OAJ jakaa opettajien ammattietiikan perusteet neljään osaan Opettajan arvot ja eettiset periaatteet –materiaalissa. Nämä osat koostuvat ihmisarvosta, totuudellisuudesta, oikeudenmukaisuudesta sekä omista arvoista. Olen usein kokenut opettajana toimisen eettisyyden vahvuudekseni, sillä kaikki osa-alueet ovat vahvasti yhteydessä omaan maailmankuvaani. Olen aina pyrkinyt huomioimaan ihmisessä hänen vahvuutensa ja taitonsa. Haluan kohdella kaikkia tasavertaisesti ja antaa kaikille samat lähtökohdat oppimiseen. Rehellisyys ja vastavuoroinen luottamus ovat tärkeimpiä arvojani, ja odotan niitä myös oppilailtani.

Eettinen osaamiseni on kuitenkin joutunut harjoittelussa testiin etenkin tilanteissa, jossa alaspäin eriyttämisen tarve on ollut suuri. Olen pohtinut, onko oikein antaa jollekin oppilaalle vähemmän tehtäviä, jos tiedän, että hänellä on vaikeuksia pysyä muiden tahdissa. Onko tärkeämpää, että kaikki tekevät jotain vai että kaikki tekevät saman verran? Olen joutunut myös miettimään, kuinka perustelisin valintani ketään loukkaamatta. Mielestäni en voi eettisiä toimintatapoja noudattaen perustella toisen oppilaan tarvitsevan muita enemmän aikaa tehtävien tekemisessä loukkaamatta kyseisen oppilaan tunteita. Haluaisin kuitenkin tehdä selväksi, että jokaisen on tehtävä töitä riippumatta taitotasosta ja erilaisista rajoitteista. Koen oloni usein riittämättömäksi tällaisissa tilanteissa, mutta olen saanut paljon tukea sekä luokanopettajalta että harjoittelijakollegoiltani. Uskon, että tämä harjoittelu on antanut minulle paljon valmiuksia toimia vastaavissa tilanteissa. Ennen kaikkea olen oppinut, ettei minun tarvitse kantaa huolta kaikesta yksin.

Viestintä ja vuorovaikutus ovat aina olleet vahvuuksiani. Koen ulosantini olevan selkeää ja helposti ymmärrettävää, mutta halusin tässä harjoittelussa silti panostaa erityisesti taitoihini ohjeiden antajana. Etenkin äidinkielessä tahdoin haastaa oman tietämykseni, jotta kykenen yksinkertaistamaan opetettavat asiat oppilaille selkeään muotoon. Koen saavuttaneeni tämän tavoitteen erittäin hyvin, sillä ohjeiden avulla pääsimme haluttuun lopputulokseen. Käsityön ja ympäristötiedon opetuksessa ohjeiden laatiminen auttoi myös minua perehtymään aiheeseen syvällisemmin. Viestijätaitoni ovat myös osa esteettistä osaamistani, sillä visuaalinen viestintä on opetuksessani tärkeässä asemassa. Haluan panostaa ohjeiden ja oppisisältöjen selkeyteen, minkä vuoksi visuaaliset apukeinot ovat ehdottomia opetuksessa käyttämässäni materiaalissa. Olen perehtynyt paljon myös väreihin, perspektiiviin ja asetteluun vapaa-ajallani, sillä harrastan valokuvaamista ja kuvanmuokkausta. Haluan näiden osa-alueiden näkyvän myös työssäni opettajana.

Kulttuurinen osaamiseni on harjoittelussa kehittynyt etenkin tunneilla, joilla olen joutunut perustelemaan oppilaille opetukseni syitä. Eräällä äidinkielen tunnilla esille nousi kysymys “Miks aina pitää olla äikkää?”, jota perustelin suomalaisen kulttuurin tuntemuksella. Otin esille kielen tärkeyden kulttuurin luomisessa ja ylläpitämisessä, johon sain sekä myönteisiä että kielteisiä reaktioita. Vaikka perusteluni ei jokaisen oppilaan käsitystä oppiaineen opiskelusta muuttanut, on mielestäni erittäin tärkeää ohjata oppilasta ymmärtämään sekä kotimaista että vierastakin kulttuuria. Vastauksellani tahdoin antaa oppilaille ajattelemisen aihetta, mutta myös tilaa oman mielipiteen muodostamiselle. Itse koen kulttuurisen tiedon ymmärtämisen olevan yksi tärkeimmistä tekijöistä yhdenvertaisen ja demokraattisen yhteiskunnan kehityksen edistämisessä. Oman kulttuurin tuntemuksen lisäksi monikulttuurisuuden ymmärtämistä on korostettava opetuksessa (POPS 2016).

Pedagoginen ja intellektuaalinen osaamiseni ovat olleet tämän harjoittelun suurimpia haasteita. Olen monessa tilanteessa joutunut arvioimaan uudelleen omaa pedagogista osaamistani ja muuttamaan toimintatapojani. Vaikka kasvatusajatteluni perustuukin oppilaiden erilaisten taustojen huomioimiseen ja samojen oppimisen lähtökohtien takaamiseen, on harjoittelussa tullut vastaan tilanteita, joissa pedagoginen osaamiseni on joutunut koetukselle. Myös kasvatuskulttuurin muutos (Korhonen, M. 2006. s. 51-52) on lisännyt hankaluutta ryhmänohjauksessa, sillä lapset ovat usein levottomia ja kyseenalaistavat opettajan auktoriteetin. 

Kasvatuskulttuurin kehitys on tuonut mukanaan myös yhteisopettajuuden. Itse koen yhdessä opettamisen ja monialaisen yhteistyön erityisenä vahvuutena. Yhteisopettajuus on laajentanut näkemystäni oppiaineiden opettamisesta sekä ryhmänohjauksesta. Harjoittelijakollegoilta saamani ryhmänohjauskeinot sekä ideat opetuksen toteuttamiseen ovat helpottaneet omaa opetustani. Yhdessä opettaessa oppilaiden huomioiminen, työrauhan ylläpitäminen ja eriyttäminen hoituvat helpommin (Pulkkinen, J. & Rytivaara, A. 2015. s. 7-12). 

Yhteisopettajuus on monipuolisuudestaan ja lukuisista mahdollisuuksistaan huolimatta myös ajoittain heikentänyt henkilökohtaisen opettajuuden kehittymistä. Vaarana on, että opetuksessa tukeutuu liikaa toisen opettajan osaamiseen, eikä näin ollen pääse harjoittelemaan itsenäistä opettajuuttaan. Mielestäni oma opettajuus on löydettävä, jotta yhteisopettajuus on jatkossakin mahdollista. Muutoin epävarma opettaja saattaa jäädä ikään kuin “apuopen” asemaan. Työnjako ja avoin keskustelu opettajakollegan kanssa ovatkin erittäin tärkeitä yhteisen opetuksen suunnittelussa (Pulkkinen, J. & Rytivaara, A. 2015. s. 12).

Kaikki opetukseni ja käyttämäni menetelmät ovat perusteltavissa tieteellisen tiedon avulla. Opetussuunnitelman (POPS 2016) lisäksi olen käyttänyt tunteja suunnitellessani ja toteuttaessani apuna oppiaineisiin liittyvää materiaalia, joka on tukenut opetuksen oikeellisuutta. Kuitenkin tuntien vuorovaikutustilanteet ja niistä tekemäni havainnot ovat usein muodostuneet perustelemattomiksi tulkinnoiksi, jotka kumpuavat omista kokemuksistani. Tulkintani voivat siis olla arkiajatteluun vahvasti sidoksissa olevia virhepäätelmiä, jotka antavat tilanteesta vääränlaista informaatiota (Haaparanta, L. & Niiniluoto, I. 2016). Mielestäni on kuitenkin tärkeää tiedostaa, mikä osa luokan vuorovaikutuksen kautta saamastani tiedosta on omien tulkintojeni tuotosta ja mikä taas perusteltua informaatiota. Oppilastuntemusta kehittämällä useat virhepäätelmät korjaantuvat: esimerkiksi keskustelemalla oppilaiden kanssa tuntien ulkopuolella voi esille nousta paljon uusia piirteitä ja ominaisuuksia, jotka olisivat pelkässä luokkaympäristössä saattaneet jäädä huomaamatta.

Koen opettajuuteni kehittyneen harjoittelun aikana runsaasti. Aluksi tunsin itseni usein riittämättömäksi, enkä uskaltanut ottaa luokassa opettajan asemaa. Harjoittelun edetessä löysin oman tapani ilmaista auktoriteettiäni ja työskentely alkoi sujua luontevammin. Näissä taidoissa on edelleen paljon harjoittelemista, mutta olen saanut paljon valmiuksia muodostaa pohjan omalle opettajuudelleni. Myös sisältötietoni on karttunut todella paljon, eikä minulle tuntemattomienkaan oppiaineiden opettaminen tunnu enää mahdottomalta. Olen oppinut perustelemaan suunnitelmiani pedagogisesti ja kyseenalaistamaan omaa arkiajatteluani. Tuntisuunnitelmien tekoon olisin voinut panostaa enemmän, mutta muut opinnot veivät siltä aikaa. Tärkeintä on, että pystyn perustelemaan valintani itselleni ja selittää valintojeni perusteet niistä kysyttäessä. Mielestäni olen saavuttanut suurimman osan itselleni asettamistani tavoitteista ja löytänyt tapoja kehittää taitojani entisestään.