Inflaatio ja sen vaikutukset

Inflaatio eli hintojen nousu Suomessa

1. Inflaatio on ollut korkeimmillaan vuonna 1981, jolloin hinnat nousivat 14% vuoden aikana
2. Hinnat ovat edelleen nousseet, mutta vähemmän kuin edellisenä vuonna.
3. Inflaatio on laskenut 1980- ja 1990-lukujen aikana noin 12 prosenttiyksikköä. Vuodesta 1995 lähtien inflaatio on pysynyt alle 2%:n.
4. Vuonna 2008-2010 inflaatioprosentti laski jyrkästi noin 6 prosenttiyksikköä. Vuonna 2010 on koettu deflaatio eli hinnat ovat laskeneet edellisestä vuodesta.
5. Vuonna 2010 on Suomessa koettu deflaatio.

s. 118 tehtävä 1: Inflaation syyt, kuluttajahintaindeksi ja suhdannevaihtelu


a) Kysyntäinlfaatio syntyy, kun kysyntä kasvaa (eli ihmiset ostavat paljon). Kun on paljon ostajia, yritykset voivat nostaa tuotteiden hintaa.

b) Kustannusinflaation syynä on esim. raaka-aineiden hintojen, kuljetuskustannukset tai työntekijöiden palkkojen nousu. Tuotteen tai palvelun tuottaminen on kalliimpaa ja yritysten on nostettava hintoja saadakseen yhtä paljon voittoa kuin ennenkin. 

c) Kuluttajahintaindeksillä mitataan inflaatiota eli hintojen nousua. Se on "mielikuvitus"ostoskori. Siihen "kerätään" tavallisten ihmisten yleisimmin käyttämät tuotteet (esim. ruoka, bensa, vaatteet, asuminen). Tämän ostoskorin hintaa verrataan edellisen vuoden vastaavaan aikaan (esim. tammikuuta 2017 tammikuuhun 2016). Siitä nähdään kuinka paljon hinnat ovat nousseet.

d) Suhdannevaihtelut ovat talouden eri vaiheita.
Välillä taloudessa menee hyvin eli on nousukausi. Yritykset tuottavat voittoa ja ihmisisillä on työtä ja rahaa.
 Kun taloudessa menee huonosti, sitä sanotaan laskukaudeksi. Silloin yrityksillä on vaikeaa, on paljon työttömyyttä ja valtio velkaantuu. Kun talous on oikein huonossa vaiheessa, sitä sanotaan lamaksi.

s. 118 tehtävä 4: inflaation haitat köyhille

Hintojen noustessa yleensä myös palkat nousevat. Näin töissä käyvillä ihmisillä on yleensä varaa ostaa edelleen haluamiaan tuotteita yhtä paljon kuin ennen.

Tulonsiirrot (esim. työttömyyskorvaus, lapsilisät, opintotuki) eivät nouse niin usein kuin palkat. Siksi näiden tukien avulla elävät ihmiset eivät saa enää haluamiaan tuotteita niin paljon kuin ennen.

Rikkaiden ihmisten omaisuus on yleensä sijoitettu asuntoihin muuhun sellaiseen omaisuuteen, jonka arvo nousee inflaation myötä.

Mikäli hinnat nousevat, rikkaat voivat vähentää ylellisyystavaroiden ostamista, mutta heillä edelleen on varaa perusasioihin (ruoka, asuminen, kulkeminen). Köyhälle ihmiselle voi tulla vaikeuksia hankkia edes perusasioita riittävästi.

sivu 118 tehtävä 2a): Inflaation aiheuttamat ongelmat

- Inflaatio hidastaa talouskasvua, koska ihmisillä ei ole enää varaa ostaa tuotteita yhtä paljon kuin aikaisemmin --> yritysten ei kannata pitää enää niin paljon ihmisiä töissä --> työntekijöitä lomautetaan tai irtisanotaan.

- Valtio ja kunnat saavat vähemmän verotuloja, koska yritykset eivät tuota enää niin paljon voittoa kuin aiemmin ja ihmisiä on enemmän työttömänä kuin aiemmin.

- Haittaa ulkomaankauppaa, koska suomalaiset tuotteet ovat kalliimpia kuin kilpailijamaissa eivätkä ihmiset osta silloin niitä (ulkomailla).

- Aiheuttaa epävarmuutta, jolloin ihmisten on vaikea suunnitella tulevaisuuttaan.

- Säästämälläsi rahamäärällä ei saa yhtä paljon kuin aikaisemmin.

- Yritykset eivät uskalla investoida (eli rakentaa uutta tai hankkia uusia koneita).

s. 118 tehtävä 3

Voit näyttää vastauksesi opettajalle, jos olet epävarma. Tähän ei ole kuitenkaan "oikeata" tai "väärää" vastausta.