6. Luku5 & loppumittaus
Tunnin kokonaistavoitteet ja niiden perustelut:
(huomioi oppimis- ja kasvatustavoitteet, henkilökohtaiset ja yhteiset tavoitteet)
|
Tunnin tavoitteena on oppia sosiaalista ongelmanratkaisutaitoa draaman keinoin.
|
Oppimista edistävä arviointi ja palautteenanto tunnin aikana
Miten oppilaat tietoiseksi tavoitteesta? Mitä arvioit? Miten oppilaat tietävät miten pääsivät tavoitteeseensa?
|
Ryhmä jaetaan kahteen osaan, kumpaankin ryhmää ohjaa aikuinen. Aikuinen asettaa raamit tehtävälle, mutta ongelmallisten tilanteiden ratkaisu jää oppilaiden tehtäväksi. Aikuinen antaa positiivista palautetta näytelmän suunnittelu- ja toteutusvaiheessa.
|
Oppimisprosessin kulku
|
Tehtäväkohtainen tavoite Miksi tehdään?
1. Tunnetaitojen oppimiseen virittäytyminen. 2. Saada oppilaat ymmärtämään se, että toimintatapoja voi olla hyviä tai huonoja. Tarinan avulla johdatellaan oppilaat aiheeseen. 3. Pienessä ryhmässä lapset uskaltavat helpommin osallistua ja ehdottaa ratkaisumalleja. Aikuisen on hyvä olla mukana ohjaamassa toimintaa oikeaan suuntaan. 4. Tavoitteena on saada lapsi ymmärtämään tekemiensä valintojen merkitystä, sekä etsimään tilanteeseen sopivia ratkaisumalleja. 5. Ryhmien tuotokset esitetään toisille niin, että kaikki pääsevät nauttimaan toistensa esityksistä. Samalla annetaan kannustavaa palautetta esiintyjille. 6. Tunnin teema kootaan yhteen. 7. Intervention päätteeksi suoritettua loppumittausta verrataan alkumittauksen tuloksiin, ja näin nähdään, onko esim. tunteiden tunnistamisessa tapahtunut kehitystä.
|
Harjoitteet, materiaalit, työtavat Mitä tehdään?
1. Alkutestauksen tunnekuvilla aloitus. 2. Luetaan tarinasta luku 5, Pohjoisen jyrkänteen turnajaiset. 3. Jaetaan ryhmä kahtia, molemmille ryhmille annetaan yksi turnajaiskortti. Molempiin ryhmiin lähtee mukaan aikuinen ohjaajaksi. 4. Ryhmät lähtevät valmistelemaan omaa näytelmäänsä. Näytelmää suunnitellessa lapset etsivät ratkaisuja korteissa esiintyviin ongelmatilanteisiin. Jokaiselle annetaan rooli (tai oppilas valitsee itse). 5. Ryhmät tulevat takaisin luokkaan ja näyttelevät harjoittelemansa pienen näytelmän. 6. Lopuksi keskustellaan yhdessä esityksistä ja oppilaiden keksimistä toimintamalleista. 7. Intervention loppumittaus. Sama kuin alkutestaus.
|