Valmis OPS

Vuosiluokkaistetut sisällöt yhteiskuntaoppi vuosiluokille 3-6

Yhteiskuntaoppi 4-6 lk sisältöalueet:

Yhteikuntaoppia on yksi vuosiviikkotunti 4. luokalla ja yksi vuosiviikkotunti 5. luokalla.

4lk

5lk

6lk

S1 Arkielämä ja oman elämän hallinta:

Tutustutaan yhteiskunnan toimintaan yksilön, perheen ja

muiden lähiyhteisöjen näkökulmasta. Pohditaan, kuinka jokainen voi itse vaikuttaa lähiyhteisön turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Lisäksi perehdytään työntekoon, ammatteihin, omaan rahan käyttöön ja talouden hoitoon sekä vastuulliseen kuluttamiseen arjen tilanteissa.

S2 Demokraattinen yhteiskunta: Perehdytään erilaisiin oppilasta lähellä oleviin yhteisöihin, niiden jäsenten oikeuksiin ja velvollisuuksiin, sekä harjoitellaan yhteistä päätöksentekoa. Opetuksessa tarkastellaan demokraattisen toiminnan arvoja ja perusperiaatteita kuten ihmisoikeuksia, tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta. Tutustutaan Suomen eri kulttuureihin ja vähemmistöryhmiin.

S4 Taloudellinen toiminta: Tarkastellaan taloudellista toimintaa ja sen merkitystä. Perehdytään rahankäyttöön ja ansaitsemiseen, sekä säästämiseen ja kestävään kuluttamiseen. Lisäksi tutustutaan käytännön tilanteiden kautta paikallisen talouden toimintaan, kuten lähiympäristön yrityksiin, työpaikkoihin ja palveluiden tuottajiin.

S3 Aktiivinen kansalaisuus ja vaikuttaminen: Tarkastellaan ja harjoitellaan käytännössä demokraattisen vaikuttamisen ja yhteiskunnassa toimimisen taitoja, joita tarvitaan erilaisten yhteisöjen vastuullisena ja osallistuvana jäsenenä esimerkiksi luokassa, koulussa, erilaisissa harrastuksissa ja järjestöissä, mediassa sekä taloudellisessa toiminnassa. Harjoitellaan yhteistyötä lähiyhteisön toimijoiden kanssa.

Vuosiluokkaistetut tavoitteet yhteiskuntaoppi vuosiluokat 3-6

Yhteiskuntaoppi 4-6lk. Opetusta yhteiskuntaopissa tulee vuosiluokille 4 ja 5.

Tavoite: T1 ohjata oppilasta kiinnostumaan ympäröivästä yhteiskunnasta ja yhteiskuntaopista tiedonalana.

Hyvän osaamisen kuvaus 6. luokan lopussa:

Motivaation kehittymistä ei käytetä arvosanan muodostamisessa. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

4lk

5lk

6lk

T1 oppilas kiinnostuu ympäröivästä yhteiskunnasta ja yhteiskuntaopista tiedonalana.

T1 oppilas on kiinnostunut ympäröivästä yhteiskunnasta ja yhteiskuntaopista tiedonalana.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S4

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Tavoite: T2 tukea oppilasta harjaannuttamaan eettistä arviointikykyään liittyen erilaisiin inhimillisiin, yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin kysymyksiin.

Hyvän osaamisen kuvaus 6. luokan lopussa:

Eettistä arviointikykyä ei käytetä arvosanan muodostamisen periaatteena. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

4lk

5lk

6lk

T2 oppilas tutustuu eettiseen arviointikykyyn liittyviin erilaisiin inhimillisiin, yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin kysymyksiin.

T2 oppilas harjoittelee eettiseen arviointikykyyn liittyviä erilaisia inhimillisiä, yhteiskunnallisia ja taloudellisia kysymyksiä.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S4

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Tavoite: T3 ohjata oppilasta hahmottamaan itsensä yksilönä ja erilaisten yhteisöjen jäsenenä, ymmärtämään ihmisoikeuksien ja tasa-arvon merkityksen sekä hahmottamaan yhteiskunnan oikeudellisia periaatteita.

Hyvän osaamisen kuvaus 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa selittää yhteisten sääntöjen merkityksen ja toimia niiden mukaisesti.

Oppilas osaa perustella, miksi ihmisoikeudet ovat tärkeitä ja mihin oikeusjärjestelmää tarvitaan.

4lk

5lk

6lk

T3 oppilas opettelee hahmottamaan itsensä yksilönä ja erilaisten yhteisöjen jäsenenä. Oppilas opettelee ymmärtämään ihmisoikeuksien ja tasa-arvon merkityksen sekä hahmottamaan yhteiskunnan oikeudellisia periaatteita.

T3 oppilas hahmottaa itsensä yksilönä ja erilaisten yhteisöjen jäsenenä, ymmärtää ihmisoikeuksien ja tasa-arvon merkityksen sekä hahmottaa yhteiskunnan oikeudellisia periaatteita.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2, L3, L4, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Yhteisten sääntöjen ja tasa-arvon periaatteiden tarkastelu

Tavoite: T4 ohjata oppilasta tarkastelemaan median roolia ja merkitystä omassa arjessa ja yhteiskunnassa.

Hyvän osaamisen kuvaus 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa kuvailla, millainen merkitys medialla on hänen omassa elämässään ja miten erilaisia medioita voidaan käyttää vaikuttamisen välineenä.

4lk

5lk

6lk

T4 oppilas opettelee tarkastelemaan median roolia ja sen merkitystä omassa arjessa ja yhteiskunnassa.

T4 oppilas oppii tarkastelemaan median roolia ja merkitystä omassa arjessa ja yhteiskunnassa.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S4

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2, L4, L5

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Median roolin tarkastelu

Tavoite: T5 ohjata oppilasta oivaltamaan työnteon ja yrittäjyyden merkityksen lähiyhteisössään.

Hyvän osaamisen kuvaus 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa antaa esimerkkejä työnteon ja yrittäjyyden merkityksestä perheen toimeentulon lähteenä ja yhteiskunnan toimivuuden perustana.

4lk

5lk

6lk

T5 oppilas oivaltaa työnteon ja yrittäjyyden merkitykseen lähiyhteisössään.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1, S4

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L3, L4, L6, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Työnteon ja yrittäjyyden merkityksen tarkastelu

Tavoite: T6 tukea oppilasta ymmärtämään, että eri toimijoiden tuottamaan yhteiskunnalliseen tietoon liittyy erilaisia arvoja, näkökulmia ja tarkoitusperiä.

Hyvän osaamisen kuvaus 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa selittää esimerkkien avulla, että eri toimijoiden tuottamaan yhteiskunnalliseen tietoon liittyy erilaisia arvoja, näkökulmia ja tarkoitusperiä.

4lk

5lk

6lk

T6 oppilas opettelee ymmärtämään, että eri toimijoiden tuottamaan yhteiskunnalliseen tietoon liittyy erilaisia arvoja, näkökulmia ja tarkoitusperiä.

T6 oppilas ymmärtää, että eri toimijoiden tuottamaan yhteiskunnalliseen tietoon liittyy erilaisia arvoja, näkökulmia ja tarkoitusperiä.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L4

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Erilaisten arvojen, näkökulmien ja tarkoitusperien hahmottaminen

Tavoite: T7 kannustaa oppilasta harjoittelemaan demokraattisen vaikuttamisen perustaitoja sekä keskustelemaan rakentavasti eri mielipiteistä.

Hyvän osaamisen kuvaus 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa selittää esimerkkien avulla, että eri toimijoiden tuottamaan yhteiskunnalliseen tietoon liittyy erilaisia arvoja, näkökulmia ja tarkoitusperiä.

4lk

5lk

6lk

T7 oppilas tutustuu demokraattisen vaikuttamisen perustaitoihin sekä opettelee keskustelemaan rakentavasti eri mielipiteistä.

T7 oppilas harjoittelee demokraattisen vaikuttamisen perustaitoja sekä oppii keskustelemaan rakentavasti eri mielipiteistä.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2, L6, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Erilaisten arvojen, näkökulmien ja tarkoitusperien hahmottaminen

Tavoite: T8 tukea oppilasta ymmärtämään oman rahankäytön ja kulutusvalintojen perusteita sekä harjoittelemaan niihin liittyviä taitoja.

Hyvän osaamisen kuvaus 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa perustella omaan rahankäyttöönsä sekä kuluttamiseen liittyviä ratkaisuja sekä pystyy kertomaan, millaisia muihin ihmisiin sekä ympäristöön ulottuvia vaikutuksia hänen kuluttamispäätöksillään on.

4lk

5lk

6lk

T8 oppilas ymmärtää oman rahankäytön ja kulutusvalintojen perusteita sekä harjoittelee niihin liittyviä taitoja.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1, S4

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L3, L4

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Rahankäytön ja kulutusvalintojen perusteiden soveltaminen

Tavoite: T9 kannustaa oppilasta osallistumaan erilaisten yhteisöjen toimintaan ja harjoittelemaan median käyttöä turvallisella ja yhteiskunnallisesti tiedostavalla tavalla.

Hyvän osaamisen kuvaus 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa käyttää mediaa yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan välineenä sekä pohtia sen käyttämiseen liittyviä turvallisuusnäkökulmia.

4lk

5lk

6lk

T9 oppilas tutustuu erilaisten yhteisöjen toimintaan.

Oppilas opettelee median käyttöä turvallisella ja yhteiskunnallisesti tiedostavalla tavalla.

T9 Oppilas kiinnostuu erilaisten yhteisöjen toiminnasta.

Oppilas harjoittelee median käyttöä turvallisella ja yhteiskunnallisesti tiedostavalla tavalla.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L3, L4, L5, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Mediataidot