Psykologian perusteita yläkoululaisille

Kuvaus

Pedagogisiin aineopintoihin kuului myös sivuaineharjoittelu, joka minun tapauksessani tapahtui psykologian parissa. Päätin pitää tämän harjoittelun kaikki yhdeksän tuntia yläkoululaisille tarkoitulla psykologian esittelykurssilla. Kyseinen kurssi oli luonnollisesti valinnainen kurssi ja hieman lyhyempi kuin normaalit kurssit. Tästä johtuen tuntijako ohjaavan opettajan ja minun välilläni meni tämän kurssin tiimoilta tasan. Suunnittelimme yhdessä kurssin sisältöä ja suoritustapaa samalla kuin sovimme tuntijaosta.

Tuokio #1 - Persoonallisuus ja mielenterveys

Pidin tämän kolmetuntisen paketin alkupuolen persoonallisuudesta suhteellisen perinteisin kenoin. Saattelin oppilaita teeman pariin heidän omien ajatustensa ja parikeskustelun kautta, jonka jälkeen asiaa käsiteltiin enemmän opettajajohtoisesti puheen ja kalvojen kautta. Persoonallisuusosuuden päätteeksi oppilaat pääsivät tekemään verkosta löytyvän persoonallisuustestin.

Tunnin toinen osuus, mielenterveys aloitettiin perinteisesti keskustelemalla ja opettajajohtoisella selityksellä, mutta suurin osa vietettiin katsoen mielenterveydestä kertovaa elokuvaa. Elokuvan katsomisen jälkeen oppilaiden ajatuksia elokuvasta koottiin ja jaettiin kotitehtävät.

Tuntisuunnitelma:

https://drive.google.com/file/d/0B7OVsOCL4fItNTJmejZheU5YTGs/view?usp=sharing

Tunnin kalvot:

https://drive.google.com/file/d/0B7OVsOCL4fItYWo4SlhZdEtsV0U/view?usp=sharing

Tuokio #2 - Ihmisen kehityksen haasteita

Tunti aloitettiin kehityspsykologian perusteiden läpikäymisellä opettajajohtoisesti, mutta itse pääasiallinen sisältö opiskeltiin pysäkkityöskentelyn avulla. Eripuolille luokkaa luotiin työpisteitä, joissa jokaisella oppilaiden tuli miettiä tiettyä elämänvaihetta (esim lapsuus, nuoruus tai vanhuus) ja kirjoittaa siihen liittyviä asioita pisteelle varatulle kartongille. Pysäkkityöskentelyn päätteeksi kävime oppilaiden kanssa kartonkien sisällöt läpi ja vertasimme niitä Eriksonin teoriaan ihmisen kehityksen haasteista. Lopputunnista oppilaat saivat aloittaa jo kotitehtävän tekemisen, joka oli kuvitteellisen henkilön elämänkerran kirjoittaminen.

Tuntisuunnitelma:

https://drive.google.com/file/d/0B7OVsOCL4fItNGZxSF9ibHNxN3c/view?usp=sharing

Tunnin kalvot:

https://drive.google.com/file/d/0B7OVsOCL4fItV3F6bG5obm1HZ0E/view?usp=sharing