Metsissä asuvia lintuja

Teksti

Nykyinen metsänhoito on suosinut havupuita lehtipuiden kustannuksella. Lehtimetsien taantumisen myötä ovat monet alueelle tyypilliset linnut vähentyneet. Erityisen uhanalaisia ovat valkoselkätikka ja harmaapäätikka. Jotkut lintulajit ovat kuitenkin soputuneet elämään havumetsissä.

Satakieli
Satakieli on nimensä mukaan mestarilaulaja. Se alkaa laulunsa touko-kesäkuun valoisina öinä muiden lintujen jo ollessa nukkumassa. Satakieli pysyttelee pensaan kätköissä kun se laulaa. Satakieli on vaatimattoman näköinen lintu. Pesänsä se rakentaa pensaikkoihin, lehtoihin ja pensastoihin lähelle maan pintaa. Se pesii Etelä- ja Keski-Suomessa. Talveksi se muuttaa Kaakkois-Afrikkaan.
Satakieli (Luscinia luscinia)
Käki
Käki saapuu Suomeen toukokuun lopulla Afrikasta. Silloin voi kuulla laulun, jonka jokainen tuntee. Käki on arka lintu, jonka vain harva on nähnyt. Se on kyyhkyn kokoinen ja muistuttaa pientä haukkaa. Käki on hyönteissyöjä. Karvaiset perhosen toukat ovat sen herkkua. Käki on pesäloinen. Se ei itse rakenna pesää, vaan käy munimassa hyönteisiä syövien lintujen pesissä. Tavallisimpia sijaisvanhempai ovat västäräkki ja leppälintu. Nämä hautovat munat poikasiksi, joita sitten ahkerasti ruokkivat. Lintuemolla on täysi työ ruokkia itseään suuremmaksi kasvavaa käenpoikaa.
Käki | Vaasa
TEHTÄV: ETSI KUVAT LINNUISTA.