Yksilöllinen muusikkouden kehittäminen on tärkeintä
Liitteenä oleva essee oli osa pedagogisia opintoja.
Essee on kirjoitettu vuonna 2010, mutta allekirjoitan edelleen esseessä pohtimiani näkökulmia.
YKSILÖLLINEN MUUSIKKOUDEN KEHITTÄMINEN ON TÄRKEINTÄ - Arviointi musiikkialan perustutkinnossa
Tässä harjoitustyössä käsittelen musiikkialan perustutkinnon opiskelijan viimeisen vuoden instrumenttitutkinnon arviointia sekä vastaavan opintokokonaisuuden ammattiosaamisen näytön arviointia (luku 4). Opetushallituksen opetussuunnitelman perusteet ja määräykset luovat perustan opetustyölle ja arvioinnin toteuttamiseen. Luovan työn opettaminen ja arviointi ei ole aina niin helppoa. Arviointiin ja oppimisen arviointiin sekä työprosessiin liittyviä haasteita käsittelen harjoitustyön luvussa 5. Aluksi käsittelen kirjallisuuteen pohjautuen näkökulmia, mitkä vaikuttavat opettajan pedagogiseen ajatteluun ja näin ollen toimintaan oppimisen arvioijana.