelin esim. Heldasta? Tilannehan muuttaa hieman tiedonhakuprosessia. Aikaisemmin se meni näin:
Artikkelin lukeminen.- Mielenkiintoisen lähteen löytyminen.
- Vaikka Eric-metatietokannasta hakeminen.
- Siirtyminen kaupallisen palvelun tarjoajan portaaliin, jossa autentikointi tapahtuu oman instituution tunnuksella tai rahalla.
- Artikkelin lukeminen/lataaminen.
- Artikkelin lukeminen
- Mielenkiintoisen lähteen löytyminen.
- Registry of Open Access Repositories (ROAR) tai The Directory of Open Access Repositories (openDOAR) palveluista kirjoittajan kotiyliopiston tietokannan hakeminen.
- Siirtyminen tietokantaan ja sieltä artikkeliin. Ei rekisteröitymistä ja ei maksuja.
- Artikkelin lataaminen.
Prosesseissa on yksi keskeinen ero – kohta neljä. Vanhassa mallissa tieto on suljetussa portaalissa, jonka saa auki rahalla. Julkaisut ovat todella kalliita, joten niitä eivät voi yksityishenkilöt tai pienet tai keskisuuret yritykset ostella. OA-mallissa julkaisuun voi siirtyä ilman maksu/kirjautumismuuria. Lehtien monopoli tietokanavana alkaa siis murentua ja on jo aikakin.
Lopetan tekstin ja 9. kansainvälisen open access -viikon alan pioneeria Peter Suberia soveltaen lainaten.
"Tiedelehtien taru alkoi jo 1500-luvulla samana vuonna kun Isaac Newton sai valmiiksi kanditutkinnon. Instituutiovetoisten tietokantojen tarina taas on syntynyt vasta digitaalisella aikakaudella. Niiden nuoruuden vuoksi niitä on helppo ylenkatsoa ja aliarvioida. Ajat tulevat pian muuttumaan."
Lähde
Suber, Peter. “Open Access: Six Myths to Put to Rest.” The Guardian, October 21, 2013, sec. Higher Education Network. https://www.theguardian.com/higher-education-network/blog/2013/oct/21/open-access-myths-peter-suber-harvard. Luettu 30.10.2016.Viittausohje: Pernaa, J. (2016). Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus on tutkijoiden velvollisuus. AJATUKSIA, 30.10.2016. https://peda.net/id/0011dc3c9ed. Luettu PP.KK.VVVV.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin