Julie Amandetten salainen päiväkirjamerkintä

Julie Amandette

Päiväkirjamerkintä:

19.2.1546

Hei rakas päiväkirja!

Tänään on tosiaan ollut kiireinen päivä. Kapakasta loppui tänään Herran tähden olut, sillä eihän kapakkamestarin, eli setäni, vaimo Minnea tietenkään ollut muistanut käydä eilen torilla hakemassa sitä lisää eikä voinut tänään lähteä sitä hakemaan, sillä hänen jäsenensä turpoavat kylmällä säällä. Juoksin apupoikien eli rehvastelevien, koko matkan lumessa kierivien, suloisten pikkuvintiöiden, Aatun ja Ossin, kanssa torille, ja onneksi vanha Helga oli tuonut koko varastonsa myyntipaikalle. Siellä ihmiset eivät jaksaneet puhua muusta kuin sen vanhan Lutherin kuolemasta. Kaikki Anton Juhaninpoikaa myöten olivat kovin järkyttyneitä, vaikka Luther olikin jo elänyt perin korkeaan ikään ja kuoli luonnollisen kuoleman. Melko tekopyhää käyttäytymistä ottaen huomioon, etteivät he tunteneet koko ihmistä, joka eli muutenkin niin kaukana täältä.

Illalla kapakkaan tuli muuan matkalaisen näköinen mies, jonka ryhti saattoi kuitenkin olla peräisin ainoastaan aatelisten saamasta kasvatuksesta. Hän väitti paikallisille tytöille olevansa Pariisista eli hänen sanojensa mukaan ”Lutetian Alma Materista, universaalista glooriaa nauttivasta akateemisesta instituutiosta”. Tajusin hänen kuitenkin käytännössä vain latelevan sitaatteja Francois Rabelaisen Pantagruel-kirjan kuudennesta luvusta käyttäen niin sanottua ranskalaista aksenttia. Olin lukenut kyseisen opuksen lapsena Berniinien kartanon kirjastossa, kun äitini oli vielä elossa ja toimi siellä taloudenhoitajana, ja minä harjoittelin pikkupiian hommia opetellen salaa lukemista ja miekkailua aatelisperheiden lasten kanssa. Suurin osa paikallaolijoista ei ilmeisesti kuitenkaan tiedostanut vilppiä, sillä mies paineli myöhemmin kapakan vierashuoneeseen yksi häntä kuunnelleista tytöistä kainalossaan.

Täytän elonkorjuun aikoihin 18, joten setäni haluaa minun menevän silloin naimisiin. Myötäjäisten kanssa ei pitäisi tulla ongelmia, sillä äitini jätti jälkeensä ihan kelvollisen määrän rahaa ja taidolla tehtyjä liinavaatteita sekä opetti myös minut neulomaan ja kutomaan. Setä ymmärtää onneksi, etten halua naimisiin minkään vanhan ukon kanssa, koska silloin vain joutuisin leskeksi niin kuin äitini, joka joutui isäni kuoltua hakeutumaan töihin, kun olin vielä tuskin polvenkorkuinen. Tätini on yrittänyt saada sedän naittamaan minut vaikka kuinka monelle hulttiolle, mutta onneksi setä on päätymässä johonkin edes suunnilleen järjissään olevaan pientilalliseen. Kirjoitan tätä jälleen huoneessani kapakan yläkerrassa.

Hyvää yötä rakas päiväkirja!

J.A.