Arvioitavat tehtävät

Päiväkirja oppilas 1

21.9. Päiväkirjatehtävä 1, Musiikki ja minä

Musiikkimakuni on vahvasti tunneperäinen ja siksi myös hyvin sekalainen, tykästyn laulajaan tai kappaleeseen tyylilajista riipumatta. Se, mikä saa musiikista hyvän, on se tunne minkä siitä saa. Siksi en yleensä puhu omasta musiikkimaustani tai lempilaulajistani, tuntuu että se vie tietynlaisen yksityisyyden pois. Tykkäänkin yleensä kuunnella lempikappaleitani yksin, etenkin jos niillä on jokin syvempi "merkitys". (Toisaalta kaikki mikä kuulostaa hyvältä korvaan ei ole kovin syvällistä, listalta löytyy myös lastenlauluja, virsiä ja VitaePron mainos.) Vaikka suuri osa niistä "syvällisemmistäkin" on englanniksi, on etenkin vähän vanhemmissa suomalaisissa tosi hyviäkin. Ihan vasta viime kesänä löysin korealaisen musiikin ja jäi kyllä VitaeProt kakkoseksi. Siinäkään en tykkää tietysti kaikesta, muutamat valikoituvat parhaiksi.

Yläkoulun musiikista jäi mieleen laulukoe ja se ettei oikeastaan osaa soittaa mitään. Lauluääntäni en tykkää kamalasti esitellä, sen en koe olevan kovin kaunis. Harmi kyllä soittimellista lahjakkuuttakaan ei ole sen vastapainoksi. Olisin kyllä halunnut joskus kauan sitten aloittaa pianon mutten uskaltanut. Halua oppia jotain kyllä löytyy.

Lukion musiikilta toivon uutta mahdollisuutta opetella ihan perusjuttuja eri soittimilla ja tavoitteena voisi olla oppia juuri niitä, ihan perustason juttuja. Laulujutut ryhmässä ei kuulosta ihan kamalalta, sävellysjuttu vähän pelottaa. Erityisiä toiveita ei sisällön puolesta ole, toivottavasti tulee olemaan kiva ja turvallinen ilmapiiri.


Päiväkirjatehtävä 2: Oma ääneni

En oikein tykkää omasta äänestäni. Puhe- tai lauluäänestä. Ihan lähivuosina vasta käsitin miten epämukavalta se kuulostaa omaan korvaan, aina välillä siitä tulee tietoiseksi ja silloin se kyllä häiritsee. Tykkään kyllä tavallaan käyttää ääntäni, puhuminen on aina joskus aika kivaa. Puhuessani tykkään "leikitellä" (väärä sana) erilaisilla havainnollistavilla äänillä (kuulostaa varmasti muille ihan kamalalta ja raivostuttavalta) ja sävyillä (sarkasmia vähän liikaa). Lauluääni ei ole aina ihan hirveän hallittua ja välillä tuntuu siltä että esim. kirkossa se jää jumiin jonnekin kolme oktaavia ylemmäs tai muuta tällaista etovaa. Olisi kyllä ihan tosi kiva osata laulaa. Joskus kyllä jotain napsahtaa äänihuulissa oikealle paikalle ja laulutaidot muuttuu hetkeksi kohtalaiseksi. Esiintymistilanteessa ääni ei aina kulje samalla suunnitelmalla kuin minä, vaan se osaa olla vielä esiintymiskammoisempi. On se ääni kyllä ihan merkittävä, vaikka siinä olisi kuinka paljon ei-kivoja piirteitä. Ja harvoin siitä osaa olla kiitollinen. On muuten hieno ajatus että ääni on käsialan äänellinen vastike.
(Miten huolehdin äänestäni? No eipä ole kyllä tullut huolehdittua)

Päiväkirjatehtävä 3: Garage Bandin käyttö

En ole aiemmin käyttänyt Garage Bandia, vaikutti kyllä tosi hauskalta, beatin tekeminen looppien avulla oli aika yksinkertaista, sen voisi oppia melko nopeasti. En ole oikeastaan käyttänyt muita musiikkisovelluksia.

Päiväkirjatehtävä 4:

Arvostelu oli aika kuvaava omistakin tuntemuksista konsertista, itse en toisaalta osannut ehkä niin arvostaa kaikkia hienoja osia tai arvostella hienoilla ilmaisulla. Oli kyllä etenkin ensimmäinen osa tosi hienon kuuloista ja musiikki loi kyllä hienosti tunnelmaa ja tunteita. Hienoin oli ehkä se osa missä oli se video taustalla. Musiikki sopi siihen tosi hyvin ja elävöitti sodan tapahtumia. Vähän oli pelottavaa ja tuli kunnioitusta niitä ihmisiä (jotka puolusti Suomea, ei soittajia) kohtaan.

Toisesta osasta huokui yhteenkuuluvuuden ja yhteisen historian arvostus vaikka se ei ollutkaan ihan mieleeni. Kansanmusiikki hymyilytti vaikka olikin välillä raskasta kuunnella kun oli niin paljon erilaista ääntä. Jos olisin jo valmiiksi osannut ottaa selvää tästä kansanmusiikin ja sinfonian yhdistämisestä, ei se olisi ollut niin odottamaton ja olisi osannut henkisesti valmistautua. Hauskahan se oli ja tosi paljon työtä mennyt varmasti siihen. Arvostan

Päiväkirjatehtävä 5:

Musikaalisuus on mielestäni yksinkertaisimmillaan sitä, että musiikki kuuluu jotenkin omaan elämään. On tottakai erilaisia musikaalisuuden tasoja jotka riippuvat siitä kuinka merkittävä osa elämää musiikki on. Kuitenkin niin ammattimuusikko kuin tavallinen musiikkia kuuntelevakin voivat molemmat olla musikaalisia. Musikaalisuus on pitkälti yksilön itse arvioitavissa, eikä sitä välttämättä edes siis näe ulospäin. Musikaalisuus on sitä että saa musiikilta jotain. Itse koen olevani ainakin näillä perusteilla melko musikaalinen.

Päiväkirjatehtävä 6:

Keskustelu soundtrackeista pienryhmässä. Kaikki saivat selittää rauhassa omista listoistaan, ja tunnelma oli tosi rauhallinen ja hyväksyvä, jotenkin erityinen. Tosi monet kappaleet kertoivat siitä, että on tarpeeksi sellaisena kuin on, ja ettei tarvitse vain suorittaa. Heräsi kysymyksiä siitä, onko jotenkin erityisesti korkealle opiskelussa tähtäävillä tällaisia? Kun ollaan Norssissa ja tänne on kuitenkin tultu aika kovilla arvosanoilla.
Oli tosi avoin ja turvallinen ilmapiiri kaikille kertoa henkilökohtaisistakin kappalevalinnoista. En muista montakaan yksittäistä, mutta monen musiikkimaku kyllä yllätti. Opin joitain uusia asioita luokkakavereistani ja on varmaan pieni mahdollisuus että hekin oppivat jotain minusta.

Viimeinen päiväkirjatehtävä.Nyt on kaikki kurssiin liittyvät suoritukset tehty.

Sävellyksentekoprosessi vaikutti ensin isolta, ahdistavalta ja mahdottomalta projektilta. Kun kuitenkin oppi suhtautumaan siihen rennosti ja pitämään hauskaa, stressi väheni. Olin koko ajan vähän jäljessä kun olin joltain tunnilta pois. Olen tyytyväinen että sain melko huolellisesti sen tehtyä loppuun asti vieraalla ohjelmalla. Lopputuloksesta en ole mitenkään musikaalisesti ylpeä. En kuitenkaan vihaa sitä.

Luin tähänastiset merkinnät. Koen sen antavan musiikinopiskelustani melko oikeanlaisen kuvan: myönnän omat heikkouteni ja olen utelias oppimaan uutta ja miettimään asioita. Olen oppinut, että pidän musiikista niin paljon, että haluaisin sisällyttää sitä enemmän elämääni tuottamisen roolissa ja toki vahvistaa sen kuuntelunkin merkitystä. Olen oppinut kuinka erilaisia asioita mahtuu käsitteen 'musiikki' alle ja mitä kaikkia mahdollisuuksia se avaa.

En osaa antaa arvosanoja itselleni. Mitähän kaikkea pitäisi ottaa huomioon? En ole ainakaan mikään musiikin ihmelapsi, mutta toisaalta se ei tuskin ole arvioinnin perustana. Olen kuitenkin yrittänyt. 9?

Oman elämän Soundtrack - oppilas 1

Tiedän paikan armahan

Yksi ensimmäisiä ja tärkeimpiä lauluja niiltä ajoilta kun oli vielä ihan pieni. Mummu lauloi sitä ja se muistuttaa minua hänestä. Tulee aina haikea ja turvallinen olo kuunnellessa, kuten muitakin lauluja jotka ovat olleet tärkeitä ihan pienestä asti.

Nukkumatti

Pikku kakkosen nukkumattia kuunnellessa suorastaan melkein palaa lapsuuteen joten kai sekin tuli kuultua useampaan kertaan. Aiheuttaa kaipuuta lapsuuteen, kuten muutkin lastenohjelmien tunnarit.

Sydämeeni joulun teen

Lempijoululauluni niin kauan kuin muistan. Silloin pikkuisena vain luulin että siinä laulettiin joulun teestä ja mietin miksi sitä sydämeen laitetaan. Muistuttaa lapsuuden jouluista ja mummusta, varhaisin muisto laulusta on hänen kanssaan.

Linna

Laulettiin epulla tai topulla, ja tykkäsin siitä kamalasti kun se oli niin jännittävä.

Pokka

Lauloin Singstaria iskän kanssa ja aika pitkään oli tämä lempilauluni. Singstarista ihania muistoja iskän ja veljen kanssa.

Lounatuulen laulu

Ei mitenkään erityisen suuri osa elämääni mutta soitettiin parhaan kaverin, Oonan, kanssa pianolla joskus alakoulun loppupuolella. Sointuja siinä soittelin ja se oli hauskaa.

Imagine

Kuulin varmaan oikeasti ensimmäistä kertaa keväällä 2017, ja kulutin ihan loppuun kun sen lauloi Pentatonix, jota oli tykännyt muutenkin kuunnella. Se laulettiin myös Skam-sarjan viimeisellä kaudella samana keväänä ja se oli vaan jotenkin niin ihana ja sen sanoma oli kaunis ja koskettava maailmanparantajalle sisälläni.

Mombasa

Yläkoulun ysiluokan kevät. Jonain päivänä kun joku juttu peruuntui tai jotain, meni koko koulu tai vaan ysit, en muista, auditorioon katsomaan Menolippu Mombasaan. Olihan se nyt aika surkea, suomalainen elokuva vuodelta 2002. Mutta minusta tuntuu että kaikki tuollaiset erikoispäivät yhdistivät meidän 6-henkistä kaveriporukkaa. Mombasasta tuli vähän niinkuin meidän tunnari, ja se muistuttaa niistä ihanista päivistä kun vaan juostiin käytävillä ja kuunneltiin Mombasaa.

Sistar - One more day

Tämänhetkinen ykkönen kesästä asti.

Päiväkirja - oppilas 2

21.9.2017
Minulla ei ole mitään lempimusiikkia tai lempi bändiä. Kuuntelen musiikkia melko vähän. Yleensä, kun istun autossa tai ajan kevarillani. Yläkoulussa musiikin tunnit olivat aika rentoja. En ole saanut paljoa muuta musiikin opetusta, enkä harrasta soittoa tai laulua. Olen käynyt muutaman kerran kitaran soitto tunneilla, mutta minulla oli huono opettaja, joten lopetin soittamisen nopeasti. Toivon, että kurssilla soitettaisiin tai laulettaisiin koko porukalla. Samalla tavalla, kuin tänäänkin. Tavoitteeni tälle kursille on kokeilla uusia soittimia ja oppia jotain niistä. Aion yrittää täysilla ja tehdä parhaani.

28.9.2017

Tämän päivän musiikintunti oli oikein hauska. Pääsin koittamaan ensimmäistä kertaa elämässäni sähkörumpuja. Edellisestä rumpujen soitto kerrasta on vierähätänytkin nyt jo muutama vuosi, joten oli hauska kokeilla komppia. Mielestäni sain sen onnistumaan hyvin. Numerolaulun laulaminen eri tahtiin oli haastavaa, koska toisen ryhmän ääni sekoitti oman laulun. Sain hyvän työryhmän. Heidän kanssaan on helpppo keskustella ja pohtia kysymyksiä. Uskon, että ryhmätyöt tulevat onnistumaan hyvin.

5.10.2017

Ääneni on aika tavallinen. Se on vahva ja tasainen. Pystyn tarvittaessa puhumaan kovaan ääneen ja ääneni on melko tasainen eli intonaationi on vähäinen. Mielestäni ääneni on miellyttävän kuuloinen ja selkeä. Puhuessa omaan korvaan ääni vaikuttaa ihan erinlaiselta, kuin videolta kotsottaessa. Keskustelu tilanteessa käytän normaalia puhe ääntäni, kun taas esiintyessäni korostan ääneni kuuluvuutta puhumalla kovaa. Lauluääneni on rajallinen. Matalalta laulaminen onnistuu, mutta korkeat äänet tuottavat vaikeuksia. Oma ääneni on tärkeä osa identiteettiäni. Huollan ääntäni pukemalla lämpimät vaatteet, joka estää kipeäksi tulemisen ja vältän täysillä huutamista.

12.10.2017

Tänään päätin kokeilla jotain uutta. Kun kysyttiin mitä haluaa soittaa, niin viittasin ja sanoin että haluan kokeilla ksylofonia. Olen joskus ala-asteella soittanut ksylofonia edellisen kerran. Se oli hitusen haastavaa, mutta lopulta pääsin kärryille. Tunnin viimeinen soitto kerta meni jo oikein hyvin. Taputus laulu oli hauska, koska se vaati aivotyötä ja keskittymistä. Otetaan sitä jatkossakin.

26.10.2017

Käytin tänään Garage bandia pitkästä aikaa. Olen käyttänyt sitä muutaman kerran , mutta se on ollut tabletti versio missä ei ole yhtä paljon toimintija, kuin tietokoneella. Ylä asteella käytettiin Garage bandia kerran ja kotona olen huvikseni kokeillut sitä, mutta en ole tehnyt mitään kappaleita. En ole käyttänyt muita musiikki sovelluksia. Beatin tekeminen oli ohjeistettu selkeästi, joten se oli helppo tehdä. Siitä tuli ihan hyvä ensikertalaisen tekemäksi. Räppääminen beatin tahtiin oli haastavaa ja se vaatii vähän heittäytymistä. Mielestäni jokaisella ryhmällä oli hyvät räppäykset. Räpin tekemiseen olisi tosin voinut olla hieman enemmän aikaa. Soitin tänäänkin ksylofonia ja nyt kun asia oli hautunut päässä niin soittaminen onnistui paljon paremmin.

2.11.2017

Garage bandin käyttö oli mukavaa. Ohjelmista saa paljon enemmän irti, kun opettelee käyttämään niitä. Siitä voi myös olla hyötyä tulevaisuudessa. Uusi laulu mitä aloimme harjoitella oli haastava. Varsinkin sen soittaminen. Soitin ukuleleä ja toivoisin,että sitä harjoitellaan lisää.

10.11.2017

Pottulaulu oli mahtava. Opetin se pikkusiskolleni ja lauloimme sitä kotona. Garage bandin käyttö on myös mahtavaa. Jatkoin sitä kotona ja olen aika tyytväinen lopputulokseeni. Tuli mieleen, että kun olen tehnyt paljon videoita Imoviella niin voisin yrittää tehdä oman taustamusiikin, johonkin videooni. Hei kuule Suomi oli haastavan oloinen biisi. Uskon kuitenkin, että se on mahatavan kuuloinen, kun kaikki ensimmäisen vuoden oppilaat laulavat sen salissa.


Klo: 21.30

Tänään olin ensimmäistä kertaa konsertissa. Musikaaleissa olen ollut kolmesti (Phantom of the opera, The lion king ja Shrek). Konsertti oli mielestäni upea. Sain hyvän paikan, josta näki ja kuuli todella hyvin. Minun mielestä esityksestä pystyi erottamaan eräänlaisen kehityskaaren. Ennnen puoliaikaa musiikki oli mahtipontisempaa ja siinä kuvattiin Suomen historiaa, sotaa ja kurjuutta, jonka Suomi on kokenut. Puoliajan jälkeen musiikin tyyli vaihtui. Musiikki oli iloisempaa ja siinä käytettiin enemmän nykyaikaisia soittimia, kuten harmonikkaa ja kitaraa. Tämä kuvasi sitä, kuinka Suomi ja sen kansalaiset ovat muuttuneet ja kehittyneet. Sitä miten ne on "parantuneet" ja "voimistuneet" siitä mitä ne koki. Pidin eniten ennen puoliaikaa esitetystä Täällä pohjantähden alla musiikista. Videon avulla siitä tuli paljon vaikuttavampi kokemus, kuin ilman sitä. Jäin miettimään, että seuraavatko soittajat kapellimestarin tahtipuikkoa vai omia nuottejaan, kun kapellimestari heilutti tahtipuikkoaan välillä väärään rytmiin?

21.11.2017

Tänään meillä oli kaikkien ykkösten ensimmäinen kuoroharjoitus. Bändi soitti todella hienosti, mutta laulu oli aika vaisua. Toivottavasti ensi kerralla olisi vähän reippaampaa laulua.

22.11.2017

Olisipa muissakin aineissa yhtä mukavia harkkoja, kuin musiikissa. Pidin erityisesti kappaleesta, jota työstämme. Älä tuu droppaan mun tunnelmaa on hauska biisi ja siitä tulee hyvälle tuulelle. Soitto kuulosti jo oikealta ja minä pääsin soittamaan djembe rumpua. Garage bandi sujui hyvin. Lisäsin kappaleeseeni saksofoni melodian. Mielestäni se sopii siihen.

27.11.2017

Mielestäni kirjoittaja arvostaa teoksessa kaikkea suomalaisuutta. Järviä, metsää ja lunta. Hän piti myös Sibeliuksen kappaleesta Rakastava. Se oli paras kohta koko esityksestä. Kirjoittajan mielestä pelkkä tavalline sinfonia musiikki olisi riittänyt. Hän sanoi, että hyvään musiikiin ei tarvita kikkailuja ja ylimääräisiä vempeleitä. Olen samaa mieltä kriitikon kanssa siitä, että hyvään musiikkiin riittää ihan tavalliset soittimet. Pidin myös Täällä Pohjantähden alla osiosta. Konsertti oli viihdyttävämpi, kuin odotin. Voisin mennä joskus uudestaankin.

Keskellä palaa rurja

Teos oli hieno kokonaisuus. Alku puoli aika oli todella hyvä. Toinen puoliaika oli ehkä hieman sekava.

29.11.2017

Mielestäni musikaalisuus on sitä, kun tietää mitä musiikki on ja tunnistaa mikä on musiikkia. Soittaminen ja laulaminen ovat musikaalisuuden osa-alueita, mutta musikaalinen voi olla vaikka ei osaisi laulaa tai soittaa. Musikaalisuuteen riittää kun kuuntelee musiikkia. Oikeastaan se on jokaisen oma valinta pitääkö itseään musikaalisena vai ei. Itse olen sitä mieltä että minä en ole kovin musikaalinen. Mieleni muuttui hieman, kun tunnilla tehtiin "musikaalisuus testejä". Niiden perusteella olen musikaalinen ihminen. Minulla on jäänyt huono kuva musiikista peruskoulusta, kun en osannut soittaa tai laulaa, joten en pitänyt itseäni musikaalisena. Kun sitä asisaa alkaa miettimään tarkemmin niin huomaan että olen sittenkin musikaalinen ihminen.

8.12.2017

Keskustelimme ja kerroimme meille tärkeistä kappaleista. Kerroimme miten eri kappaleet ovat vaikuttaneet meihin ja mistä muistamme ne. Luulin, että Mari olisi kuunnellut vähän voimakkaampaa musiikkia, mutta hänen kappaleensa oli melko rauhallisia. Huomasimme myös, että eri kappaleet merkitsevät itselleen eri asioita, kuin toisille. Seila oli sitä mieltä, että olisi noloa kuunnella yhtä kappaletta (en muista sen kappaleen nimeä), mutta minusta siinä ei ollut mitään vikaa. Keskusteluiden jälkeen huomasin, että ainakin meidän ryhmästä valta osa pitää rokista.

Tämän päivän musiikin tunti oli rennon hauska. Ryhmässä saimme tehtävän tehtyä hieman etuajassa, joten ehdimme kokeilla uusia soittimia. Soitin ensimmäistä kertaa elämässäni kontrabassoa, viulua ja banjoa. Joulu laulut oli oikein mukava tunnin lopetus. Paras laulu oli Petteri punakuono ja se missä laulu vaihtui koko ajan.

9.12.2017

Sävellysprojekti oli erittäin opettavainen ja mieltä avartava kokemus. Ei minulle tullut mieleenkään, että koulussa voitaisiin tehdä musiikkia tietokoneilla. Vanhempanikin sanoivat, että olisipa heilläkin ollut mahdollisuus tälläiseen musiikin opetteluun. Projekti lähti liikkeelle rumpukompin teolla. Hyviä ja selkeitä ohjeita noudattamalla oli helppo koota tarvittavat äänet yhteen. Sama juttu oli muissakin sävellyksen tehtävissä. Ne onnistui oikein hyvin. Päätin laulaa kappaleessa. Keksin itse sanat ja lauloin ne englanniksi. Laulusta tuli yksinkertainen ja vähän apea, mutta olen ihan tyytyväinen.

Päiväkirjassa kuvaan omaa suhtautumistani ja osaamistani musiikkia kohtaan. Olen kertonut joka tunnista mielipiteeni ja tuntemukseni, joten tämä päiväkirja kuvaa musiikin opiskeluani oikein hyvin. Laulaminen vaatisi todella paljon aikaa ja vaivaa jos haluaisin olla siinä hyvä. Minusta tuntuu, että soittaminen on minulle mielekkäämpää ja hitusen helpompi oppia. Tietokoneella olisi helpoin tehdä musiikkia ja uskon, että tulen tekemään Garage bandilla omaa musiikkia tulevaisuudessa. Musiikin kuuntelu on mukavaa. Ei sellasita nuorta olekkaan, joka ei olisi kuullut musiikkia. Se on tärkeää ja hyvässä lykyssä siitä voi oppia paljon. Antaisin itselleni arvosanaksi 9, koska olen ollut joka tunnilla ja ilmottauduin vapaaehtoiselle musiikin tunnilla koeviikolla. Joka tunnilla olen suorittanut annetut tehtävät parhaani mukaan ja asenteeni musiikkia kohtaan on ollut myönteinen.

18.12.2017 (vapaaehtoinen bändisoittokerta koeviikolla)

Tänään oli bändi soitto kerta. Minusta se oli oikein mukava ja leppoisa kerta. Tunti kului todella nopeasti. Ihan tunnin alussa lauloimme Rami-Jussille onnittelu laulun puolikkaan nimipäivän johdosta. Minusta hän taisi hieman yllättyä. Tunnilla soitin ukulelea ja kontrabassoa. Ukulelen soitto meni mielestäni hyvin. Soitin kontrabassolla ensimmäistä kertaa jotain oikeaa kappaletta, eikä se ollut hassumpaa.

Oman elämän soundtrack - oppilas 2

1) Nukkumatti laulu. Äiti lauloi tätä minulle pienempänä tuutulauluksi.
2) Antti Tuisku. Lapsena pidin Antti Tuiskusta, kun hän oli Suomen Idols kilpailussa. Vanhemmat katsoivat sitä telkkarista ja aina kun Antti lauloi juoksin omasta huoneesta katsomaan sitä.
3) Poika saunoo. Suomi voitti jääkiekon MM-kisat ja tämä biisi julkaistiin. Kaikki osasivat laulun sanat. Kerran koulussa pelattiin Sing Star peliä ja laulettiin tytöt vastaan pojat, niin Poika saunoo oli ainoa biisi, jonka pojat voittivat.
4) Phantom Of The Opera. Lapsena kuulin biisin levyltä ja tykästyin siihen. Vein sen kouluun levyraatiin ja opettaja oli ihan ihmeissään. Viime vuonna kävimme lomamatkalla Lontoossa ja siellä kävimme kuuntelemassa oikean Phantom of the Opera esityksen. Se oli huikea kokemus.