Oppimisympäristö -muutos

Eijan unelmapäivä uudessa koulussa

Aamulla suunnistan omalle kaapilleni pukuhuoneeseen. Vaihdan toppahousut mekkoon ja työkenkiin. Vielä vähän huulipunaa ja sitten äkkiä omalle työpisteelleeni. Nappaan siitä mukaan ensimmäiselle tunnille ihmisoikeus-roolipelikortit, jotka eilen tein. Onneksi kopiohuoneessa on riittävästi tilaa ja tarvikkeita, jotta pystyin tekemään pahvista hienot roolikortit ja laminoimaan ne. Pujahdan vielä opettajien yhteisen suunnittelutilan kautta. Siellä Paula ja Jennin näyttävätkin suunnittelevan tukioppilaiden yökoulua. Nauru vain raikaa, taitaa tulla taas hurja yökoulu. Tarkastan myös nopeasti oman postilokerikkoni, että onko jo uudet näytekirjat tulleet. Sen jälkeen suunnistan resu-soluun eli reaaliaineiden ja äidinkielen yhteiseen soluun.

Ensimmäisellä tunnilla yhdeksäsluokkalaiset tekevät videot, joissa esittävät erilaisia ihmisoikeustapauksia ja ratkovat niitä. Jaan ryhmät ja oppilaat jakavat roolit keskenään. Kirjoitan roolit ja oppilaan nimet pienelle valkotaululle, jotta kaikki tietävät mitä tehdään. Ryhmät kuittaavat solun yhdestä telakasta varaamani iPadit ja jakaantuvat kukin tahoilleen. Yksi ryhmä jää kuvaamaan omaan hi/yh/ue opetuspisteeseeni. Yksi ryhmä menee Jennin bi/ma opetuspisteeseen, jossa on nyt vapaata. Koska kenelläkään ei ole koetta, esseen tai aineen kirjoitusta tai muuta, niin hiljaisen työn tila on vapaa. Pulpetit on helppo siirtää siellä syrjään, kun niissä on pyörät. Siitä saa oivan näyttämön. Vielä kaksi ryhmää. Koska meidän solun muut opetuspisteet ovat käytössä ja aulassakin on porukkaa, kurkaan malun (matemaattis-luonnontieteellinen) soluun. Siellä näyttää malun aula tyhjältä, sillä on menossa fysiikan tunnit ja opetuspisteiden ovet ovat kiinni. Kun laitan toisen ryhmään tilan toiseen päähän ja toisen toiseen päähän, niin kunnon akustiikan ja sermien vuoksi he kyllä pystyvät kuvaamaan siellä molemmat. 

Välitunnilla en jaksa lähteä käymään vielä kahvihuoneessa, vaan jään omaan opetuspisteeseen. Laitan muistin aikana plussat ja poissaolot Wilmaan. Avaan tietokoneella Office 365:n ja varmistan, että iltapäivän seiskojen tunnin materiaali on siellä valmiina. Reetta onkin näköään päivättänyt yhteistä aktiivisen lukemisen harjoitusta, joten luen sen uudelleen läpi. Samalla virittelen dokumenttikameran ja videotykin

Sitten on jo aika aloittaa 8D:n kaksoitunti. Kättelen oppilaat ja he hipsivät sisälle. Pientä kisaa käydään siitä kuka ehtii ensimmäisenä FatBoys-säkkituoleille. Osa ottaakin mieluummin pehmeän pallin tai tasapainotuolin. Kun kaikki ovat löytäneet paikkansa ja malttaneet laittaa kännykät pois, niin katsomme YouTubesta Turun koulujen oppilaiden tekemän lyhyen dokumentin Suomen talvisodasta. Sen jälkeen napsautan oman PowerPoint-esityksen päälle. Kerron Suomen vahvuuksista talvisodassa ja huomaan Juhanin suorastaan ahmivan kertomusta metrin koivuhaloista, joilla rohkeimmat pysäyttivät venäläisiä panssarivaunuja. Joku kysyy, että mikä mottitaktiikka on, kun hän ei sitä tajua. Siispä tussi käteen ja piirtämään. Valkotaululle syntyy talvinen metsä, jossa lumipukuun pukeutuneet suomalaiset hiihtojoukot... välillä näytän googlesta kuvan videotykillä, kun joku kysyy, että mikä se lumipuku oli... siis ne suomalaiset saartoivat ... Tarinaa riittää ja hups keikkaa. Siinä meni ensimmäinen tunti.

Välitunnin jälkeen 8D-luokan oppilaat suunnistavat suoraan hakemaan tietokoneen hi/yh/ue-oppiaineen omilta telakoilta. Toki näitä muutkin saavat varata, mutta ovat ns. korvamerkitty, koska näissä oppiaineissa ei ole enää vuosiin ostettu työkirjoja. Valvon, että jokainen oppilas kirjaa oman koneensa. Olen tälle tunnille varannut yläkoululaisten siivessä olevan hiljaisen työn tilan. Oppilaat siirtävät  rattailla varustetut pöydät perinteiseen jonomuodostelmaan, säätävät penkin omalle korkeudelleen ja avaavat koneensa. Peda.netissä on esseen kirjoittamisen ohjeet. Tottuneesti he avaavat Teamsin ja alkavat kirjoittaa. Jokaisen pöydällä on levällään tietokoneen lisäksi vihko ja oppikirja tai useampikin. Muutamat ovat hakeneet opetuspisteen kirjahyllystä muutaman eri kirjasarjan historian oppikirjan. He ovat jo oppineet, että hyvään arvosanaan tarvitaan lähteiden monipuolista käyttöä. Eräään oppilaan oppimissuunnitelmassa on sovittu, että hän saa antaa näyttönsä suullisesti. Hän jää opetuspisteeseen yhdessä erityisopettajan kanssa, joka lukee oppilaalle ääneen tehtävänannon ja kirjaa vastauksen. 

Ruokavälitunnilla ehdin pitää kunnon tauon. Siispä henkilökunnan kahvihuoneeseen. Otan kupin haudutettua teetä ja istahan hetkeksi mukavalle sohvalle. Lueskelen uusinta Lapin Kansaa ja kuuntelen toisella korvalla kun siivoaja ja rehtori vaihtavat pöydän äärellä juustokakkureseptejä. Pari opettajaa ja koulunkäynninohjaajaa sekä ruokapalvelupäällikkö näyttävät katselevan kissavideoita huoneen toisella puolella. Onneksi akustiikka niin hyvä, ettei perjantain railakkaat jutut häiritse muita. Ja onneksi tässä tilassa ei ole tietokoneita tai työpisteitä, jotta saa edes hetken olla rauhassa. Käyn vielä vessassa, jossa omassa lokerikossani on niitä naisten juttuja. 

Iltapäivä jatkuu 7A-luokan historian ryhmätyöllä, joka käsittelee Lapin historiaa. Kerään oppilaat opetuspisteeseeni ja annan ohjeet. Oppilaat valitsevat ryhmänsä ja kirjoitan ryhmät ja niiden aiheet valkotaululle. Ensin haemme koulun kirjastosta Lapin historiasta kertovia kirjoja, sillä aiheesta ei netistä kovin paljon tietoa löydy. Palaamme takaisin soluumme ja aloitamme työn. Osa ryhmistä tekee työnsä tietokoneella ja he käyvät hakemassa koneet telakasta. Osa puolestaan haluaa tehdä pahvisen posterin ja he hakevat opetuspisteen tarvikepisteeltä sinne varaamiani pahveja, tusseja, saksia ym. Postereita tekevät oppilaat siirtävät rullilla varustettuja pöytiä yhteen riittävän määrän, jotta he sopivat hyvin työskentelmään. Osa ryhmistä taas on istahtanut lattialla olevalle kokolattiamatolle työskentelmään. Jotta emme seuraavalla tunnilla käyttäisi aikaa kirjastossa käyntiin, oppilaat palauttavat kirjat opetuspisteessä olevaan pieneen kirjahyllyyn, jossa säilytetään myös luokkakappaleita eri oppikirjasarjojen kirjoista. Niitä käytämme usein materiaalina kun harjoittelemme erilaisten lähteiden käyttöä. Opettaja kun ei voi laillisesti julkaista karttoja tai taulukoita omilla Peda.net-sivuillaan.

7B-luokan kanssa harjoittelemme tänään lukutekniikkaa. Näytän dokumenttikameran ja videotykin avulla, mistä kohdin tekstiä löytyy keskeisin asia. Sen jälkeen oppilaat hakevat opetuspisteen tarvikekaapistolta 7B-luokan lokerikosta tekstimonisteet, jotka sinne jo pari päivää aiemmin monistin. Ottaapa joku näköään viivottimenkin, kun on oma tainnut jäädä kotiin. Käymme oppilaiden kanssa yhdessä monisteen ensimmäisen sivun. Näytän dokumenttikameran avulla, missä mennään ja mitä alleviivataan. Näin hitainkin pysyy mukana. Kun alamme harjoittelemaan, ottaa erityisopettaja muutaman oppilaan mukaansa. Heillä on lukemisen ongelmia ja erityisopettaja antaa heille tehostettua tukea lukemiseen. Näin saamme hyvän pohjan seuraavaa kolmea vuotta ja koko elämää varten. Heitä varten on varattu pienryhmätila, joka onkin aika varattu paikka.

Seuraavalla välitunnilla on välituntivalvonta. Minulla on valvonta kielten solussa, joka on tarkoitettu hiljaiseen välitunnin viettoon. Oppilaat lukevat tai pelailevat hiljaa lautapelejä. Yllättävän moni haluaa viettää tälläisen rauhallisen välitunnin. Hessulla ei ole oikein peliseuraa, niin haastan hänet shakkiin, vaikka tiedänkin häviäväni. Tälläinen tuntuu itseltäkin ihan kivalta tavalta rauhoittua hetkeksi. Seuraavalle oppitunnille mennessäni vilkaisen resu-solun aulassa olevaa sähköistä ilmoitustaulu-tv:tä ja tarkastan, millä tunnilla oppilaskunnan kokous oli. Oppilaskunnan tila onkin sopivasti tässä solujen välissä.

Viimeinen tunti on 9C-luokan yhteiskuntaoppia. He tekevät oma talous -portfoliota, missä ei käytetä oppikirjaa ollenkaan. Siispä he tottuneesti kurvaavat suoraan telakan kautta ja hakevat koneet. Kokoan koko porukan hetkeksi opetuspisteeseeni. Näytän dokumenttikameran ja videotykin avulla, miten korkoprosentti vaikuttaa luoton kokonaiskuluihin. Vaikka muuten näppärää porukkaa ovatkin, niin tämä on vaikea asia. Sen jälkeen he hakevat itselleen mieluisan paikan. Osa haluaa tehdä töitä itsekseen mahdollisemman hiljaisessa paikassa. He etsivät siihen tarkoitetun tilan solun aulasta. Siinä on hyvät sermit ympärillä. Muutama rauhallisesti työskentelevä oppilas etsiytyy solun aulan pöytien ääreen. Siellä on jo muutama oppilas tekemässä terveystiedon tehtäviä, mutta he eivät häiritse toisiaan. 9C-luokalla on myös pari oppilasta, joilla on vaikea keskittyä ja muutenkin tarvitsevat tukea työskentelyyn. He jäävät opetuspisteelle vähän enemmän minun valvontaani. Avaan toisen puolen opetuspisteeni ja aulan välisen seinästä, jotta voin seurata kaikkien työskentelyä. Kun kaikki ovat löytäneet paikkansa, he etsivät linkkaamani videon Peda.netistä ja laittavat kuulokkeet päähänsä. Osa haluaa käyttää omiaan, osa hakee kuulokkeet opetuspisteen tarvikekaapista. Omassa tahdissaan he kertaavat vielä kerran koron muodostumisen ja jatkavat sen jälkeeen Swayhin aloittamaansa portfoliotaan. Tunnin lopussa oppilaat kirjaavat itselleen läksyjä tuntiseurantalomakkeeseen. Joillakin lomake on jo täynnä ja he hakevat opetuspisteen tarvikekaapista uuden lomakkeen sekä liimaa. Tarkastan koneet ennen palauttamista ja oppilaat lähtevät kotiin. Minä jään vielä siivoilemaan paikkoja ja tarkastan, että tarvikekaapissa on vihkoja tarpeeksi, sillä moni alkaa jo tarvitsemaan uuden vihkon. Kiinnitän valmiiksi saadut posterit opetuspisteeni seinällä olevalle ilmoitustaululle. Lähtiessäni vedän opetustilan seinän jälleen paikoilleen ja lukitsen tilan, sillä aulassa kokoontuu illalla vielä kansalaisopiston lukupiiri. Onneksi seinissä ei ole säästetty, vaan ne liukuvat kevyesti, vaikka ovatkin erittäin hyvin ääntä eristäviä.

Päivä jatkuu toki vielä. Tapaan opettajien suunnittelutilassa toiset seiskaluokan luokanvalvojat. Meillä on lyhyt palaveri kotiseutupäivästä. Heli ottaa oman työkannettavansa ja kirjaa päivän ohjelman Peda.nettiin. Samalla hän päivittää sen yläkoulun sähköiseen ilmoitustauluun, jotta oppilaat voivat maanantaina tarkastaa, missä heidän pitää olla. Hän vielä ohjelman suoraan kopiohuoneen kopiokoneeseen. Palaveri on sen verran lyhyt, että minulle jää aikaa vielä korjata 8D-luokan talvisota-esseet. Otan oman kannettavani ja suunnistan omalle työpisteelleni. Matkalla huomaan, että 7B:n luokanvalvoja näyttää istuvan puhelinkopissa. Taitaa olla Kake-keskustelun paikka. Työpisteelläni säädän pöydän seisoma-asentoon, ettei selkä joutuisi niin koville. Katson sermiini kiinnitettyä lukujärjestystä, mutta katseeni harhailee väkisinkin Teneriffalla otettuun ihanaan lomakuvaan. Ryhdistäydyn kuitenkin ja avaan koneen. Hiljaisessa tilassa on helppo keskittyä ja esseet tulee luettua nopeasti. Käyn vielä henkilökunnan kahvihuoneessa palauttamassa teekuppini. Koulun oma talonmies ja apulaisrehtori siellä vielä vertailevat parhaita pilkkipaikkoja. Toivotan heille hyvää viikonloppua ja lähden kotiin.