Metsiä voi luokitella monella tavalla.

Helpoin tapa luokitella metsiä on niissä kasvavien puiden mukaan. Näin saadaan luokiteltua metsät kolmeen tyyppiin.

• Lehtimetsässä on enimmäkseen lehtipuita,
• mäntymetsässä mäntyjä ja
• kuusimetsässä kuusia.

Metsätyypit voidaan luokitella myös aluskasvillisuuden tyypillisten kasvien mukaan:

• Kuivassa kangasmetsässä on mm. jäkäliä, mänty on pääpuulajina.
• Tuoreessa kangasmetsässä on mm. sammalia, pääpuulaji on kuusi.
• Lehto on luonnoltaan monipuolinen lehtimetsä.

Monille kaupunkilaiselle puistot ovat tutuin ympäristö, jossa kasvaa puita. Puistot poikkeavat metsistä monin tavoin, mutta metsäluonnon tutkimista voi harjoitella aivan hyvin puistossakin.

​Lehtimetsissä vallitsevina puulajeina ovat lehtipuut. Nuorissa metsissä yleisiä ovat nopeasti leviävät ja kasvavat puulajit, kuten koivut, lepät, pajut ja haapa.

Lehtimetsissä valon määrä on kesällä pienempi kuin esimerkiksi mäntymetsissä. Siksi alemmissa kasvillisuuskerroksissa on varjoa sietäviä kasveja, kuten saniaisia.

Lehtimetsät ovat tärkeitä elinympäristöjä lukuisille nisäkkäille ja linnuille. Esimerkiksi haapa hyödyttää monia eläimiä. Sen kuori ja oksat ovat jänisten ja hirvien talviravintoa. Lehtiä ja puuainesta syövät monet selkärangattomat, jotka vuorostaan ovat lintujen ruokaa. Tikat kaivavat pesäkoloja haavan pehmeään puuainekseen. Tikkojen jälkeen koloihin voi asettua pesimään esimerkiksi talitiainen, leppälintu tai helmipöllö.

Reheviä lehtoja on eniten Etelä-Suomessa. Lehtojen lajistoon voi kuulua myös niin kutsuttuja jaloja lehtipuita, kuten tammi, vaahtera ja vuorijalava. Lehdoissa on paljon kasvillisuutta, joiden kuolleista osista muodostuu vähitellen ravinteikasta multaa. Siksi monet lehdoistamme on raivattu aikoinaan pelloiksi.

Mäntymetsä
Mänty kestää hyvin myrskyissä paalujuuren vuoksi. Paalujuuri tarkoittaa keskimmäistä paksua juurta, joka "ankkuroi" puun maahan. Jos myrsky saa otteen puusta, mänty meneekin poikki eikä kaadu juurineen kuten kuusi.

Vanhoja, pystyyn kuolleita harmaita mäntyjä sanotaan keloiksi. Kelot ovat upeita ilmestyksiä. Ne ovat kokeneet monet myrskyt ja maiseman muutokset.

Mänty vaatii valoa ja viihtyy kuivissa olosuhteissa. Hiekka ja sora läpäisevät vettä hyvin, jolloin tällainen maaperä on kuivaa. Tällaisille paikoille kehittyy kuiva kangasmetsä, jonka pääpuulaji on mänty. 

Kuivassa kangasmetsässä kasvaa runsaasti muun muassa kanervia ja puolukkaa. Eläimistä kuivilla kankailla viihtyvät muun muassa myyrät, hiiret, orava, kettu ja Lapissa poro. Linnustoon kuuluvat muun muassa peippo, pajulintu ja eri tiaislajit.

Kuusimetsä

Jos maaperä on vettä sitovaa moreenia, kasveille on melko hyvin tarjolla vettä ja ravinteita. Tällaiselle paikalle kehittyy tuore kangasmetsä, jonka valtapuulajina on kuusi.

Kuusi on männyn jälkeen Suomen toiseksi yleisin puulaji. Monet lehtimetsät ja mäntymetsät muuttuvat vuosikymmenten saatossa kuusimetsiksi, sillä kuusi menestyy hyvin Suomen nykyisessä lauhkeassa ja kosteassa ilmastossa.

Pensaskerroksessa on kuusen taimien lisäksi pihlajaa ja eri pajulajeja. Kenttäkerroksessa on enemmän ruohoja ja heiniä kuin kuivissa kangasmetsissä. Esimerkiksi oravanmarja, kevätpiippo ja metsätähti ovat tavallisia tuoreen kankaan ruohoja. Runsaimpana kasvaa kuitenkin kuusien varjossa hyvin menestyvä mustikka. Myös vanamo on yleinen. Vanhimmat metsät ovat varjoisia, ja niiden pohjakerroksessa on paljon sammalia.

Kuusi on varjoa sietävä puu, jolla tuuheita oksia riittää latvasta tyvelle saakka. Siksi varttuneet kuusimetsät ovat hyvin varjoisia kasvupaikkoja. Valosta on alemmissa kasvillisuuskerroksissa puutetta, mutta toisaalta kuusikko suojaa auringon paahteelta, kuivumiselta ja hallalta. Kuusten varjossa menestyvät esimerkiksi mustikka ja monet sammalet. Kaikkein tiheimmistä kuusikoista aluskasvillisuus saattaa puuttua lähes kokonaan.

Kuusi on pihkainen puu, jota vain harvat selkärankaiset käyttävät ravinnokseen. Kävyissä olevia siemeniä ja neulasten ja kaarnan lomassa olevia selkärangattomia osaavat kuitenkin monet eläimet hyödyntää. Kuusimetsän tyypillisiä eläimiä ovat orava, hömötiainen, kuusitiainen ja hippiäinen. Karhu, metsämyyrä ja rastaat syövät metsän pohjalla kasvavia mustikoita.

Sekametsät

Vaikka Suomi kuuluu suurimmaksi osaksi pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, on metsissä muitakin kuin havupuita. Useimmiten seassa on lehtipuita.

Sekametsissä valtapuulajin lisäksi muita puulajeja on yli 25 prosenttia puista. Yleensä sekametsän valtapuu on mänty ja kuusi, ja niiden joukossa kasvaa enemmän tai vähemmän lehtipuita.

Hieskoivu on maamme yleisin sekametsien lehtipuu. Myös rauduskoivu, harmaa- ja tervaleppä, haapa, pihlaja ja raita ovat yleisiä.

Sekametsien eläinlajisto on monipuolinen. Useammista puulajeista koostuva metsä tarjoaa monenlaista ravintoa ja pesäpaikkoja. Esimerkiksi liito-orava on kuusivaltaisten sekametsien laji. 

Keväisessä sekametsässä kaikuu peipon, punarinnan, punakylkirastaan ja monen muun muuttolinnun laulu.

Metsänhoito on suosinut mäntyä ja kuusta niin, että sekametsät ovat Suomessa vähentyneet.

Kaupunkimetsät ovat asutuksen läheisyydessä sijaitsevia metsäalueita, joilla ihminen ei hoida kasvillisuutta kuten kaupungin puistoissa. Osa kaupunkimetsistä on kaikille kulkijoille ulkoiluun tarkoitettuja. Osa kaupunkimetsistä on luonnonsuojelun nimissä säilytettyjä, ja niiden annetaan olla koskemattomina.

Puistoissa ja kaupunkimetsissä elävät eläimet ovat tottuneita ihmisen läheisyyteen. Petoeläimiä on vähän ja ravintokohteita, kuten jopa ihmisten jättämiä ruoantähteitä, on paljon. Kaupunkimetsien lintulajistosta löytyy samoja lajeja kuin luonnon metsistä, esimerkiksi tiaisia ja rastaita. Orava ja siili ovat yleisiä nisäkkäitä. Ketut liikkuvat rohkeasti ihmisasutuksen liepeillä ruoan etsinnässä.

TEHTÄVÄ: PIIRRÄ VIHKOON KUVA KOLMESTA METSÄTYYPISTÄ ( kuiva kangasmetsä, tuore kangasmetsä ja lehto)