Vahvuudet

Mielestäni vahvuuksiani ovat hyvä tietopohja arvioinnista (Talip-malli, osia kolmion pohjalta) ja sen merkityksistä, tieto erilaisista arviointimenetelmistä ja palautteen antamisen merkitys osana oppimista. 
Kasvun ja kehittymisen asenne on mielestäni myös yksi vahvuuksistani. En ajattele oppimisen ja osaamisen olevan luontaista tai pysyvää, vaan ajattelen sen syntyvän harjoittelun, erehtymisen ja ponnistelun kautta. 
Pyrin olemaan positiivinen, optimistinen ja ratkaisukeskeinen työskentelyssä ja haluan omalta osalta edistää yhteistyötä. Haluaisin omalta osaltani tuoda yhdessä tekemisen iloa ja näen oppivan yhteisön voimavarana myös oman opettajuuden (arviointiosaamisen) kehittymiselle. 

Olen saanut opintojen aikana myös kokemusta palautteen antamisesta harjoitteluissa vaikkakin sen vaikutusta pidemmällä aikajänteellä en ehtinyt nähdä. Harjoittelut ovat kuitenkin suhteellisen lyhytkestoisia.
Olen myös opinnoissa harjoitellut kriteeriperusteisten arviointien kirjoittamista ja huomannut sen olevan yllättävän vaikeaa. Huomasin kuitenkin, että osaan sanoittaa kriteereitä ja muokata niistä konkreettisia.

Olen myös saanut lukioaikana jo kokemuksia mielekkäästi integroiduista kursseista ja ajattelen oppimisen olevan kokonaisvaltaista ja oppiainerajat ylittävää. Tätä haluaisin tehdä myös peruskoulussa ja olla ehkäpä myös muutoksen edistäjä, jos sellaisia tarvitaan.

Ajattelen, että kaikella työllä ja itsensä kehittämisellä on merkityksensä ja pidän yhtälailla tärkeänä lukutaitoa kuin kodinhoitotaitoja. Tämän myötä ajattelen myös oppimisen olevan sitä, että vahvuuksia kannattaa vahvistaa ja kannustaa jokaista kohti polkua elämässä, johon tuntee kutsumusta. Ei lopulta ole sen ihmeempää soveltaa ydinfysiikkaa kuin tehdä ruokaa. Kaikkien osaaminen mahdollistaa vain enemmän yhteisön kokonaisvaltaista osaamista ja antaa meille enemmän mahdollisuuksia kuin rajoitteita. Oppiminen on henkilökohtaista omaisuutta, jonka voi hyödyntää osaksi koko yhteisöä tai vain itseäkin varten. 

Rajoitteet

Tällä hetkellä ajattelen arviointiosaamiseni suurimman rajoitteen olevan käytännön kokemuksen puute. (Talip-mallin neljä ylintä osiota.) Harjoittelut eivät mielestäni mahdollista arviointiosaamisen analysointia kovin syvällisesti, koska ovat lyhyitä ja sirpaileisia paloja muiden opintojen rinnalla. En ole päässyt vielä näkemään ja kokemaan oppilaiden oppimisen ja oman arviointimenetelmien ja kriteerien yhteyksiä. Ajattelen arvioinnissa tärkeimmäksi teot hyvien ajatusten ja tiedon sijaan. Perusteltu tieteellinen tieto on vasta väline hyvää arviointiosaamiseen. Millaisia konkreettisia tekoja (vankan teorian pohjalta) teen opettajana, jotta mahdollistan oppimisen ja arvioin sitä, mitä oli tarkoitus myös tavoitella?

Ajattelen myös, että minä itse olen varmaan arviointiosaamiseni suurin rajoite. En ole ihan varma tulevasta opettajan urastani ja onko opettajatyö itselleni intohimo? Edelleen pohdin syitä, miksi tähän koulutukseen olen hakeutunut. Ajattelen, että opettajantyötä pitäisi tehdä sellaisten ihmisten, jotka ovat innostuneet siitä ja pyrkivät arvioimaan omaa työtään kriittisesti. Heillä on jatkuva kehittymisen halu ja se näkyy myös opettajan kokonaisvaltaisessa pedagogiikassa. Toisaalta opintojen pohjalta olen vielä epätietoinen siitä, millaista opettajantyön arki ja ajattelen työn olevan se, joka lopulta ehkä antaa vastauksia siihen, sytynkö tämäntyyppisestä työstä ja tuleeko siitä oma intohimoni. 

Olen myös välillä hieman kyyninen ihmiinen..

Opetussuunnitelma on hyvin väljä ja täynnä monitulkintaisia käsitteitä. Hirveän paljon riippuu ihmisestä (tai ihmisistä), jo(t)ka tätä tulkitsee ja toteuttaa, miten arviointikäytännöt toimivat ja ovat oikeudenmukaisia kaikille? Koulussa myös on käytäntöjä, jotka ohjaavat vahvasti numeeriseen (ja ehkä vertailevaan?) arviointiin. Jatkokoulutukseen haku on arvosana perusteista. (YO-todistusten arvosanoilla suoraan jatko-opintoihin tai pääsy tiettyyn lukioon riippuu peruskoulun päättötodistusen keskiarvosta.) Eikö tämä aika helposti ohjaa oppimista ja sen arviointia kohti suoritteista toimintaa, jota pisteytetään kapea-alaisesti? 
Myös se on hämmentävää, että lumo-aineista saa useimmiten eniten pisteitä jatko-opintoihin. Lukiolaiset luonnollisesti panostavat eniten sitten niihin, joista saa eniten pisteitä jatko-opintoihin vaikka hakisivat lukemaan kieliä tai filosofiaa, joissa paino-arvoa olisi myös ainespesifillä osaamisella ja tietopohjalla.

Miten minä muka pystyisin muuttamaan rakenteita sellaiseksi, että se ohjaisi arviointiprosessiin, joka nähtäisiin ennen kaikkea pedagogiikkana ja oppimisen välineenä jokaisella meistä eikä vain numeroina todistuksessa, joka kertoo, kuka päätyy amikseen ja kuka lukioon? Kuka yliopistoon ja kuka ammattikorkeaan? Tai kenen numero on niin nurja, että peruskoulun jälkeen ei hakeudu enää kouluun vaan siirtyy ammattiin? Ja mikä siinä olikaan niin huonoa, että menee suoraan töihin oppimaan? 
Ja entä ne, jotka eivät tule niiden numeroiden eikä toiminnan perässä peruskouluun? Mitä heille kuuluikaan?

Ymmärrän lukemisen, kirjoittamisen ja lukemisen ymmärtämisen tärkeyden osana kokonaisvaltaista oppimista. Ne ovat oppiainerajat ylittäviä perustaitoja ja ovat mielestäni yksi tärkeimmistä asioista, jotka mahdollistavat oppimisen minkä tahansa tarkemman oppiaineen ympärillä. Tämän peruasian ympärillä saisi pyöriä koko peruskoulu. Tällä hetkellä näen peruskoulun oppiainejaon tietyllä tapaa lokeroivana ja rajoittavana seikkana. Niiden etu on tarkastikin määritellyt sisällöt, jotka pyritään sisäistämään koulun aikana, mutta samalla jako ehkä sulkee ovia luokkahuoneiden välillä ja aineopettajat saattavat pitää juuri omaa sisältöään juuri kaikkein tärkeimpänä asiana. Myös sisältöjen avulla on ehkä "helpompi" rakentaa oppitunteja, jaksosuunnitelmia ja vuosisuunnitelmia. Sisältö tavoitteet ovat kirjoitettu auki mielestäni selkeiten OPS:iin, joten niihin on myös helpompi opettajana tarttua. 

Mahdollisuudet

Uskon, että tulevaisuuden työelämässsä pääsen harjoittelemaan itsearviointia omasta arviointiosaamisestani ja pystyn sen kautta myös kehittymään arvioijana. 

Opetussuunnitelma antaa väljät raamit opettamisen toteutukselle. Ajattelen sen olevan enemmän mahdollisuus kuin uhka. Toisaalta kuitenkin työyhteisö ja arviointikulttuuri varmasti siihen vaikuttavat myös omaan käytökseen. Haluaisin olla se tyyppi, joka tekee yhdessä muiden opettajien kanssa vahvaa yhteistyötä. Haluaisin rakentaa yhteisiä arviointikäytäntäntöjä ja mahdollistaa jokaiselle oppilaalle riittävää palautetta ja oman oppimisen arviointivälineitä. Mielestäni jokainen oppilas ansaitsee positiivista ja kehittävää palautetta.

Haluaisin myös uskoa, että tulevaisuudessa pystyisin omalla panoksella vaikuttamaan siihen, että vahvaa oppiainejakoa väljennetään peruskoulussa ja niitä integroidaan yhteen. Monialaisuus toisi vahvuuksia esiin eri tavalla ja muistuttaisi enemmän elämää "koulun" ulkopuolella. 


Kehittymisenkohteet

Edelleen tarvitsen harjoitusta oppimisen suunnittelun ja tavoitteiden yhdistymistä kokonaisvaltaiseen arviointiin. Näen tavallaan arvioinnin oppimisen mahdollistajana niin oppilaalle kuin opettajalle, mutta se jotenkin konkretisoituu vielä omassa ajattelussa palautteen (positiivinen ja kehittävä) antamiseen, itsearvioiden ja vertaisarvioinnin ohjaamiseen, kokeiden laatimiseen, arviointikriteerien kirjoittamiseen / sanoittamiseen, välitodistuksiin ja päättöarviointiin. Eli hyvin mekaaniseen tekemiseen. Ne eivät ole vielä yhtä isoa kokonaisuutta vaan ikäänkuin omissa laatikoissaan. Ehkä tässä siis olisi kokonaisvaltaisen oppimissuunnitelman laatiminen paikallaan. Ensin mietitään tavoitteet ja miten sitä voisi arvioida, sitten menetelmät ja aktiviteetit, tilat ja välineet. Olisi myös hyvä itse havannoida ja tulla havainnoiduksi siitä, miten sanoittaa palautetta, mihin asioihin kiinnittää huomiota ja mitkä ovat hyviä palautteen antamisen paikkoja oppitunneilla ja muulla ajalla koulussa. Lisäksi haluaisin antaa palautetta yksilötasolla ja myös ryhmäkohtaisesti. Palautteen sanoittaminen erilaisissa tilanteissa on vielä vaikeaa. Miten kiinnittää huomio oppimisen kannalta oleellisiin seikkoihin eri ihmisten kohdalla?

Mikä on vaikuttanut eniten arviointiosaamisesi kehittymiseen?

Mielestäni eniten kehittymiseeni on vaikuttanut omat kokemukset arvioinnista ja sen hyödyistä oppimisen tukena. Erityisesti konkreettisia kokemuksia löytyy urheilun parista ja palautteen tärkeydestä joukkuelajeissa ja miten oma osaaminen vaikuttaa koko ryhmään. Myös lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet itselle väline kehittyä ja peilata omaa osaamista, omia tunteita ja kokemuksia eletystä elämästä. Olen myös usein toteuttanut yritä ja erehdy -taktiikkaa arkielämässä. Epäonnistuneet kokkailut ja remontoinnit ovat olleet usein tehokas palautejärjestelmä itselle.

Olen aika rohkea kokeilemaan itse asioita (ehkä perintöä kodista, missä tekeminen on ollut hyvin itseohjautuvaa ja joskus jopa saanut/tuntenut liikaa vastuuta ja osaamattomuutta) mutta toisinaan myös välttelen asettamasta tavoitteita liian korkealle, jotta en pettyisi tai turhautuisi, kun tavoitteen saavuttamiseen tarvittavat tiedot ja taidot ovatkin puutteelliset. Olen saanut myös vanhemmilta palautetta hyvästä kyvykkyydestä tai osaamisesta. Usein se on kohdentunut juuri toimintaan tai tekoihin. ("Kylläpä olet osannut leipoa hyvää kakkua tai mitäpä se sinä et osaisi kun siihen ryhdyt.) Niillä on ollut vahvistava vaikutus pystyvyyden tunteeseen. Saa ja pitää kokeilla asioita, tekemällä oppii. 

Opinnoissa arviointiosaaminen on kehittynyt teorian kautta (lukeminen, ymmärtäminen) ja vähän jo käytännönkin kautta (soveltaminen ja yhteydet oppimiseen harjoitteluissa). 

Opinnoissa on myös harjoiteltu konkreettisia keinoja arvioida ja rakennettu kriteeristöjä tavoitteille. Olen kuitenkin arvioinut itseäni arvioijana aika vähän, koska on ollut jotenkin vähemmän tarttumapintaa tähän. Koulujaksot ovat olleet lyhyitä ja oppilailta saamani palaute on ollut vielä aika pintapuolista, ja toisaalta myös vertaisarvioita muilta opiskelijoilta on aika niukasti tai ne ovat olleet myös epäselviä. Opinnoissa olemme reflektoineet itseämme paljon kirjottamalla peda.net:iin mutta ihan muutamilta opettajilta olen saanut takaisin päin kirjallista tai suullista palautetta. Useimmiten "palaute" on ollut arvosana Sisuun kyseisen kurssin kohdalla. Vastavuoroisuus tai vastareflektio ohjaajien kanssa ovat jääneet ohuiksi ja numerot Sisussa ovat tulkintani siitä, mitä osaan ja missä vielä on kehittymisen paikkoja. Ja häpeäkseni täytyy tunnustaa, että usein en edes käy katsomassa arviointikriteerejä sen koommin, kun arvosana on isketty järjestelmään ja kurssisuoritus tehty.

Olen pitänyt itseäni aika huonona arvioimaan omaa toimintaa ja ehkä se onkin omassa oppimisessa ollut iso aukko. Omina kouluaikoina itsearvioita ei tehty kovinkaan paljon, joten olen ehkä omaksunut vähättelevän tavan suhtautua omaan osaamiseeni (pidetään se kynttilä vakan alla) ja en ehkä osaa ottaa vastaan hyvää palautetta. Rakentava palaute usein on se, joka jää mieleen ja mielessäni pidän sitä epäonnistumisena ja huonoutena. Usein ajattelen heikkoutani sellaisena, jota pitää aktiivisesti työstää ja kehittää, jotta "tulen paremmaksi". Unohdan usein sen, että vahvuuksianikin voisi vielä kehittää ja tulla siinä todella hyväksi. Joskus myös itsessä heikkouksien ja vahvuuksien tunnistaminen on vaikeaa ja jatkuvasti pohdinkin sitä, mille olen edelleen täysin sokea itsessäni?

Mikä on tarpeeksi hyvää tai liian huonoa?

Olen myös hyvä kritisoimaan itseäni kaikessa huonoksi ja se ei ehkä ole vahvan itsetunnon ja oppijaminäkuvan kannalta kovin rakentava asia. Moitin itseäni mielessäni usein. Tämän voisi ajatella olevan myös hieman kyseenalainen taito, koska palautteen antaminen kuitenkin tulisi olla koulussa positiivista kasvatusta ja vahvistusta.
Tähän on onneksi auttanut opinnoissa reflektointi kirjoittamisen ja keskustelujen myötä ja osaan nykypäivänä olla ystävällisempi itselleni palautteissa ja ehkä sen kautta myös toisille.