Oppimispäiväkirjan itsearviointi

Oppimispäiväkirjani edustaa paikoin hyvinkin tulkitsevaa, kriittistä ja soveltavaa reflektion tasoa (Mezirovia 1995), mutta ehkä kuitenkin pohdin eniten kuvailevasti ja tulkitsevasti opintojakson ilmiötä ilmastoahdistus ja ilmastotoivo. Varsinkin tuo sovelta vaihe kriittisen reflektion tasoista, jossa olisi tarkoitus pohtia omia oivalluksia ja mitä niistä seuraa omassa toiminnassani ja ajattelussani sekä missä ja miten ymmärrystäni oivalluksestani edespäin käytän, jäi melko pieneen rooliin oppimispäiväkirjassani. Sen sijaan olen kuvaillut ilmiön ja prosessin kuvausta tarkasti, tarkkoja havaintoja tehden sekä pohtinut paikoittain syitä ja seurauksia ilmiölle (kuten ilmastotunteet ja niiden harjoittaminen lasten kanssa). 

Antaisin itselleni arvosanan 4. Olen reflektoinut monipuolisesti kuvaillen, tulkiten ja osin myös kriittisesti omaa oppimistani ja työskentelyäni kurssilla ja pyrkinyt tekemään oppimisestaan itselleen merkityksellistä opintojakson eri työskentelymuodoissa. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä