lukutaidon tehtävä
3 a)
Luimme novellin Hän viikunapuuhun kiipesi (Reikä.2013), jonka on kirjoittanut Riikka Ala-Harja. Novelli kertoo nuoren pariskunnan elämästä. Pariskunnan molemmat osapuolet ovat kunnianhimoisia muotisuunnittelijoita, jotka tähtäävät korkealle. He suunnittelevatkin yhteistä lähtöä Pariisiin, jossa he saisivat luotua menestyksekkään kansainvälisen uran. Novellin loppupuolella pariskunta kuitenkin eroaa, sillä nainen ei koe tarvitsevansa Erkkiä enää.
b) Unelmat
Puuhun kiipeäminen on keskeinen motiivi novellissa. Novellissa viitataan Raamatun tarinaan, jossa Sakkeus kiipeää puuhun ja tulee nähdyksi. Puuhun kiipeäminen novellissa on metafora menestyksen saavuttamisesta. Novellin kertoja haluaa kiivetä puuhun, jotta tulee nähdyksi. Hän haluaa saavuttaa tavoitteensa puuhun kiipeämisellä. Kertoja ja Erkki haluavat saavuttaa suuren tavoitteensa yhdessä. Novellissa korostetaan, että he pärjäävät keskenään, eikä muita tarvita. ´´Vain yksi pääsee kerralla puuhun, kahta sinne ei mahdu. `` Kun kertoja on päässyt kiipeämään puuhun, hän tajuaa haluavansa saavuttaa unelmaansa yksin.
Kertoja ja Erkki ovat molemmat vaatesuunnittelijoita, joten ompeleminen on suuri osa heidän elämäänsä. Ompeleminen on siis keskeinen motiivi novellissa. He ompelevat vaatteita toisilleen ja heillä on jopa oma ompeluhuone. ´´Olemme tähtivoittajia, häikäisevää että olemmekin kaiken halvan ja tökerön yläpuolella`` Tästä voikin päätellä, että he ovat erittäin itsevarmoja ja tähtäävät urallaan korkealle.
Novellissa puhutaan paljon Pariisiin lähdöstä. Erkki ja kertoja haluavat aloittaa aivan uuden elämän vaatesuunnitelun parissa. He jättävät taaksensa koulunkäynnin ja vanhan elämän. He haluavat saada aikaan menestyksekkään uran Pariisissa. Kertoja ja Erkki ovat erittäin rohkeita luonteeltaan, kun uskaltavat jättää vanhan elämän taakseen. He kuitenkin vaikuttavat aika huolettomilta ja elävät tässä hetkessä. Tämän voi päätellä, siitä että heidän suunnitelmat eivät toteudukaan suunnitellusti novellin lopussa. He tekevät hätiköityjä päätöksiä.
´´Meillä on kovan luokan puserot, me emme koskaan eroa.`` Pari luulee, että ovat luotuja toisilleen, koska heillä on samoja kiinnostuksen kohteita ja taitoja. He luulevat, että eivät koskaan eroa. Novellissa mainitaan monta kertaa kangas. Kankaan myötä parin välit alkavat pikkuhiljaa kiristyä. Kertoja ja Erkki alkavat riidellä kankaasta. Heille tulee erimielisyyksiä, mikä on kaunista ja mikä ei. Lopuksi pari eroaa.
Janni Sairanen ja Sara Oksanen
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin