Oman ymmärrykseni mukaan opettajan opetusfilosofia voidaan jakaa hyvinkin moneen osaan. Näihin osiin kuuluu käsitys ja arviot omasta opettajuudesta ja opettajuudesta tehtävänä, ihmiskäsitys, tiedonkäsitys, oppimiskäsitys sekä omat opettajuuteen liittyvät tavoitteet. Lähden tässä tekstissä koostamaan omaa opetusfilosofiaani lähtien liikkeelle ihmis-, tiedon- ja oppimiskäsityksen kautta, edeten kohti monipuolisempia ajatuksia liittyen opettajuuteen kokonaisuutena.

Ihmiskäsitys

Ihminen on oman käsitykseni mukaan yksi eläin muiden joukossa, joka on vain varustettu muita lajeja korkeammalla älykkyydellä ja tarkemmalla hienomotoriikalla. Kuten muutkin eläimet, myös ihminen oppii ympäristöstään monia asioita, joista tämän tekstin kannalta tärkeimmäksi nostaisin normit, moraalin ja sivistävät tiedot ja taidot. Mitä kehittymättömämämmät yksilön kognitiiviset taidot ovat, sitä enemmän tämän oppiminen pohjaa ympäristöstä saatuihin palautteisiin, vahvisteisiin ja malleihin. Lapsella ja nuorella oppimisen kannalta tärkeimmässä roolissa ovat perhe, kaveripiiri, koulu ja nykyisin myös media. Näiden lähteiden kautta yksilö saa tietoa ympäristöstään, itsestään ja näiden kahden tekijän välisestä suhteesta. Tämän tiedon kautta yksilö myös oppii tuntemaan ennemmin tai myöhemmin oman paikkansa yhteiskunnassa. Vuorovaikutussuhde yhteiskunnan ja yksilön välillä ei kuitenkaan ole aina yksisuuntainen, vaan myös yksilöllä on tilanteesta riippuen mahdollista vaikuttaa yhteisöönsä ja sitä kautta muuttaa myös muiden toimintaa.

Tiedonkäsitys

Opittu tieto voi olla joko yksittäinen fakta, faktojen kokonaisuus, kokemus tai motorinen liike tai liikesarja, jonka yksilö voi noutaa muististaan ja tuoda käytäntöö sellaisenaan tai sovellettuna. Tiedon syntyyn yksilön muistiin on monta tapaa, mutta kaikki noudattavat yksinkertaisimmillaan samaa kaavaa. Oppija kohtaa yhden tai useamman ärsykkeen, joka sisältää opittavan tiedon. Tämä ärsyke voi olla esim. esimerkki, keskustelu, teksti tai ääni. Jotta tämä ärsyke voisi synnyttää tietoa yksilön muistiin, yksilön tulisi pystyä dekoodaamaan se ensin lyhytkestoiseen muistiinsa. Tätä dekoodausta voi kuitenkin häiritä joko yksilön omaan tilaan liittyvät tekijät (nälkä, mielentila, sosiaaliset ongelmat jne.) tai muut ulkoiset ärsykkeet. Mikäli tieto saadaan dekoodattua lyhytkestoiseen muistiin, jää siitä suurella todennäköisyydellä mieleen muistijälki, jolloin tiedon voidaan katsoa syntyneen. Muistijäljen muodsotava solujen välinen verkosto ei kuitenkaan säily, ellei tietoa yksilö joudu hakemaan ko. tietoa. Toisto on siis tärkeää pidempikestoisen oppimisen kannalta. Tämä toisto voi tapahtua kerratessa, rakennettaessa uutta tietoa vanhan pohjalta tai yhdistämällä aikaisempia tietoja suuremmaksi kokonaisuudeksi. Mikäli tietoa halutaan jalostaa korkeammalle tasolle, vaaditaan yksilöltä tiedon soveltamista ja vertailua tai omien taitojen ja toiminnan reflektointia.

Oppimiskäsitys

Tietojen ja taitojen oppiminen ja tiedon muistiin painuminen ovat pitkälti samaa prosessia, joten en sitä rupea tässä kirjoittamaan uudelleen. Kuitenkin, mielestäni on hyvä tarkentaa, miten yksilöllisyys ja oppimistilanteet voivat vaikuttaa oppimiseen. Jokainen yksilö oppii parhaiten omalla tavallaan, tarkemmin sanottuna omalla oppimistyylillään. Auditiivinen, kinesteettinen ja visuaalinen on tunnettu kolmijako erilaisten oppijoiden välillä. Siinä missä toiset pystyvät oppimaan yhtä hyvin kaikilla tyyleillä, toiset eivät välttämättä saa jostain tyylistä lähes mitään irti. Tämän takia opettajan olisi hyvä käyttää mahdollisimman monipuolisia opetusmetodeja ja materiaaleja kaikkien oppilaiden oppimisen tähden.

Yksilön oppimiseen ei vaikuta pelkästään tälle luontaiset oppimistyylit, vaan myös hänellä sillä hetkellä olevat valmiudet ja mahdolliset oppimiseen liittyvät vaikeudet. Mikäli valmiuksissa on huomattavia puutteita tai yksilöllä on oppimisvaikeuksia, tämä voi näkyä esimerkiksi huomattavasti muita hitaampana oppimisena. Mikäli tällaisia tapauksia ei onnistuta havaitsemaan ajoissa, voi yksilölle muodostua vahvojakin antipatioita niiden asioiden opiskelua kohtaan, joihin hänen valmiutensa tai oppimisvaikeutensa vaikuttavat. Nämä antipatiat voivat syntyä turhautumisen ja suorituspaineiden takia. Suorituspaineita voi luoda myös liian korkeat vaatimukset joko koulun tai vanhempien puolesta.

Yksilön oppimiseen vaikuttaa erittäin vahvasti tämän motivaatio ja kokemus opiskelun mielekkyydestä ja tarpeellisuudesta. Varsinkin lapsilla ja nuorilla motivaation puute ja turhautuminen voi näkyä suoraan oppilaan käytöksessä tunnilla. Huonosti motivoitunut tai kiinnostuksen puutteesta kärsivän oppilaan keskittyminen herpaantuu huomattavasti helpommin, jolloin edellisessä kappaleessa mainittu tiedon dekoodaus lyhytkestoiseen muistiin on vaarassa häiriintyä.

Normien ja tapojen oppiminen eroaa tietojen ja taitojen oppimisesta erityisesti siinä, että näiden asioiden oppimisessa kasvattajien (oli kyseessä sitten vanhemmat tai opettaja) esimerkki on erittäin suuressa roolissa. Jo psykologiassa klassikoksi asti nostetussa Albert Banduran testissä havaittiin, kuinka voimakkaasti lapset oppivat esimerkistä. Siksi on tärkeää, että kasvattaja toimii ainakin kasvatettaviensa keskuudessa niin, kuin itse toivoisi heidän käyttäytyvän.

Opettajuus tehtävänä

Opettajan tehtävä jaetaan yleensä tiedon jakamiseen (opettamiseen) ja yksilön kasvattamiseen. Tasapaino näiden kahden tehtävän välillä vaihtelee sen mukaan, millä asteella opettaja toimii. Mitä nuorempaa oppilasaines on, sitä enemmän opettajan tehtävässä painottuu kasvattaminen. Kasvattajan rooli opettajan työssä on hyvin pienessä osassa vasta korkeakoulussa. Kuten edellisessä kappaleessa mainitsinkin, tapa- ja käytöskasvatuksessa korostuu esimerkin näyttäminen ja mallioppiminen. Myös opettajien välinen yhteistyö on tässä tärkeää, sillä mikäli koulussa kaikki kasvattavat oppilaita samoissa kehyksissä, on kasvattaminen taas askeleen helpompaa kaikille. Opettajan ei kuitenkaan saa yrittää mukauttaa oppilaita samaan muottiin, vaan rajoitettava kasvatuksensa niihin tapoihin, normeihin ja arvoihin, jotka edistävät tämän kehitystä oppijana ja yhteiskunnan jäsenenä. Esimerkkejä näistä ovat ahkeruus ja työn arvostus, tasa-arvo, muiden kunnioittaminen ihmisenä ja heidän mielipiteidensä kunnioittaminen ja kuunteleminen.

Varsinainen opetus, jota itse kutsun ennemmin tiedon jakamiseksi, on kuitenkin aina opettajan pääasiallinen tehtävä. Opettamisen ei pitäisi olla vain tiedon kaatamista oppijan päähän, vaan ennemmin kipinän sytyttämistä oppilaan sisällä, joka saa oppilaan omatoimisesti etsimään aiheesta lisää tietoa ja oppimaan enemmän. Kun tämä kipinä on sytytetty, jää opettajan tehtäväksi oppimisen tukeminen ja ohjaaminen kohti korkeampia tavoitteita. Suomen nykyisessä oppiainejakoisessa koulussa tämä ei ole aina mahdollista. Muistan itsekin, kuinka edes ajatus jonkin tietyn aineen oppitunnista nostatti rypyt otsalleni, eikä mikään temppu mitä opettaja olisi voinut tehdä, pystynyt parantamaan motivaatiotani. Näissä tapauksissa opettajan tulisi yrittää parhaansa, jotta oppilas saavuttaisi edes opetussuunnitelman mukaiset taidot opetettavasta aiheesta. Liiallinen tuputtaminen ei ainakaan lisää motivaatiota ja voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa oppilaalle antipatioita koko koulua kohtaan.

Mutta millaista sitten on hyvä opetus? Hyvän opetuksen peruskivi on erilaisten oppijoiden huomioon ottaminen. Tällä tarkoitan sekä eri tyylillä, että nopeudella oppivia oppilaita. Tämä vaatii kuitenkin oppilaiden taitojen kartoittamista, hyvää pelisilmää opettajalta, sekä taitoa tuottaa erilaisia oppilaita tukevia materiaaleja ilman, että tasapäistämistä tapahtuisi. Opettaja ei saisi olla liian etäinen oppilaisiinsa, muuta ei myöskään liian läheinen. Tämä tasapaino kaveeraamisen ja auktoriteettina olemisen välillä opettajan on vain opittava käytännön kautta, eikä se ole kaikille ryhmille sama. Tämä johtaa oikeastaan ongelmaan vapauden ja kurin välillä. Liian tiukasta opettajasta ei pidetä, jolloin energiaa kuluu opettajan, oppiaineen ja jopa koulun vihaamiseen oppimisen sijaan. Liian lepsu opettaja ei taas pidä luokassa tarpeeksi kuria, jolloin rauhattomammat opiskelijat voivat pilata oppimisen mahdollisuuden kaikilta. Katsoisin hyvän opetuksen olevan myös enemmän oppilaslähtöistä, sillä aikaisemmin mainitsemani innostuksen kipinä on paljon todennäköisemmin saavutettavissa oppilaslähtöisessä, opettajan tukemassa oppimistilanteessa.

Minkälainen opettaja olen?

Tällä hetkellä en osaa oikein kuvailla omaa opettajuuttani kovinkaan tarkasti, sillä en tunne saaneeni tätä varten tarpeeksi opettajakokemusta opintojeni aikana. Oppilailta saamani palaute on ollut vaihtelevaa eri harjoituskokonaisuuksien välillä, enkä pysty vetämään niistä kunnollisia johtopäätöksiä. Mututuntumalta voin kuitenkin arvioida omia vahvuuksiani ja heikkouksiani opettajana toimimisessa. Suurin vahvuuteni opettajana toimimisessa ovat mitä todennäköisimmin sosiaaliset taitoni. Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa helposti, “esiintymiseni” luokan edessä on luontevaa ja puheeni on luonnostaan kantavaa ja selvää. En kuitenkaan usko omaavani vielä sellaista pelisilmää, jonka avulla osaisin lukea luokan opiskelumotivaatiota ja kärryillä pysymistä. Tämä valitettavasti on sellainen taito, jonka saa vain käytännön kautta, joten en takerru siihen tässä kohtaa sen enempää. Toinen vahvuuksistani on aito kiinnostus opetettavia aineitani kohtaan. Tietotekniikassa varsinkin ohjelmien käyttö arkisten tilanteiden helpottamiseksi on aina ollut mieluisaa puuhaa ja uusien käyttötapojen keksiminen on osa kiinnostustani. Ohjelmointi on myös mukava harrastus, mutta en tosiaan näe itseäni täyspäiväisenä koodarina. Toivottavasti saisin tämän innostukseni irtoamaan myös tuleviin oppilaisiini, jotta he saisivat opetuksestani enemmän irti. Myös psykologian monet osa-alueet ovat erittäin kiinnostavia, varsinkin jos niiden tarkastelu jätetään toisen asteen tasolle. Ainakin harjoittelujaksojen aikana, olen uskaltanut kokeilla monenlaisia erilaisia opetusmenetelmiä. Tämän rohkeuden mennä oman turvallisuusvyöhykkeen ulkopuolelle on omasta mielestäni myös yksi vahvuuksistani.

Mitkä sitten ovat suurimmat heikkouteni? Edellä mainitsinkin jo käytännön pelisilmän puuttumisen, mutta tämän lisäksi koen myös olevani heikoilla vaikeiden oppilaiden kohtaamisessa. Vaikeilla oppilailla tarkoitan oppilaita, jotka kärsivät täydellisestä motivaation puutteesta ja ohjeistuksenkin aikana kyseenalaistavat opetuksen tarpeellisuutta. Koska huomiotta jättäminen ei ole vaihtoehto, niin onko opettajan sitten vain turvauduttava lahjonta-kiristys-uhkailu-linjaan, jotta oppilas saa tehtyä edes vähimmäis vaatimusten mukaiset tehtävät? Tietysti tällaisen toiminnan jatkuessa pidempään, on otettava yhteys oppilaan vanhempiin.

Minkälainen opettaja haluaisin olla?

Tavoitteenani on, että voisin joskus kehua olevani...

• Erilaiset oppijat huomioon ottava
• Monipuolinen
• Sopivan rento
• Luotettava
• Ajan hermolla oleva

...opettaja. Ottamalla huomioon oppilaiden yksilölliset valmiudet ja oppimistyylit varmistan, että kaikilla on mahdollisuus oppia tunneillani käsiteltäviä asioita mahdollisimman tehokkaasti. Monipuolisuudella tarkoitan tässä erilaisten opetusmenetelmien hallintaa ja soveltamista erilaisiin tilanteisiin. Erilaisia opetusmenetelmiä hyödyntämällä vahvistan erilaisten oppijoiden oppimista ja samalla ehkäisen oppituntieni puuduttavuutta. Jotta oppilaan ja opettajan välinen suhde pysyy hyvänä, tulee oppilaan voida luottaa opettajaansa. Oppilaan tulisi voida luottaa, että opettaja kohtelee oppilaitaan tasa-arvoisesti (varsinkin arvioinnissa) ja on perillä opettamastaan asiasta. Tähän liittyykin listan viimeinen kohta, ajan hermolla oleminen. Maailma muuttuu, uusia pedagogisia menetelmiä ja ratkaisuja keksitään ja varsinkin tietotekniikka kehittyy. Yksi huonon opettajan perusominaisuus on jumiutuminen vanhaan ja “hyväksi todettuun”. Tämän leiman tahtoisin itse tulevaisuudessa välttää, joka tarkoittaa sitä, että minun tulee aktiivisesti tarkkailla ympärilleni ja etsiä tietoa alallani puhaltavista uusista tuulista samalla pohtien, kuinka voisin hyödyntää niitä opetuksessani.

- Lasse Wallden, Toukokuu 2015